ROBIT OYJ:N HALLITUS EHDOTTAA ANNI RONKAISTA HALLITUKSEN UUDEKSI JÄSENEKSI


ROBIT OYJ YHTIÖTIEDOTE 26.2.2016 KLO 16.00

ROBIT OYJ:N HALLITUS EHDOTTAA ANNI RONKAISTA HALLITUKSEN UUDEKSI JÄSENEKSI

Robit Oyj:n hallitus ehdottaa yhtiökokoukselle 18.3.2016, että hallitukseen valitaan uutena jäsenenä Anni Ronkainen toimikaudeksi, joka päättyy seuraavan varsinaisen yhtiökokouksen päättyessä. Ronkainen on antanut suostumuksensa valintaan. Pekka Pohjoismäki on ilmoittanut, että hän ei ole enää käytettävissä valittaessa hallituksen jäseniä.

Anni Ronkainen (synt. 1966) on Suomen kansalainen ja kauppatieteiden maisteri. Hän on Senior Vice President, Chief Digital Officer ja konsernijohtoryhmän jäsen Kesko Oyj:ssä. Ronkainen on aikaisemmin toiminut Googlen maajohtajana Suomessa, mainostoimistokonserni McCann Helsinki Groupin toimitusjohtajana ja Satama Finland Oy:n liiketoimintajohtajana. Ronkainen on hallituksen jäsenenä Sunduka Ltd:ssä, Suomen Asiakastieto Oy:ssä sekä hallituksen varapuheenjohtajana Nordic Morning:ssa. Ronkainen on riippumaton Robit Oyj:stä ja sen merkittävistä osakkeenomistajista.

ROBIT OYJ

Hallitus

Lisätietoja:

Harri Sjöholm, hallituksen puheenjohtaja
+358 400 622 092
harri.sjoholm@robit.fi

Yhtiön Hyväksyttynä Neuvonantaja toimii Skandinaviska Enskilda Banken AB (publ) Helsingin sivukonttori

Puh. +358 9 616 28 101

Robit on suomalainen kasvuyritys, joka myy kulutusosia eli porakalustoa globaalisti asiakkailleen seuraavilla markkinasegmenteillä: tunnelinporaus, maalämmitys ja -jäähdytys, rakentaminen ja kaivosteollisuus. Yhtiön liiketoiminta jakaantuu kolmeen liiketoimintayksikköön: Top Hammer, Down the Hole ja Digital Services. Yhtiöllä on maailmalla kahdeksan omaa toimipistettä ja aktiivinen myyntiverkosto 115 maassa. Robitilla on tuotantoyksiköt Suomessa ja Etelä-Koreassa. Yhtiö on listattu Nasdaq Helsinki Oy First North Finland -markkinapaikalle ja käyttää kaupankäyntitunnusta ROBIT. Lisätietoa www.robit.fi.

Jakelu:

NASDAQ Helsinki Oy
Keskeiset tiedotusvälineet
www.robit.fi