RAMIRENT OSTAA SUOMEN SÄÄSUOJA OY:N KOKO OSAKEKANNAN

LEHDISTÖTIEDOTE 10.5.2011


 

Ramirent Finland Oy on tänään allekirjoitetulla sopimuksella ostanut Suomen Sääsuoja Oy:n koko osakekannan. Toimiva johto ja koko henkilökunta jatkavat yhtiön palveluksessa entisissä tehtävissään.

Suomen Sääsuoja on vuonna 2005 perustettu rakennustelineiden ja sääsuojien vuokrauspalveluita tarjoava yhtiö, jolla on Tuusulassa sijaitsevan pääkonttorin lisäksi toimipiste Porissa. Yhtiön liikevaihto vuonna 2010 oli n 5,9 milj €. 

”Emoyhtiömme Pekkaniskan päätös keskittyä tulevaisuudessa henkilönostin- ja nosturitoimintaan, sekä Ramirentin voimakas halu panostaa voimakkaasti kasvavaan sääsuojamarkkinaan teki myyntipää-töksemme helpoksi. Ramirentin vahvan osaamisen ja laajan kapasiteetin ansiosta asiakkaamme saavat jatkossa entistäkin parempaa ja kokonaisvaltaisempaa palvelua”, toteaa Suomen Sääsuoja Oy:n toimi-tusjohtaja ja yksi entisistä omistajista Risto Toivonen.

”Yrityskauppa vahvistaa Ramirentin asemaa kasvavilla sääsuojausmarkkinoilla ja mahdollistaa entistä laajempien kokonaispalveluiden tarjonnan. Lisäksi Suomen Sääsuoja Oy:n henkilöstön vahva osaaminen ja hyvät asiakassuhteet edistävät palveluittemme kehittämistä ja vahvistavat Ramirentin asemaa keskeisimmissä asiakassegmenteissämme”, sanoo Teline-Rami Oy:n toimitusjohtaja Mika Eskola. ”Asiakkaillemme tämä tarkoittaa ympärivuotista säistä riippumatonta, turvallista ja entistä riskittömämpää toimintaa.”

“Kauppa sopii erittäin hyvin strategiaamme ja vahvistaa edelleen johtavaa asemaamme myös teline- ja sääsuojauksessa Suomessa” sanoo Ramirent Finland Oy:n toimitusjohtaja Kari Aulasmaa.

Ramirent Finland Oy tytäryhtiöineen on johtava rakennuskonevuokraamo Suomessa. Vuonna 2010 sen liikevaihto oli n. 137 milj. euroa, ja se toimii maanlaajuisesti 84 toimipisteessä n. 600 työntekijän voimin. Teline-Rami Oy, Ramirent Finland Oy:n omistama tytäryhtiö, tarjoaa kokonaisvaltaista telinepalvelua.

 

LISÄTIETOJA:
Mika Eskola, toimitusjohtaja, Teline-Rami Oy, puh: +358 40 822 2945

 

Ramirent on johtava konevuokrauskonserni, joka yksinkertaistaa asiakkaittensa liiketoimintoja toimittamalla dynaamisia vuokrausratkaisuja. Palvelemme laajaa asiakaskuntaa, kuten rakennus- ja prosessiteollisuutta, telakoita, julkista sektoria ja kotitalouksia. Vuonna 2010 konsernin liikevaihto oli 531 miljoonaa euroa. Konsernilla on 3.000 työntekijää 382 toimipaikassa 13 maassa Pohjoismaissa ja Keski- ja Itä-Euroopassa. Ramirent on listattu NASDAQ OMX Helsinki Oy:ssä.

 

JAKELU: NASDAQ OMX Helsinki, keskeiset tiedotusvälineet , www.ramirent.com                                                  


Attachments

Mika Eskola IMG_6518 copy.jpg