Incapin yt-neuvottelut konsernipalveluissa päättyivät


Incap Oyj                    Pörssitiedote              5.1.2012 klo 15

INCAPIN YT-NEUVOTTELUT KONSERNIPALVELUISSA PÄÄTTYIVÄT

Kustannusrakenteensa parantamiseksi Incap käynnisti 14.11.2011 yhteistoimintalain mukaiset neuvottelut, jotka koskivat konsernitoimintojen Suomessa työskentelevää henkilöstöä. Tänään päättyneiden neuvottelujen tuloksena konsernipalvelujen tehtäviä järjestellään uudelleen ja yhteensä kahdeksan henkilön työsuhde päättyy porrastetusti syyskuun loppuun mennessä. Lisäksi kolmen henkilön osalta tilannetta tarkastellaan uudelleen vuoden 2012 aikana.

Tehtäviä organisoidaan uudelleen muun muassa siirtämällä töitä Suomen toimipisteistä Incapin Tallinnan toimistoon ja Kuressaaren tehtaalle. Konsernipalvelujen osittainen keskittäminen Viroon on luontevaa, sillä yhtiön Kuressaaren tehtaan merkitys kasvaa kesällä valmistuvan laajennuksen myötä. Merkittävä osa yhtiön nykyisistä ja tulevista asiakkaista Euroopassa ostaa palveluja Viron tehtaalta, jolloin esimerkiksi myyntityön keskittäminen Tallinnan toimistoon on toimiva ja kustannustehokas ratkaisu. Myös konsernin toimitusjohtaja, tuotantojohtaja ja henkilöstöjohtaja siirtyvät työskentelemään määräajaksi Tallinnan toimistoon. Konsernin kotipaikka on edelleen Helsinki.

Incapin toimipisteiden lukumäärä Suomessa vähenee, kun Vuokatissa tehty työ siirtyy Helsinkiin, Tallinnaan tai Kuressaareen. Kustannusten säästämiseksi konsernin toimisto Helsingissä muuttaa maaliskuun loppuun mennessä nykyisistä tiloista Helsingin tehtaan yhteyteen.

Helsingin tehtaan toimintoja koskevat yhteistoimintaneuvottelut jatkuvat edelleen.

INCAP OYJ

Sami Mykkänen
toimitusjohtaja

Lisätietoja:
toimitusjohtaja Sami Mykkänen, puh. 040 559 9047
henkilöstöjohtaja Kirsi Hellsten, puh. 050 387 7437
viestintäjohtaja Hannele Pöllä, puh. 040 504 8296

JAKELU
NASDAQ OMX Helsinki Oy
Keskeiset tiedotusvälineet
Yhtiön kotisivut www.incap.fi

INCAP LYHYESTI
Incap on kansainvälisesti toimiva sopimusvalmistaja, jonka palvelut kattavat elektromekaanisten tuotteiden koko elinkaaren suunnittelusta ja valmistuksesta huolto- ja ylläpitopalveluihin. Incapin asiakkaat ovat oman alansa johtavia energiatehokkuus- ja hyvinvointiteknologian laitetoimittajia, joille yhtiö tuottaa kilpailukykyä strategisena kumppanina. Incapilla on toimintaa Suomessa, Virossa, Intiassa ja Kiinassa. Konsernin liikevaihto vuonna 2010 oli noin 59,2 miljoonaa. euroa ja yhtiön palveluksessa on tällä hetkellä noin 760 henkilöä. Incapin osake on listattu NASDAQ OMX Helsinki Oy:ssä. Lisätietoja: www.incap.fi.