IXONOSIN VUODEN 2014 TILINTARKASTUSKERTOMUS


Helsinki, Suomi, 2015-04-09 12:20 CEST (GLOBE NEWSWIRE) -- Ixonos Oyj          Pörssitiedote          09.04.2015 klo 13:20

 

IXONOSIN VUODEN 2014 TILINTARKASTUSKERTOMUS

 

Vakiomuotoisen kertomuksen lisäksi tilintarkastuskertomus sisältää seuraavat lisätiedot:

”Tietyn seikan painottamista koskeva lisätieto.

Haluamme kiinnittää huomiota tilinpäätöksessä sekä toimintakertomuksessa selostettuihin seikkoihin siitä, että yhtiön tulos on ollut merkittävästi tappiollinen viime vuosina. Kuten toimintakertomuksessa on tarkemmin selostettu, yhtiö on tilikauden aikana sekä tilikauden päättymisen jälkeen vahvistanut taserakennettaan ja sopinut vieraan pääoman ehtoisen rahoituksensa uudelleenjärjestelyistä pyrkien samalla toiminnan kannattavuuden parantamiseen. Näiden toimenpiteiden tavoitteena on toiminnan jatkuvuuden turvaaminen. Toiminnan kannattavuuden parantamiseen liittyy kuitenkin olennaista epävarmuutta, joka saattaa antaa aihetta epäillä yhtiön kykyä jatkaa toimintaansa. Lausuntoamme ei ole mukautettu tämän seikan osalta.”

Tilintarkastuskertomus on kokonaisuudessaan tämän tiedotteen liitteenä. Ixonos Oyj:n tilinpäätös tilikaudelta 2014 on julkaistu 20.3.2015 yhtiön kotisivuilla osoitteessa www.ixonos.com/investor/.

 

 

IXONOS OYJ

 

Esa Harju

Toimitusjohtaja

 

Lisätietoja antaa:

Ixonos Oyj, Mikael Nyberg, CFO, tel. +358 40 501 4401, mikael.nyberg@ixonos.com 

 

Distribution:
NASDAQ OMX Helsinki
Keskeiset tiedotusvälineet

www.ixonos.com

 

 

Tilintarkastuskertomus

 

Ixonos Oyj:n yhtiökokoukselle

 

Olemme tilintarkastaneet Ixonos Oyj:n kirjanpidon, tilinpäätöksen, toimintakertomuksen ja hallinnon tilikaudelta 1.1.–31.12.2014. Tilinpäätös sisältää konsernin taseen, tuloslaskelman, laajan tuloslaskelman, laskelman oman pääoman muutoksista, rahavirtalaskelman ja liitetiedot sekä emoyhtiön taseen, tuloslaskelman, rahoituslaskelman ja liitetiedot. 

Hallituksen ja toimitusjohtajan vastuu.

Hallitus ja toimitusjohtaja vastaavat tilinpäätöksen ja toimintakertomuksen laatimisesta ja siitä, että konsernitilinpäätös antaa oikeat ja riittävät tiedot EU:ssa käyttöön hyväksyttyjen kansainvälisten tilinpäätösstandardien (IFRS) mukaisesti ja että tilinpäätös ja toimintakertomus antavat oikeat ja riittävät tiedot Suomessa voimassa olevien tilinpäätöksen ja toimintakertomuksen laatimista koskevien säännösten mukaisesti. Hallitus vastaa kirjanpidon ja varainhoidon valvonnan asianmukaisesta järjestämisestä ja toimitusjohtaja siitä, että kirjanpito on lainmukainen ja varainhoito luotettavalla tavalla järjestetty. 

Tilintarkastajan velvollisuudet

Velvollisuutenamme on antaa suorittamamme tilintarkastuksen perusteella lausunto tilinpäätöksestä, konsernitilinpäätöksestä ja toimintakertomuksesta. Tilintarkastuslaki edellyttää, että noudatamme ammattieettisiä periaatteita. Olemme suorittaneet tilintarkastuksen Suomessa noudatettavan hyvän tilintarkastustavan mukaisesti. Hyvä tilintarkastustapa edellyttää, että suunnittelemme ja suoritamme tilintarkastuksen hankkiaksemme kohtuullisen varmuuden siitä, onko tilinpäätöksessä tai toimintakertomuksessa olennaista virheellisyyttä, ja siitä, ovatko emoyhtiön hallituksen jäsenet tai toimitusjohtaja syyllistyneet tekoon tai laiminlyöntiin, josta saattaa seurata vahingonkorvausvelvollisuus yhtiötä kohtaan taikka, rikkoneet osakeyhtiölakia tai yhtiöjärjestystä. 

Tilintarkastukseen kuuluu toimenpiteitä tilintarkastusevidenssin hankkimiseksi tilinpäätökseen ja toimintakertomukseen sisältyvistä luvuista ja niissä esitettävistä muista tiedoista. Toimenpiteiden valinta perustuu tilintarkastajan harkintaan, johon kuuluu väärinkäytöksestä tai virheestä johtuvan olennaisen virheellisyyden riskien arvioiminen. Näitä riskejä arvioidessaan tilintarkastaja ottaa huomioon sisäisen valvonnan, joka on yhtiössä merkityksellistä oikeat ja riittävät tiedot antavan tilinpäätöksen ja toimintakertomuksen laatimisen kannalta. Tilintarkastaja arvioi sisäistä valvontaa pystyäkseen suunnittelemaan olosuhteisiin nähden asianmukaiset tilintarkastustoimenpiteet mutta ei siinä tarkoituksessa, että hän antaisi lausunnon yhtiön sisäisen valvonnan tehokkuudesta. Tilintarkastukseen kuuluu myös sovellettujen tilinpäätöksen laatimisperiaatteiden asianmukaisuuden, toimivan johdon tekemien kirjanpidollisten arvioiden kohtuullisuuden sekä tilinpäätöksen ja toimintakertomuksen yleisen esittämistavan arvioiminen.

Käsityksemme mukaan olemme hankkineet lausuntomme perustaksi tarpeellisen määrän tarkoitukseen soveltuvaa tilintarkastusevidenssiä.

 

Lausunto konsernitilinpäätöksestä

Lausuntonamme esitämme, että konsernitilinpäätös antaa EU:ssa käyttöön hyväksyttyjen kansainvälisten tilinpäätösstandardien (IFRS) mukaisesti oikeat ja riittävät tiedot konsernin taloudellisesta asemasta sekä sen toiminnan tuloksesta ja rahavirroista.

Lausunto tilinpäätöksestä ja toimintakertomuksesta

Lausuntonamme esitämme, että tilinpäätös ja toimintakertomus antavat Suomessa voimassa olevien tilinpäätöksen ja toimintakertomuksen laatimista koskevien säännösten mukaisesti oikeat ja riittävät tiedot konsernin sekä emoyhtiön toiminnan tuloksesta ja taloudellisesta asemasta. Toimintakertomuksen ja tilinpäätöksen tiedot ovat ristiriidattomia.

Tietyn seikan painottamista koskeva lisätieto.

Haluamme kiinnittää huomiota tilinpäätöksessä sekä toimintakertomuksessa selostettuihin seikkoihin siitä, että yhtiön tulos on ollut merkittävästi tappiollinen viime vuosina. Kuten toimintakertomuksessa on tarkemmin selostettu, yhtiö on tilikauden aikana sekä tilikauden päättymisen jälkeen vahvistanut taserakennettaan ja sopinut vieraan pääoman ehtoisen rahoituksensa uudelleenjärjestelyistä pyrkien samalla toiminnan kannattavuuden parantamiseen. Näiden toimenpiteiden tavoitteena on toiminnan jatkuvuuden turvaaminen. Toiminnan kannattavuuden parantamiseen liittyy kuitenkin olennaista epävarmuutta, joka saattaa antaa aihetta epäillä yhtiön kykyä jatkaa toimintaansa. Lausuntoamme ei ole mukautettu tämän seikan osalta.

 

Helsingissä, 19. maaliskuuta 2015

 

KPMG OY AB

Esa Kailiala

KHT


Attachments

20150409 tilintarkastuskertomus FIN.pdf