Euroloan teki uuden ennätyksen lokakuussa, kasvua 123% viime vuodesta

Myönnettyjen kuluttajaluottojen määrä saavutti uuden ennätyksen lokakuussa, kasvaen lokakuun 2013 verrattuna 123%, 3,8 miljoonaan euroon. Kasvua edellisestä kuukaudesta oli 32%, ja lokakuun volyymi oli 12% suurempi kuin edellinen ennätys tämän vuoden heinäkuulta.


Helsinki, Suomi, 2014-11-19 08:43 CET (GLOBE NEWSWIRE) -- Volyymin kasvu oli 2014 kolmannella vuosineljänneksellä 113% verrattuna edellisen vuoden vastaavaan jaksoon ja 4% pienempi kuin edellisellä vuosineljänneksellä, johtuen uusasiakashankinnan rajoittamisesta elo-syyskuun vaihteessa riittävän likviditeetin varmistamiseksi joukkovelkakirjalainan takaisinmaksuun. Alustava liikevaihdon kasvu samalla tarkastelujaksolla oli 75%.

”Koska liiketoimintamallimme muuttui kokonaan toukokuussa 2013, tämä on ensimmäinen kerta kun saamme vertailukelpoisen tarkastelujakson edelliseltä vuodelta. Pitkälle kehittyneet ja skaalattavat pilvipalveluihin pohjautuvat järjestelmämme, virtuaalinen luottokortti, uudet myyntikanavat, innovatiiviset markkinointiratkaisut ja kilpailukykyinen hinnoittelu ovat yhdessä johtaneet palveluidemme kysynnän kasvuun tarjontaa nopeammin tällä hetkellä”, toteaa konsernin toimitusjohtaja Jonas Lindholm.

”Parantuneen asiakaspohjan ja kehittyneen luottopäätösprosessin ansiosta luottotappiomme ovat pysyneet aiempaa selvästi alemmalla tasolla. Lainatoiminnassa nopea kasvu sitoo pääomia, ja voisimme kasvaa huomattavasti nopeammin jos pääomaa olisi saatavilla rajattomasti. Jatkuva kasvu siis edellyttää lisäpääomia, ja tämä onkin osasyy neljästä kansainvälisestä rahoitusalan toimijasta koostuvan ryhmän mandatoimiseen pääoman hankkimiseksi meille”.

Euroloan Group on vähitellen vahvistanut pääomarakennettaan erityisesti ydinpääoman osalta, ja on näin hyvin valmistautunut luottolaitoksen pääomavaatimuksiin. Konsernin vakavaraisuus on nyt erinomainen (oman pääoman osuus taseesta 40%), mikä mahdollistaa tulevaisuudessa vahvan kasvun.

”Pitkällä aikavälillä pyrimme varmistamaan rahoituksen suoraan primäärimarkkinoilta (talletukset yleisöltä) Ruotsin luottolaitoslupaa (kreditmarknadsbolag) hakevan tytäryhtiömme kautta. Lupahakemus on Ruotsin finanssivalvonnan käsittelyssä loppuvaiheessa, ja se mahdollistaa talletusten vastaanottamisen yleisöltä ja tuo tallettajille Ruotsin talletussuojajärjestelmän mukaisen talletussuojan 100.000 euroon saakka. Liiketoimintamallimme on olennaisesti vähentänyt riskejä, ja tulos ennen kertaluontoisia kuluja, poistoja ja arvonalentumisia onkin parantunut huomattavasti. Toisaalta liiketoiminta sitoo enemmän pääomia, ja esim. Ruotsin lupahakemus, Ruotsin ja Puolan liiketoiminnan kehittäminen, sekä aiemmin tänä vuonna ylimerkityn osakeannin järjestelykustannukset ovat lisänneet kertaluonteisia kustannuksia tänä vuonna”, Lindholm päättää.

Tuleva tilinpäätös tulee näyttämään erilaiselta tuloslaskelman ja taseen osalta, kun konserni siirtyy käyttämään pankkien ja luottolaitosten raportointimallia. Yhtiön taloutta koskevat, yllä mainitut tiedot eivät ole tilintarkastettuja. Tästä syystä ne voivat erota lopullisesta, tilintarkastajan hyväksymästä tilinpäätöksestä.

Euroloan Group Oyj on voimakkaasti kasvava kansainvälinen FinTech-yhtiö (Financial Technology), jonka pääkonttori sijaitsee Helsingissä ja muut toimistot Tukholmassa sekä Varsovassa. Euroloan on kehittänyt markkinoiden tehokkaimpiin lukeutuvan liiketoimintamallin ja sitä tukevan, edistyksellisen IT-järjestelmän. Yritys tarjoaa asiakkailleen reaaliaikaisen luottopäätöksen, joka toteutetaan täysin automaattista, pilvipalveluna toimivaa järjestelmää hyödyntäen. Euroloan on vakiinnuttanut asemansa yhtenä johtavista rahoituspalvelujen tarjoajista Euroopan markkinoilla ja kasvattanut liikevaihtoaan voimakkaasti perustamisestaan 2007 lähtien. Lisätietoa yrityksestä löytyy verkkosivuilta osoitteesta www.euroloan.com.

         Lisätiedot:
         Jonas Lindholm, konsernin toimitusjohtaja ja hallituksen jäsen
         puh: +358 10 217 1003