Ilkka-Yhtymä täsmentää vuoden 2013 näkymiä


Ilkka-Yhtymä Oyj      Pörssitiedote 18.4.2013, klo 11.45

ILKKA-YHTYMÄ TÄSMENTÄÄ VUODEN 2013 NÄKYMIÄ

Ilkka-Yhtymä arvioi 18.2.2013 julkistetussa tilinpäätöstiedotteessaan Ilkka-Yhtymä-konsernin liikevaihdon pysyvän lähes vuoden 2012 tasolla. Konsernin oman toiminnan liikevoiton ja suhteellisen liikevoiton, johon ei sisälly osuutta Alma Median ja muiden osakkuusyhtiöiden tuloksista, arvioitiin säilyvän lähes vuoden 2012 tasolla.

Nykyisessä taloudellisessa tilanteessa media-alan liikevaihdon ja erityisesti mediamainonnan ennustettavuuteen liittyy huomattavia epävarmuustekijöitä. Mainonta Suomessa on kehittynyt alkuvuonna ennakoitua heikommin. Tämän seurauksena Ilkka-Yhtymä muuttaa näkymiään.

Konsernin päivitetyt näkymät vuodelle 2013 kokonaisuudessaan kuuluvat seuraavasti:

Ilkka-Yhtymä-konsernin liikevaihdon arvioidaan laskevan vuoden 2012 tasosta.

Konsernin oman toiminnan liikevoiton ja suhteellisen liikevoiton, johon ei sisälly osuutta Alma Median ja muiden osakkuusyhtiöiden tuloksista, arvioidaan laskevan selvästi vuoden 2012 tasosta. Koko vuoden tulokseen vaikuttavat lisäksi korkokehitys ja osakesijoitusten kurssikehitys.

Osakkuusyhtiö Alma Media Oyj:llä (omistusosuus 29,79 %) on merkittävä vaikutus konsernin liikevoittoon ja tulokseen.

Ilkka-Yhtymä-konserni julkistaa osavuosikatsauksensa tammi-maaliskuulta maanantaina 6.5.2013.

ILKKA-YHTYMÄ OYJ


Matti Korkiatupa
toimitusjohtaja

Lisätietoja:
Toimitusjohtaja Matti Korkiatupa, Ilkka-Yhtymä Oyj
puh. 0500 162 015


JAKELU
NASDAQ OMX Helsinki
Keskeiset tiedotusvälineet
www.ilkka-yhtyma.fi