Alma Median ja Talentumin yhdistyminen etenee, Talentumin toimitusjohtaja vaihtuu


Alma Media Oyj                     Pörssitiedote
15.1.2016 klo 14.00

ALMA MEDIAN JA TALENTUMIN YHDISTYMINEN ETENEE, TALENTUMIN TOIMITUSJOHTAJA
VAIHTUU

Alma Median ja Talentumin yhdistymissuunnitelman mukaisesti Talentumin
liiketoiminnot ja Alma Median Talousmedia ja yrityspalvelut-yksikön
liiketoiminnot tullaan yhdistämään yhdeksi uudeksi liiketoimintayksiköksi vuoden
2016 aikana. Tähän liittyen on tehty seuraavat päätökset:

Toimitusjohtaja Aarne Aktan lopettaa tehtävänsä Talentum Oyj:n toimitusjohtajana
vuoden 2015 tilinpäätöksen julkistamisen jälkeen 12.2.2016. Aktan jatkaa
edelleen Talentumin palveluksessa kesäkuun 2016 loppuun asti toimien Talentumin
Ruotsin tytäryhtiön toimitusjohtajana.

”Kiitän Aarne Aktania tehokkaasta ja tuloksellisesta työstä Talentumin
toimitusjohtajana sekä erinomaisesta yhteistyöstä. Aarne on johtotiiminsä kanssa
kääntänyt Talentumin Suomen liiketoiminnan tuloksen selvään kasvuun vaikeasta
kotimaan markkinatilanteesta huolimatta. Olen hyvin iloinen myös siitä, että hän
jatkaa Talentumin Ruotsin toimitusjohtajana kesäkuun loppuun ja varmistaa Suomen
liiketoimintaa vastaavan tuloskäänteen käynnistymisen”, sanoo Talentum Oyj:n
hallituksen puheenjohtaja ja Alma Media Oyj:n toimitusjohtaja Kai Telanne.

”Talentum on ollut minulle todella hieno ja palkitseva projekti, joka saadaan
päätökseen tänä keväänä. Olen ylpeä aikaansaannoksistamme neljän viime vuoden
aikana. Alma Median ja Talentumin yhdistyminen on kova juttu, ja Almassakin
olisi ollut mielenkiintoisia tehtäviä tarjolla. Kerron jatkostani kevään
aikana”, sanoo Aarne Aktan. ”Työni jatkuu edelleen tulevan kevään ajan Ruotsin
lehtiliiketoiminnassa, jossa tarkoitus on parantaa kannattavuutta.”

Talentum Oyj:n toimitusjohtajana toimii 13.2.2016 alkaen Juha-Petri Loimovuori,
joka on myös Kauppalehti Oy:n toimitusjohtaja. Yhdistyvän liiketoimintayksikön
toiminnoista tulevat johtoryhmänä vastaamaan seuraavat henkilöt: Arno Ahosniemi
(toimitukset), Tuomas Hämäläinen (sisältömyynti), Tiina Järvilehto
(mediamyynti), Otto Mattsson (Kauppalehti Tietopalvelut), Tapio Teppo (Talentum
Events) ja Pia Ruusukivi (digikehitys). Johtoryhmää täydennetään myöhemmin.
Johtoryhmä aloittaa työnsä 13.2.2016.

Osana yhdistymistä yhtiöt ovat sopineet eräistä Talentum Media Oy:n ja Talentum
Oyj:n toimintoja koskevista liikkeenluovutuksista. Talentum Media Oy:n
toiminnoista toimitukset, mediamyynti ja levikkimyynti siirretään
liikkeenluovutuksella Kauppalehti Oy:lle. Samoin Talentum Oyj:n toiminnoista
asiakaspalvelu ja markkinointi siirretään liikkeenluovutuksella Kauppalehti
Oy:lle.

Liikkeenluovutukset tapahtuvat 1.2.2016. Talentum jatkaa liikkeenluovutusten
jälkeen nykyistä liiketoimintaansa ja nykyisten medioidensa julkaisemista
hankkien vastaavat toiminnot Kauppalehti Oy:ltä ostopalveluna erillisen
palvelusopimuksen perusteella nykyisellä kustannusrakenteella.

Liikkeenluovutusten yhteydessä noin 170 Talentumin työntekijää siirtyy
Kauppalehti Oy:n palvelukseen vanhoina työntekijöinä 1.2.2016 alkaen.

Tehtävillä liikkeenluovutuksilla ei ole merkittävää vaikutusta Alma Median tai
Talentumin tulokseen tai taseasemaan.

ALMA MEDIA OYJ
Rauno Heinonen
viestintäjohtaja

Lisätiedot:
Kai Telanne, toimitusjohtaja, Alma Media Oyj, puh. 010 665 3500
Juha-Petri Loimovuori, johtaja, Talousmedia ja yrityspalvelut, Alma Media, puh.
010 665 2360

Jakelu: Nasdaq Helsinki, keskeiset tiedotusvälineet, www.almamedia.fi

Alma Media lyhyesti
Alma Media on digitaalisiin palveluihin ja julkaisutoimintaan keskittyvä
mediakonserni. Yhtiön tuotteet tarjoavat uutissisältöjen lisäksi hyötytietoa
elämäntyylin, työuran sekä liiketoiminnan kehittämiseen. Alma Median
palvelutarjonta on laajentunut Suomesta Pohjoismaihin, Baltiaan ja Keski
-Eurooppaan. Vuonna 2014 yhtiössä työskenteli keskimäärin 1 830 ammattilaista
(ilman jakajia), joista noin neljännes toimi Suomen ulkopuolella. Alma Median
vuoden 2014 liikevaihto oli noin 295 miljoonaa euroa. Yhtiön osake noteerataan
Nasdaq Helsinkingissä. Lue lisää: www.almamedia.fi.