Alma Media Oyj:n arvonalennustestauksen lopputulos


Alma Media Oyj                         Pörssitiedote              18.12.2015 klo
14.30

ALMA MEDIA OYJ:N ARVONALENNUSTESTAUKSEN LOPPUTULOS

Alma Media on saanut päätökseen säännönmukaiset vuotuiset
arvonalentumistestaukset konsernissa. Testausten tuloksena yhtiö kirjaa
konsernitilinpäätökseen yhteensä 1,6 miljoonan euron arvonalennuksen vuoden 2015
neljännelle neljännekselle. Liikearvoon ja aineettomiin hyödykkeisiin tehtävä
arvoalennus kohdistuu Lapin lehtiliiketoimintaan sekä digitaalisiin
kuluttajapalveluihin kotimaassa.

Arvonalentumiskirjaus raportoidaan Alma Median neljännen neljänneksen tuloksessa
kertaluonteisena eränä. Alma Media julkistaa neljännen neljänneksen ja
tilivuoden 2015 taloudellisen katsauksen 12.2.2016. Yhtiö pitää ennallaan
osavuosikatsauksessa 23.10.2015 antamansa arvion, jonka mukaan vuoden 2015
liikevaihdon arvioidaan laskevan ja liikevoiton ilman kertaluonteisia eriä
pysyvän samalla tasolla tai laskevan vuoden 2014 tasosta.

Alma Media kirjaa samassa yhteydessä Alma Media Oyj -emoyhtiön
erillistilinpäätökseen 84,3 miljoonan euron arvonalennuksen tytäryhtiöosakkeiden
kirjanpitoarvoon. Tilinpäätöksessä 31.12.2014 Alma Media Oyj -emoyhtiön oma
pääoma oli 349,9 miljoonaa euroa ja jakokelpoiset voittovarat 179,9 miljoonaa
euroa. Tämä merkitsee, että Alma Medialla on jakokelpoisia voittovaroja
tilinpäätöksessä 2015 myös emoyhtiöön kirjattavan arvonalennuksen jälkeen.

ALMA MEDIA OYJ

Rauno Heinonen

Viestintäjohtaja

Lisätietoja:

Juha Nuutinen, talousjohtaja, Alma Media Oyj, puh. 050 438 0984
Alma Media lyhyesti

Alma Media on digitaalisiin palveluihin ja julkaisutoimintaan keskittyvä
mediakonserni. Yhtiön tuotteet tarjoavat uutissisältöjen lisäksi hyötytietoa
elämäntyylin, työuran sekä liiketoiminnan kehittämiseen. Alma Median
palvelutarjonta on laajentunut Suomesta Pohjoismaihin, Baltiaan ja Keski
-Eurooppaan. Vuonna 2014 yhtiössä työskenteli keskimäärin 1 830 ammattilaista
(ilman jakajia), joista noin neljännes toimi Suomen ulkopuolella. Alma Median
vuoden 2014 liikevaihto oli noin 295 miljoonaa euroa. Yhtiön osake noteerataan
NASDAQ OMX Helsingissä. Lue lisää: www.almamedia.fi.