Ramirent on solminut Hartelan kanssa yhteistyösopimuksen ja sopimuksen kaluston ulkoistamisesta Suomessa

Ramirent Oyj Lehdistötiedote 25.11.2015 klo 14.00


Vantaa, Suomi, 2015-11-25 13:00 CET (GLOBE NEWSWIRE) --  

Osapuolet ovat tiedottaneet aiesopimuksesta 1.10.2015. Hyvä yhteistyö Hartelan ja Ramirentin välillä on johtanut 25.11.2015 allekirjoitettuihin sopimuksiin kaluston ulkoistamisesta sekä palveluyhteistyöstä.

Hartelan kalustonhallintaan liittyvien toimintojen liikevaihto Suomessa on noin 4 miljoonaa euroa ja se työllistää 13 henkilöä. Nämä henkilöt siirtyvät Ramirentin palvelukseen nyt tehdyn sopimuksen myötä. Yhteistyösopimuksen mukaan Hartela vuokraa tarvitsemansa kaluston Suomessa Ramirentiltä.

Kari Varkki, kehitysjohtaja Hartela-yhtiö Oy, kommentoi: “Yhteistyösopimuksen tavoitteena on varmistaa työmaillemme uudistuva ja kehittyvä kalusto sekä toimintamalli, joka vastaa sekä keskitetyn että paikallisen toiminnan tarpeita. Samalla haluamme parantaa kilpailukykyämme ja mahdollisuutta palvella asiakkaitamme paremmin. Jatkossa Ramirent osallistuu kumppanina myös aktiivisessa roolissa työmaittemme työmaasuunnitteluun sekä laskentaan.”.

”Nyt allekirjoitettu kaluston ulkoistamis- ja yhteistyösopimus antaa meille mahdollisuuden palvella Hartelan kaikkia konserniyhtiöitä kokonaisvaltaisesti torninostureista laajamittaisiin kalustopalveluihin. Uutena osana sopimuksessa on myös mukana teollisuuden erikoiskalusto ja niihin liittyvät ratkaisut,” toteaa Anna Hyvönen, EVP, Ramirent Finland.
 

LISÄTIETOJA:

Kari Varkki, kehitysjohtaja, Hartela-yhtiöt Oy, puh. +358 500 420 253, kari.varkki@hartela.fi

Veikko Lehtola, johtaja myynti ja markkinointi, Ramirent Finland, puh.+358 20 750 200, veikko.lehtola@ramirent.fi

Hartela - Yhtiöt Oy on yksi suurimmista suomalaisista rakennusalan yrityksistä. Hartela on 70-vuotias perheyhtiö, joka työllistää valtakunnallisesti ja vientitehtävissä noin tuhat rakentamisen ja talotekniikan ammattilaista. Hartelan liikevaihto tilikaudella 2014 oli 283 miljoonaa euroa.

Ramirent on johtava konevuokrausalan yritys, joka tarjoaa asiakkailleen ensiluokkaisia laitteita, palveluja ja osaamista. Ramirentin vuokrausratkaisut yksinkertaistavat asiakkaiden liiketoimintaa. Ramirent palvelee laajaa asiakaskuntaa, kuten rakennusalaa, teollisuutta, palvelualaa, julkista sektoria ja kotitalouksia. Ramirent toimii Pohjoismaissa sekä Keski- ja Itä-Euroopassa. Vuonna 2014 Ramirent-konsernin liikevaihto oli 614 miljoonaa euroa. Konsernilla on 2 682 työntekijää 295 toimipisteessä 10 maassa. Ramirent on Nasdaq Helsingissä (osakkeen tunnus: RMR1V). Ramirent – More Than Machines™.

Jakelu: NASDAQ Helsinki, keskeiset tiedotusvälineet, www.ramirent.com