IXONOS OYJ:N HALLITUS ON PÄÄTTÄNYT ENINTÄÄN NOIN 1,82 MILJOONAN EURON SUUNNATUISTA OSAKEANNEISTA


Helsinki, Suomi, 2014-04-30 08:26 CEST (GLOBE NEWSWIRE) -- Ixonos Oyj          Pörssitiedote          30.4.2014 klo 9:30


 

Ei julkistettavaksi tai levitettäväksi Yhdysvaltoihin, Kanadaan, Australiaan, Hongkongiin, Etelä-Afrikkaan tai Japaniin.

 

IXONOS OYJ:N HALLITUS ON PÄÄTTÄNYT ENINTÄÄN NOIN 1,82 MILJOONAN EURON SUUNNATUISTA OSAKEANNEISTA

 

Ixonos Oyj:n ("Ixonos" tai "Yhtiö") hallitus on päättänyt laskea liikkeelle varsinaisen yhtiökokouksen 2.4.2014 antaman valtuutuksen nojalla yhteensä enintään 15 200 000 uutta osaketta (”Osakkeet”) osakkeenomistajien merkintäetuoikeudesta poiketen suunnatuissa osakeanneissa (yhdessä ”Osakeannit” ja erikseen ”Osakeanti”) Holdix Oy:n, InfoSec Global (Schweiz) AG:n sekä Turret Oy Ab:n merkittäväksi. Holdix Oy:lle ja InfoSec Global (Schweiz) AG:lle on kummallekin erikseen tarjottu merkittäväksi enintään 4 166 667 Osaketta ja Turret Oy Ab:n merkittäväksi on tarjottu enintään 6 866 666 Osaketta. Osakkeiden merkintähinta Osakeanneissa on 0,12 euroa Osakkeelta. Merkintähinta on määritelty kaupankäyntimäärillä painotetuksi keskikurssiksi 1.1.2014-28.4.2014 väliseltä ajalta pyöristettynä lähimpään ylempään senttiin.  Osakeanneista saatavat varat käytetään konsernin vakavaraisuuden ylläpitämiseksi ja kasvattamiseksi, joten Osakeanneille ja osakkeenomistajien etuoikeudesta poikkeamiselle on olemassa osakeyhtiölain mukainen painava taloudellinen syy.

 

Turret Oy Ab:n merkittäväksi suunnattu Osakeanti on kuitenkin ehdollinen sille, ettei Turret Oy Ab:n omistus- ja ääniosuus Yhtiöstä saa missään vaiheessa merkintöjen johdosta ylittää 29,95 prosenttia laskettuna kaikista Yhtiön osakkeista ja äänistä, ottaen myös huomioon Holdix Oy:lle ja InfoSec Global (Schweiz) AG:lle suunnatuissa Osakeanneissa merkityt ja kaupparekisteriin rekisteröidyt Osakkeet.

 

Osakeanneissa liikkeeseen lasketut Osakkeet vastaavat yhteensä noin 16,68 prosenttia kaikista Yhtiön osakkeista ja äänistä ennen Osakeanteja sekä yhteensä noin 14,30 prosenttia kaikista Yhtiön osakkeista ja äänistä Osakeantien jälkeen edellyttäen, että Osakeannit merkitään täysimääräisesti.

 

Osakeantien ehdot ovat tämän pörssitiedotteen liitteenä.

 

Helsingissä, 30. huhtikuuta 2014

 

IXONOS OYJ

 

Hallitus

 

Lisätietoja

Esa Harju, toimitusjohtaja, puh. +358 40 844 3367, esa.harju@ixonos.com

Teppo Talvinko, talousjohtaja, puh. +358 40 7153 660, teppo.talvinko@ixonos.com

 

Jakelu

NASDAQ OMX Helsinki Oy

www.ixonos.com

 

 

HUOMAUTUS

 

Tämän tiedotteen sisältämä tieto ei ole tarkoitettu julkistettavaksi tai levitettäväksi suoraan tai välillisesti Yhdysvalloissa, Kanadassa, Australiassa, Hongkongissa, Etelä-Afrikassa tai Japanissa. Nämä kirjalliset materiaalit eivät ole tarjous arvopapereiden myymiseksi Yhdysvalloissa, eikä arvopapereita saa tarjota tai myydä Yhdysvalloissa, ellei niitä ole rekisteröity Yhdysvaltain vuoden 1933 arvopaperilain (muutoksineen) ja sen nojalla annettujen säännösten ja määräysten mukaisesti tai ellei rekisteröintivelvollisuudesta ole poikkeusta. Mitään osaa arvopapereita koskevasta annista ei rekisteröidä Yhdysvalloissa, eikä arvopapereita tarjota yleisölle Yhdysvalloissa.

 

Arvopapereiden liikkeeseen laskemiselle, käyttämiselle ja/tai myymiselle on asetettu erityisiä oikeudellisia tai lainsäädännöllisiä rajoituksia tietyissä valtioissa. Yhtiö ei ole vastuussa, jos tällaisia rajoituksia rikotaan.

 

Tätä tiedotetta ei tule tulkita tarjoukseksi myydä tai tarjouspyynnöksi ostaa tässä mainittuja arvopapereita, eikä arvopapereita myydä alueilla, joilla kyseisten arvopapereiden tarjoaminen, hankinta tai myynti olisi lainvastaista ennen niiden rekisteröintiä taikka rekisteröintivelvollisuutta koskevan poikkeuksen tai muun kyseisten alueiden arvopaperilakien mukaisen hyväksynnän saamista. Sijoittajien ei tule hyväksyä arvopapereita koskevaa tarjousta tai hankkia arvopapereita, joihin tämä dokumentti viittaa, elleivät he tee sitä Yhtiön julkaisemaan tai levittämään soveltuvaan esitteeseen sisältyviin tietoihin perustuen.

 

Yhtiö ei ole antanut valtuutusta arvopapereiden tarjoamiseen yleisölle missään muussa Euroopan talousalueen jäsenvaltiossa kuin Suomessa. Lukuun ottamatta Suomea, missään Euroopan talousalueen jäsenvaltiossa, joka on pannut täytäntöön Esitedirektiivin (kukin "Relevantti jäsenvaltio"), ei ole tehty eikä tulla tekemään mitään toimenpiteitä arvopapereiden tarjoamiseksi yleisölle siten, että se edellyttäisi esitteen julkistamista Relevantissa jäsenvaltiossa. Tämän seurauksena arvopapereita voidaan tarjota Relevanteissa jäsenvaltioissa ainoastaan (a) Esitedirektiivissä määritellyille kokeneiksi sijoittajiksi lukeutuville oikeushenkilöille tai (b) missä tahansa muussa Esitedirektiivin 3(2) artiklan mukaisessa tilanteessa. Tässä kappaleessa ilmaisu "tarjota arvopapereita yleisölle" tarkoittaa viestimistä millä tahansa tavalla ja antamalla riittävästi tietoa tarjouksen ehdoista ja tarjottavista arvopapereista, jotta sijoittaja pystyy päättämään arvopapereiden käyttämisestä, ostamisesta tai merkitsemisestä, kuten ilmaisu voi vaihdella jäsenvaltiossa tehtyjen täytäntöönpanotoimenpiteiden seurauksena. Ilmaisu "Esitedirektiivi" tarkoittaa direktiiviä 2003/71/EY (muutoksineen, mukaan lukien 2010 Muutosdirektiivi, siltä osin kuin se on pantu täytäntöön Relevantissa jäsenvaltiossa), ja se sisältää kaikki relevantit täytäntöönpanotoimenpiteet Relevantissa jäsenvaltiossa, ja ilmaisu "2010 Muutosdirektiivi" tarkoittaa direktiiviä 2010/73/EU.

 

Tässä esitetyt tiedot on suunnattu ainoastaan (i) henkilöille, jotka ovat Ison-Britannian ulkopuolella tai (ii) henkilöille, joilla on ammattimaista kokemusta sijoittamisesta Ison-Britannian vuoden 2000 rahoituspalvelu- ja markkinalain (Financial Services and Markets Act) (Financial Promotion) vuoden 2005 määräyksen ("Määräys") 19(5) artiklan tarkoittamalla tavalla ja (iii) Määräyksen 49(2) mukaisille korkean varallisuustason omaaville tahoille (high net worth entities) taikka muille henkilöille, joille asiakirja voidaan laillisesti tiedottaa (kaikki edellä mainitut henkilöt yhdessä, "relevantit henkilöt"). Kaikki tähän tiedotteeseen liittyvä sijoitustoiminta on ainoastaan relevanttien henkilöiden saatavilla ja siihen ryhdytään ainoastaan relevanttien henkilöiden kanssa. Kenenkään, joka ei ole relevantti henkilö, ei tule toimia tämän asiakirjan perusteella tai luottaa sen sisältöön.

 

Suunnatut osakeannit ja osakeantien ehdot, 29.4.2014

 

Yhtiön hallitus päätti laskea liikkeelle varsinaisen yhtiökokouksen 2.4.2014 antaman valtuutuksen nojalla yhteensä enintään 15 200 000 uutta osaketta (”Osakkeet”) osakkeenomistajien merkintäetuoikeudesta poiketen suunnatuissa osakeanneissa (yhdessä ”Osakeannit” ja erikseen ”Osakeanti”) jäljempänä kohdissa 1.-3. esitettyjen ehtojen mukaisesti. Osakeanneista saatavat varat käytetään konsernin vakavaraisuuden ylläpitämiseksi ja kasvattamiseksi, joten Osakeanneille ja osakkeenomistajien etuoikeudesta poikkeamiselle on olemassa osakeyhtiölain mukainen painava taloudellinen syy.

 

Osakeanneissa liikkeeseen laskettavat Osakkeet vastaavat noin 16,68 prosenttia kaikista Yhtiön osakkeista ja äänistä ennen Osakeanteja sekä noin 14,30 prosenttia kaikista Yhtiön osakkeista ja äänistä Osakeantien jälkeen edellyttäen, että Osakeannit merkitään täysimääräisesti.

 

1.    Suunnattu osakeanti Holdix Oy:lle

 

Yhtiön hallitus päätti laskea liikkeelle varsinaisen yhtiökokouksen 2.4.2014 antaman valtuutuksen nojalla yhteensä enintään 4 166 667 uutta osaketta (”Osakkeet”) osakkeenomistajien merkintäetuoikeudesta poiketen suunnatuissa osakeannissa (”Osakeanti”) jäljempänä tässä kohdassa 1. esitettyjen ehtojen mukaisesti Holdix Oy:n (jota pidetään ns. kokeneena sijoittajana) merkittäväksi. Osakeannista saatavat varat käytetään konsernin vakavaraisuuden ylläpitämiseksi ja kasvattamiseksi, joten Osakeannille ja osakkeenomistajien etuoikeudesta poikkeamiselle on olemassa osakeyhtiölain mukainen painava taloudellinen syy.

 

Osakeannissa liikkeeseen laskettavat Osakkeet vastaavat noin 4,57 prosenttia kaikista Yhtiön osakkeista ja äänistä ennen Osakeanteja.

 

Merkintäoikeus

 

Osakkeet tarjotaan Holdix Oy:n merkittäväksi.

 

Merkintähinta

 

Osakkeiden merkintähinta Osakeannissa on 0,12 euroa Osakkeelta (”Merkintähinta”). Osakkeen Merkintähinta kirjataan kokonaisuudessaan sijoitetun vapaan oman pääoman rahastoon. Merkintähinta on määritelty kaupankäyntimäärillä painotetuksi keskikurssiksi 1.1.2014-28.4.2014 väliseltä ajalta pyöristettynä lähimpään ylempään senttiin.

 

Merkintäaika

 

Osakkeet on merkittävä viimeistään 5.5.2014.

 

 

Merkintöjen tekeminen ja maksu

 

Merkintä tehdään merkintälistaan, jota säilytetään Yhtiön pääkonttorissa, Hitsaajankatu 24, 00810 Helsinki. Osakeannissa merkittävien Osakkeiden Merkintähinta on maksettava Yhtiön pankkitilille kokonaisuudessaan ilman aiheetonta viivytystä hallituksen antamien ohjeiden mukaisesti, kuitenkin viimeistään 5.5.2014 mennessä.

 

Merkintä on sitova, eikä sitä voi muuttaa tai peruuttaa.

 

Osakkeiden ottaminen kaupankäynnin kohteeksi

 

Yhtiö julkaisee ilman aiheetonta viivytystä ja arviolta 16.5.2014, mikäli ei viranomaiskäsittelystä muuta johdu, Osakeantiin liittyvän esitteen (”Esite”), ja hakee Osakkeet kaupankäynnin kohteeksi Helsingin Pörssissä viipymättä Esitteen julkaisemisen jälkeen.

 

Merkintöjen hyväksyminen

 

Yhtiön hallitus hyväksyy kaikki merkintäoikeuden perusteella ja näiden Osakeannin ehtojen mukaisesti tehdyn merkinnän, joka on tehty osakemerkintään soveltuvien lakien ja säännösten mukaisesti.

 

Uusien Osakkeiden kirjaaminen arvo-osuustileille

 

Osakeannissa merkityt Osakkeet kirjataan merkitsijän arvo-osuustilille, kun uudet Osakkeet on merkitty kaupparekisteriin, arviolta 13.5.2014, mikäli viranomaiskäsittelystä ei muuta johdu.

 

Osakasoikeudet

 

Uudet Osakkeet oikeuttavat Yhtiön mahdollisesti jakamaan täyteen osinkoon ja muuhun varojenjakoon sekä tuottavat muut osakkeenomistajan oikeudet Yhtiössä siitä lähtien, kun uudet Osakkeet on merkitty kaupparekisteriin ja merkitty Yhtiön osakasluetteloon.

 

Informaatio

 

Osakeyhtiölain 5 luvun 21 §:ssä tarkoitetut asiakirjat ovat nähtävillä Merkintäajan alkamisesta lähtien Yhtiön pääkonttorissa osoitteessa Hitsaajankatu 24, 00810 Helsinki.

 

Huomautus sijoittajalle ja sovellettava laki sekä riitaisuuksien ratkaiseminen

 

Osakkeita ei saa suoraan tai välillisesti tarjota, myydä, myydä edelleen, siirtää tai toimittaa Australiaan, Japaniin, Kanadaan, Hongkongiin, Etelä-Afrikkaan, Yhdysvaltoihin tai muuhun maahan, jossa Osakkeiden tarjoaminen olisi lainvastaista. Osakeantiin liittyviä asiakirjoja ei saa toimittaa henkilöille edellä mainittuihin maihin. Osakkeiden tai Osakeannin rekisteröimiseksi tai Osakkeiden yleiseksi tarjoamiseksi missään muualla kuin Suomessa ei ole ryhdytty minkäänlaisiin toimenpiteisiin.

 

Yhtiön osakkeenomistajan tai muun sijoittajan katsotaan hyväksyneen edellä mainitut rajoitukset Osakeantiin ja Osakkeisiin sovelletaan Suomen lakia. Osakeantia mahdollisesti koskevat riidat ratkaistaan toimivaltaisessa tuomioistuimessa Suomessa.

 

Muut seikat

 

Yhtiön hallitus päättää Osakeantiin liittyvistä muista seikoista ja niistä aiheutuvista käytännön toimenpiteistä.

 

2. Suunnattu osakeanti InfoSec Global (Schweiz) AG:lle

 

Yhtiön hallitus päätti laskea liikkeelle varsinaisen yhtiökokouksen 2.4.2014 antaman valtuutuksen nojalla yhteensä enintään 4 166 667 uutta osaketta (”Osakkeet”) osakkeenomistajien merkintäetuoikeudesta poiketen suunnatuissa osakeannissa (”Osakeanti”) jäljempänä tässä kohdassa 2. esitettyjen ehtojen mukaisesti InfoSec Global (Schweiz) AG:n  (jota pidetään ns. kokeneena sijoittajana) merkittäväksi. Osakeannista saatavat varat käytetään konsernin vakavaraisuuden ylläpitämiseksi ja kasvattamiseksi, joten Osakeannille ja osakkeenomistajien etuoikeudesta poikkeamiselle on olemassa osakeyhtiölain mukainen painava taloudellinen syy.

 

Osakeannissa liikkeeseen laskettavat Osakkeet vastaavat noin 4,57 prosenttia kaikista Yhtiön osakkeista ja äänistä ennen Osakeanteja.

 

Merkintäoikeus

 

Osakkeet tarjotaan InfoSec Global (Schweiz) AG:n merkittäväksi.

 

Merkintähinta

 

Osakkeiden merkintähinta Osakeannissa on 0,12 euroa Osakkeelta (”Merkintähinta”). Osakkeen Merkintähinta kirjataan kokonaisuudessaan sijoitetun vapaan oman pääoman rahastoon. Merkintähinta on määritelty kaupankäyntimäärillä painotetuksi keskikurssiksi 1.1.2014-28.4.2014 väliseltä ajalta pyöristettynä lähimpään ylempään senttiin.

 

Merkintäaika

 

Osakkeet on merkittävä viimeistään 5.5.2014.

 

Merkintöjen tekeminen ja maksu

 

Merkintä tehdään merkintälistaan, jota säilytetään Yhtiön pääkonttorissa, Hitsaajankatu 24, 00810 Helsinki. Osakeannissa merkittävien Osakkeiden Merkintähinta on maksettava Yhtiön pankkitilille kokonaisuudessaan ilman aiheetonta viivytystä hallituksen antamien ohjeiden mukaisesti, kuitenkin viimeistään 30.5.2014 mennessä.

 

Merkintä on sitova, eikä sitä voi muuttaa tai peruuttaa.

 

Osakkeiden ottaminen kaupankäynnin kohteeksi

 

Yhtiö julkaisee arviolta 13.6.2014, mikäli ei viranomaiskäsittelystä muuta johdu, Osakeantiin liittyvän esitteen (”Esite”), ja hakee Osakkeet kaupankäynnin kohteeksi Helsingin Pörssissä viipymättä Esitteen julkaisemisen jälkeen.

 

Merkintöjen hyväksyminen ja allokaatio

 

Yhtiön hallitus hyväksyy kaikki merkintäoikeuden perusteella ja näiden Osakeannin ehtojen mukaisesti tehdyt merkinnät, jotka on tehty osakemerkintään soveltuvien lakien ja säännösten mukaisesti.

 

Uusien Osakkeiden kirjaaminen arvo-osuustileille

 

Osakeannissa merkityt Osakkeet kirjataan merkitsijän arvo-osuustilille, kun uudet Osakkeet on merkitty kaupparekisteriin, arviolta 4.6.2014.

 

Osakasoikeudet

 

Uudet Osakkeet oikeuttavat Yhtiön mahdollisesti jakamaan täyteen osinkoon ja muuhun varojenjakoon sekä tuottavat muut osakkeenomistajan oikeudet Yhtiössä siitä lähtien, kun uudet Osakkeet on merkitty kaupparekisteriin ja merkitty Yhtiön osakasluetteloon.

 

Informaatio

 

Osakeyhtiölain 5 luvun 21 §:ssä tarkoitetut asiakirjat ovat nähtävillä Merkintäajan alkamisesta lähtien Yhtiön pääkonttorissa osoitteessa Hitsaajankatu 24, 00810 Helsinki.

 

Huomautus sijoittajalle ja sovellettava laki sekä riitaisuuksien ratkaiseminen

 

Osakkeita ei saa suoraan tai välillisesti tarjota, myydä, myydä edelleen, siirtää tai toimittaa Australiaan, Japaniin, Kanadaan, Hongkongiin, Etelä-Afrikkaan, Yhdysvaltoihin tai muuhun maahan, jossa Osakkeiden tarjoaminen olisi lainvastaista. Osakeantiin liittyviä asiakirjoja ei saa toimittaa henkilöille edellä mainittuihin maihin. Osakkeiden tai Osakeannin rekisteröimiseksi tai Osakkeiden yleiseksi tarjoamiseksi missään muualla kuin Suomessa ei ole ryhdytty minkäänlaisiin toimenpiteisiin.

 

Yhtiön osakkeenomistajan tai muun sijoittajan katsotaan hyväksyneen edellä mainitut rajoitukset Osakeantiin ja Osakkeisiin sovelletaan Suomen lakia. Osakeantia mahdollisesti koskevat riidat ratkaistaan toimivaltaisessa tuomioistuimessa Suomessa.

 

Muut seikat

 

Yhtiön hallitus päättää Osakeantiin liittyvistä muista seikoista ja niistä aiheutuvista käytännön toimenpiteistä.

 

 

3. Suunnattu osakeanti Turret Oy Ab:lle

 

Yhtiön hallitus päätti laskea liikkeelle varsinaisen yhtiökokouksen 2.4.2014 antaman valtuutuksen nojalla yhteensä enintään 6 866 666 uutta osaketta (”Osakkeet”) osakkeenomistajien merkintäetuoikeudesta poiketen suunnatuissa osakeannissa (”Osakeanti”) jäljempänä tässä kohdassa 3. esitettyjen ehtojen mukaisesti Turret Oy Ab:n  (jota pidetään ns. kokeneena sijoittajana) merkittäväksi. Osakeannista saatavat varat käytetään konsernin vakavaraisuuden ylläpitämiseksi ja kasvattamiseksi, joten Osakeannille ja osakkeenomistajien etuoikeudesta poikkeamiselle on olemassa osakeyhtiölain mukainen painava taloudellinen syy.

 

Osakeannissa liikkeeseen laskettavat Osakkeet vastaavat noin 7,54 prosenttia kaikista Yhtiön osakkeista ja äänistä ennen Osakeanteja.

 

Merkintäoikeus

 

Osakkeet tarjotaan Turret Oy Ab:n merkittäväksi kuitenkin niin, ettei Turret Oy Ab:n omistus- jä ääniosuus yhtiöstä saa missään vaiheessa merkintöjen johdosta ylittää 29,95 prosenttia laskettuna kaikista Yhtiön osakkeista ja äänistä, ottaen myös huomioon edellä kohdissa 1. ja 2. suunnatuissa osakeanneissa merkityt ja kaupparekisteriin rekisteröidyt Osakkeet.

 

Merkintähinta

 

Osakkeiden merkintähinta Osakeannissa on 0,12 euroa Osakkeelta (”Merkintähinta”). Osakkeen Merkintähinta kirjataan kokonaisuudessaan sijoitetun vapaan oman pääoman rahastoon. Merkintähinta on määritelty kaupankäyntimäärillä painotetuksi keskikurssiksi 1.1.2014-28.4.2014 väliseltä ajalta pyöristettynä lähimpään ylempään senttiin.

 

Merkintäaika

 

Osakkeet on merkittävä 10.6.2014-17.6.2014 välisenä aikana. Merkintäaika päättyy 17.6.2014 klo 16.00.

 

Merkintöjen tekeminen ja maksu

 

Merkintä tehdään merkintälistaan, jota säilytetään Yhtiön pääkonttorissa, Hitsaajankatu 24, 00810 Helsinki. Osakeannissa merkittävien Osakkeiden Merkintähinta on maksettava Yhtiön pankkitilille kokonaisuudessaan ilman aiheetonta viivytystä hallituksen antamien ohjeiden mukaisesti merkinnän tekemisen yhteydessä. Turret Oy Ab:llä on oikeus maksaa merkintähinta kokonaan tai osittain kuittaamalla yhtiöltä olevaa saatavaansa vastaan. Merkintähinta on maksettava viimeistään 18.6.2014.

 

Merkintä on sitova, eikä sitä voi muuttaa tai peruuttaa.

 

Osakkeiden ottaminen kaupankäynnin kohteeksi

 

Yhtiö hakee Osakkeet kaupankäynnin kohteeksi Helsingin Pörssissä viipymättä Osakkeiden kaupparekisteriin merkitsemisen jälkeen.

 

Merkintöjen hyväksyminen

Yhtiön hallitus hyväksyy merkintäoikeuden perusteella ja näiden Osakeannin ehtojen mukaisesti tehdyn merkinnän, joka on tehty osakemerkintään soveltuvien lakien ja säännösten mukaisesti.

 

Uusien Osakkeiden kirjaaminen arvo-osuustileille

 

Osakeannissa merkityt Osakkeet kirjataan merkitsijän arvo-osuustilille, kun uudet Osakkeet on merkitty kaupparekisteriin, arviolta 23.6.2014.

 

Osakasoikeudet

 

Uudet Osakkeet oikeuttavat Yhtiön mahdollisesti jakamaan täyteen osinkoon ja muuhun varojenjakoon sekä tuottavat muut osakkeenomistajan oikeudet Yhtiössä siitä lähtien, kun uudet Osakkeet on merkitty kaupparekisteriin ja merkitty Yhtiön osakasluetteloon.

 

Informaatio

 

Osakeyhtiölain 5 luvun 21 §:ssä tarkoitetut asiakirjat ovat nähtävillä Merkintäajan alkamisesta lähtien Yhtiön pääkonttorissa osoitteessa Hitsaajankatu 24, 00810 Helsinki.

 

Huomautus sijoittajalle ja sovellettava laki sekä riitaisuuksien ratkaiseminen

 

Osakkeita ei saa suoraan tai välillisesti tarjota, myydä, myydä edelleen, siirtää tai toimittaa Australiaan, Japaniin, Kanadaan, Hongkongiin, Etelä-Afrikkaan, Yhdysvaltoihin tai muuhun maahan, jossa Osakkeiden tarjoaminen olisi lainvastaista. Osakeantiin liittyviä asiakirjoja ei saa toimittaa henkilöille edellä mainittuihin maihin. Osakkeiden tai Osakeannin rekisteröimiseksi tai Osakkeiden yleiseksi tarjoamiseksi missään muualla kuin Suomessa ei ole ryhdytty minkäänlaisiin toimenpiteisiin.

 

Yhtiön osakkeenomistajan tai muun sijoittajan katsotaan hyväksyneen edellä mainitut rajoitukset Osakeantiin ja Osakkeisiin sovelletaan Suomen lakia. Osakeantia mahdollisesti koskevat riidat ratkaistaan toimivaltaisessa tuomioistuimessa Suomessa.

 

Muut seikat

 

Yhtiön hallitus päättää Osakeantiin liittyvistä muista seikoista ja niistä aiheutuvista käytännön toimenpiteistä.


Attachments

Ixonos suunnattu anti 30.4.2014.pdf