IXONOSIN YLIMÄÄRÄISEN YHTIÖKOKOUKSEN 2.12.2015 PÄÄTÖS YHTIÖN HALLITUKSELLE ANTAMASTA VALTUUTUKSESTA


Helsinki, Suomi, 2015-12-02 11:00 CET (GLOBE NEWSWIRE) -- Ixonos Oyj          Pörssitiedote          2.12.2015 klo 12:00



 

IXONOSIN YLIMÄÄRÄISEN YHTIÖKOKOUKSEN 2.12.2015 PÄÄTÖS YHTIÖN HALLITUKSELLE ANTAMASTA VALTUUTUKSESTA


   

 

Ixonos Oyj:n ylimääräinen yhtiökokous on tehnyt tänään seuraavan päätöksen yhtiön hallitukselle annettavasta valtuutuksesta.

Ylimääräinen yhtiökokous päätti hallituksen esityksen mukaisesti valtuuttaa hallituksen päättämään maksullisesta osakeannista sekä optio-oikeuksien ja muiden osakeyhtiölain 10 luvun 1 §:ssä tarkoitettujen osakkeisiin oikeuttavien erityisten oikeuksien antamisesta tai kaikkien tai joidenkin edellä mainittujen yhdistelmistä yhdessä tai useammassa erässä seuraavin ehdoin:

Valtuutuksen nojalla annettavien uusien osakkeiden määrä voi olla yhteensä enintään 210 000 000 osaketta, mikä vastaa noin 100 prosenttia yhtiön kaikista osakkeista ylimääräisen yhtiökokouksen kutsuhetkellä.

Valtuutusta voidaan käyttää yhtiön liiketoimintaan kuuluvien investointien rahoittamiseksi sekä yhtiön taseen ja rahoitusaseman vahvistamiseen, kannustinjärjestelmän toteuttamiseksi tai muihin hallituksen päättämiin tarkoituksiin.   

Hallitukselle annetaan oikeus päättää em. valtuutuksen rajoissa kaikista osakeannin, optio-oikeuksien sekä osakkeisiin oikeuttavien erityisten oikeuksien ehdoista, kuten siitä, että merkintähinnan maksu voi tapahtua paitsi rahalla myös kuittaamalla merkitsijällä yhtiöltä olevaa saatavaa.

Hallitus oikeutetaan päättämään merkintähinnan merkitsemisestä joko osakepääoman korotukseksi tai kokonaan tai osittain sijoitetun vapaan oman pääoman rahastoon.

Osakeanti ja optio-oikeuksien sekä osakkeisiin oikeuttavien erityisten oikeuksien antaminen voi tapahtua myös suunnatusti osakkeenomistajan etuoikeudesta poiketen, jos tähän on osakeyhtiölain mukainen yhtiön kannalta painava taloudellinen syy.

Valtuutuksen, joka ei kumoaisi aiempia osakeantivaltuutuksia, ehdotetaan olevan voimassa vuonna 2016 pidettävään varsinaiseen yhtiökokoukseen saakka.

 

 

IXONOS OYJ

 

Hallitus

 

Lisätietoja:

  Ixonos Oyj

  Toimitusjohtaja Sami Paihonen, puh. 050 502 1111, sami.paihonen@ixonos.com

  Talousjohtaja Kristiina Simola, puh. 040 756 3132, kristiina.simola@ixonos.com

 

Jakelu:

NASDAQ OMX Helsinki

Keskeiset tiedotusvälineet

 

 

 


Attachments

Tiedote_Ylimääräinen yhtiökokous 2 11 2015 FIN.pdf