Ixonos terävöittää strategiaansa design-suuntautuneeksi teknologiakumppaniksi rajatummille segmenteille ja suoraviivaistaa organisaatiotaan


IXONOS OYJ                     PÖRSSITIEDOTE 22.10.2013 klo 12:30

IXONOS TERÄVÖITTÄÄ STRATEGIAANSA DESIGN-SUUNTAUTUNEEKSI TEKNOLOGIAKUMPPANIKSI RAJATUMMILLE SEGMENTEILLE JA SUORAVIIVAISTAA ORGANISAATIOTAAN

Ixonosin hallitus ja johto ovat päivittäneet yhtiön strategian vuosille 2014-2015.

Viimeisen kahden vuoden aikana Ixonosin toimintaympäristössä on tapahtunut merkittäviä muutoksia.  Suureksi osaksi nämä ovat johtuneet yrityksen tärkeimmän yksittäisen asiakkaan teknologiastrategiaansa tekemästä muutoksesta, mikä on merkittävästi vaikuttanut Ixonosin mobiililaitteiden ohjelmistokehityspalveluiden kysyntään. Vaikka yritys on uudelleenlinjannut strategiaansa ja toimintojaan sekä laajentanut asiakaskantaansa uusille markkinoille, työ pysyvän asiakaskunnan vakiinnuttamiseksi tulevaa menestystä varten jatkuu edelleen. Ixonos on toiminut rajallisin resurssein useilla toimialoilla ja maantieteellisillä markkina-alueilla, minkä johdosta vuorovaikutus potentiaalisten asiakkaiden kanssa on jäänyt pintapuoliseksi. Terävöitetty strategia kohdentaa yrityksen resurssit niille alueille, joilla yrityksellä on kykyjensä ja taitojensa ansiosta parhaat mahdollisuudet menestyä.

Ixonosin toimintaympäristöön lukeutuvilla markkinasegmenteillä on meneillään muutosprosesseja, joita ajavat verkkoliittyvyys, tiedon liikkuvuus ja yhä korkeammat vaatimukset käytettävyydelle ja käyttökokemukselle. Näillä markkinoilla toimivat yritykset kehittävät uudenlaisia liiketoimintamalleja ja tuoteratkaisuja, jotka hyödyntävät alaa muokkaavana voimana toimivaa digitaalista teknologiaa mahdollisimman tehokkaasti. Yhä useammin yritykset myös näkevät tarpeen strategisille teknologiakumppanuuksille, joiden avulla markkinoiden muutosvoimat saadaan hyödynnettyä uusina strategisina liiketoimintamahdollisuuksina. Yksi toimialaa muokkaavista voimista on teollinen internet, joka muuttaa teollisuusyritysten ja näiden loppuasiakkaidensa välisen kanssakäymisen muotoja.

Ixonosin ainutlaatuisessa Dream-Design-Deliver -lähestymistavassa yhdistyy maailmanluokan käyttökokemussuunnittelu vahvaan päästä päähän -teknologiatoteutukseen. Ixonos pyrkii rakentamaan pitkäkestoisia kumppanuuksia avainasiakkaidensa kanssa huomioiden näiden liiketoimintaa ajavat taustavoimat ja tuottamalla näille ainutlaatuista pitkäaikaista liikearvoa uusien luovien digitaalisten ratkaisujen avulla. Ixonos auttaa asiakasyrityksiään hyödyntämään internet-, pilvi- ja mobiiliteknologioita tehokkuuden lisäämiseksi ja yksilöllisten käyttökokemuksien synnyttämiseksi.

Ixonosin terävöitetty strategia on asemoitua design-suuntautuneeksi teknologiakumppaniksi valituilla kohdemarkkinoilla toimiville asiakasyrityksille. Terävöitetyn strategiansa mukaisesti yritys keskittyy vuosien 2014-15 aikana rakentamaan vakaan aseman näillä kohdemarkkina-segmenteillä:
- Teollisuus: tarjoamme sulautettuja ja luovia digitaalisia ratkaisuja teollisen internetin ympärillä, autamme asiakasyrityksiä siirtymään perinteisistä teknologioista standardoitujen avoimen lähdekoodin teknologioiden käyttöön mahdollistaaksemme tuottavuuden lisäämisen ja lisäarvon tarjoamisen heidän asiakkailleen, sekä kehittämällä digitaalisia innovaatioita, jotka auttavat teollisuusyrityksiä muuttumaan digitaalisen palveluliiketoiminnan tarjoajiksi. Ixonos toimii johtavien siruvalmistajien kumppanina tarjotakseen asiakasratkaisuja huipputason teknologia-alustoilla. Tällä segmentillä Ixonosin asiakasyrityksiä ovat mm. Kone, Outotec, Cargotec, Grundfos ja Metso.
- Media: autamme televisioyhtiöitä, studioita, tuotantoyhtiöitä sekä operaattoreita tarjoamaan yhä vuorovaikutteisempia ja yksilöidympiä viihdekokemuksia sekä uusia liiketoimintamalleja hyödyntämällä innovatiivisia ratkaisuja, kuten Ixonos TV Compass, 2nd screen -ratkaisu. Tällä segmentillä Ixonosin asiakasyrityksiä ovat mm. Fox, ESPN, MBC Group, Warner Brothers ja Turner Entertainment.
- Vähittäismyynti ja brändit: autamme kuluttajasuuntautuneita jälleenmyyntiyrityksiä ja brändejä hyödyntämään internetiin pohjautuvia digitaalisia ja mobiiliratkaisuja, jotta nämä voivat erottautua kaikkikanavaisen myynnin, asiakaskokemuksen, tuottavuuden ja palveluinnovaatioiden avulla. Tällä segmentillä Ixonosin asiakasyrityksiä ovat mm. Stockmann, Iittala ja Nokian Renkaat.
- Yritysten IT-osastot ja ohjelmistoyritykset: tarjoamme luotettavia ja vankkoja pilvipalveluita ja hallittuja hosting-palveluja Ixonos Elastic Cloud™ -ratkaisun avulla. Ixonosin virtuaalinen yksityispilvipalvelu on kehitetty vaativaan yrityskäyttöön ja siinä yhdistyy yksityispilven turvallisuus julkisen pilven skaalautuvuuteen ja työnkulun automatisaatioon, niin että se toimii Ixonosin ja asiakkaan oman data center hostingin jatkeena yhdistäen dedikoidun infrastruktuurin toimittamisen saumattomasti virtuaalisten hosting-ympäristöjen kanssa. Ixonos Elastic Cloud -ratkaisua käytetään myös useiden päästä päähän -ratkaisujen toiminta-alustana. Tällä segmentillä Ixonosin asiakasyrityksiä ovat mm. Fonecta, eZ Systems, Fonecta, Improlity, Efecte, Nokia ja Propentus.

Ixonos jatkaa edelleen yhteistyötä asiakasyrityksien kanssa myös muilla liiketoimintasegmenteillä, kuten autoteollisuus ja kuljetusala, älypuhelinvalmistajat, operaattorit sekä suomalainen julkishallinto. Kohdesegmentit tulevat kuitenkin määrittämään jatkossa yrityksen myynnin, kasvun ja investointien suunnan.

ORGANISOITUMINEN YHTENÄISEKSI IXONOSIKSI

Strategian terävöittämisen osana ja sen tukena Ixonos uudelleenlinjaa organisaatiotaan mahdollistaakseen tehokkaan myynnin sekä ketterän palvelutuotannon ja ratkaisukehityksen.

Uusi organisaatio, joka astuu voimaan 1.11.2013, koostuu:
- Sales & Marketing -toiminnosta, joka vastaa asiakkuuksista, myyntikanavista, tilauskannasta sekä kannattavan liikevaihdon tuottamisesta. Yksikön toiminta kohdistuu ensisijaisesti kohdemarkkina-segmenteille. Yksikköä johtaa Teppo Kuisma, SVP, Sales.
- Solution Creation -toiminto, joka vastaa asiakasprojekteista ja niiden kannattavasta tuottamisesta sekä tarjoaman ja tuoteportfolion hallinnasta ja tutkimus- ja kehitystoiminnasta. Uusi yksikkö johtaa Ixonosin transformaatiota vahvasta ulkoistettujen R&D-palveluiden tuottajasta kohti korkeamman jalostusarvon ratkaisujen tuottajaa. Yksikköä johtaa Bo Lönnqvist, SVP, Solution Creation.
- Design-toiminto, joka vastaa design-kyvykkyydestä ja on keskeisessä roolissa Ixonosin kilpailijoista erottavana tekijänä Dream-Design-Deliver -lähestymistavassa. Yksikköä johtaa Sami Paihonen, SVP, Design.
- Lisäksi koko organisaation toimintaa tukee tehokkaat ja keskitetyt tukitoiminnot.

Uudelleenorganisoituminen tulee tehostamaan huomattavasti yrityksen sisäistä toimintaa ja mahdollistaa yhdenmukaisten toimintamallien noudattamisen ja työkalujen hyödyntämisen. Samalla halutaan samankaltaiset osaamisalueet ja kyvykkyydet keskittää yhteen yksikköön. Tämänhetkiset Connected Devices ja Online Solutions -liiketoimintayksiköt tulevat yhdistymään edellä mainittuihin toimintayksikköihin.

Samaan aikaan kun toimintoja organisoidaan ja tehokkuutta lisätään, yritys mukauttaa kulurakennettaan varmistaakseen tulevan kilpailukykynsä. Säästötoimenpiteet, joista tiedotettiin 16.9.2013, ovat tarpeen yrityksen kulurakenteen sopeuttamiseksi yhteen sen liikevaihtonäkymien ja suunnan kanssa, ja luovat pohjaa kannattavalle toiminnalle vuonna 2014.

IXONOS OYJ

Esa Harju, toimitusjohtaja

Lisätietoja:
Esa Harju, toimitusjohtaja, puh. 040 844 3367, esa.harju@ixonos.com

Jakelu:
NASDAQ OMX Helsinki
Keskeiset tiedotusvälineet  


Attachments

Ixonos_pörssitiedote_strategia_organisaatio_22102013.pdf