Euroloan laajentaa toimintojaan Puolaan

Johtava, Euroopan laajuisesti toimiva kuluttajarahoitusyhtiö Euroloan Consumer Finance Oyj on aloittanut virtuaalisen luottokorttipalvelun Puolassa. Puolan markkinat edustavat suurta potentiaalia, ja Euroloan odottaa toimintansa olevan kannattavaa jo ensimmäisen vuoden aikana.


Helsinki, 2013-12-17 15:39 CET (GLOBE NEWSWIRE) -- Euroloanin päätöstä aloittaa toiminta Puolassa edelsi laaja Euroopan avainalueilla tehty markkinatutkimus.

”Päätöksentekoon vaikuttivat erityisesti Puolan suuri markkinapotentiaali sekä samankaltaisuus kuluttajien maksukäyttäytymisessä verrattuna kotimaisiin asiakkaisiimme. Merkitystä oli myös edistyksellisen IT-järjestelmämme sopivuudella sikäläiseen toimintaan, ovathan toimintomme tiukasti sidoksissa paikallisiin pankkitoimialan järjestelmiin. Ensimmäiset kokemuksemme ovatkin erittäin lupaavia”, sanoo Euroloan Consumer Finance Oyj:n toimitusjohtaja Samuli Korpinen.

Euroloan on johtava toimija finanssiteknologiaa (FinTech) hyödyntävissä palveluissa. Euroloanin pitkän kehitystyön tulos on eräs rahoitustoimialan tehokkaimmista liiketoimintajärjestelmistä. Luotonmyöntöprosessi toimii täysin automaattisesti mahdollistaen luottopäätöksen tekemisen ja varojen siirron lainanhakijalle muutamissa minuuteissa. Niin ikään takaisinmaksun ehdot ovat lainanottajan valittavissa.

”Liiketoimintamallimme erityinen tehokkuus ja skaalautuvuus ovat tulleet testatuiksi ja todistetuiksi ensin kotimaan markkinoilla ja vuodesta 2012 alkaen myös Ruotsissa. Nyt oli sopiva hetki aloittaa palvelujemme tarjonta Puolassa, onhan se eräs laajimmista ja voimakkaimmin kasvavista markkina-alueista Euroopassa”, jatkaa toimitusjohtaja Korpinen.

Euroloanin toiminnoissa hyödynnetään edistyksellisiä  analyysi- ja profilointityökaluja, joiden avulla pystytään aiempaa paremmin palvelemaan paikallisia asiakassegmenttejä. Analyysitietojen tehokas hyödyntäminen takaa asiakkaille alhaisemmat hinnat ja korkeammat luottolimiitit.

”Kohderyhmiimme kuuluvat sekä nopeaa, lyhytaikaista luottoa tarvitsevat asiakkaat että perinteisemmän rahoituksen hakijat. Uskomme, että läpinäkyvä hinnoittelumme on puoleensavetävä kaikille asiakasryhmille. Lainan kokonaishinta on asiakkaallamme aina etukäteen tiedossa, yllätyksiä ei ole luvassa”, summaa Korpinen.

Euroloan on ensimmäinen Puolassa toimiva rahoitusyhtiö, joka tarjoaa asiakkailleen joustavaa luottolimiittiä. Luottopäätöksen jälkeen luotto on sovittuun ylärajaan asti asiakkaan vapaasti ja milloin tahansa käytettävissä.

Euroloan Consumer Finance Oyj toimii Suomen, Ruotsin ja Puolan markkinoilla, ja suunnitelmissa on laajentaa toimintaa voimakkaasti lähivuosina. Kuuden toimintavuotensa aikana yritys on tehnyt yli puoli miljoonaa luottopäätöstä ja lainannut asiakkailleen yli 60 miljoonaa euroa.

Euroloan Consumer Finance Oyj on osa voimakkaasti kasvavaa, kansainvälistä FinTech -yhtiötä, Euroloan Group Oyj:ta. Euroloan on kehittänyt markkinoiden tehokkaimpiin lukeutuvan liiketoimintamallin ja sitä tukevan, edistyksellisen IT-järjestelmän. Yritys tarjoaa asiakkailleen reaaliaikaisen luottopäätöksen, joka toteutetaan täysin automaattista, pilvipalveluna toimivaa järjestelmää hyödyntäen.  Euroloan on vakiinnuttanut asemansa eräänä johtavista rahoituspalvelujen tarjoajista Euroopan markkinoilla ja kasvattanut markkinaosuuttaan yhtäjaksoisesti perustamisestaan 2007 alkaen. Lisätietoa yrityksestä löytyy www.euroloan.com verkkosivuilta, sekä Puolan uudesta, joustavasta luottopalvelusta osoitteesta www.euroloan.pl

         Lisätiedot:
         Samuli Korpinen, toimitusjohtaja
         Euroloan Consumer Finance Oyj
         Puh. +358 012171004