Tieto Oyj:n yhtiökokouksen päätökset 22.3.2016


Tieto Oyj PÖRSSITIEDOTE 23.3.2016, klo 8.30
Tieto Oyj:n varsinainen yhtiökokous vahvisti tilikauden 2015 tilinpäätöksen,
päätti jakaa osinkoa 1,35 euroa/osake (1,10 euroa normaalia osinkoa ja 0,25
euroa lisäosinkoa) ja myönsi vastuuvapauden hallituksen jäsenille ja
toimitusjohtajalle tilikaudelta 2015. Osingonmaksun täsmäytyspäivä on 24.3.2016,
ja osinko maksetaan 8.4.2016 alkaen.

Yhtiökokous teki lisäksi seuraavat päätökset:

Hallituksen kokoonpano ja palkkiot

Hallituksen jäsenten lukumääräksi vahvistettiin kahdeksan. Hallitukseen
valittiin uudelleen nykyiset jäsenet Kurt Jofs, Sari Pajari, Markku Pohjola,
Endre Rangnes, Jonas Synnergren ja Lars Wollung. Uusiksi hallituksen jäseniksi
valittiin Johanna Lamminen ja Harri-Pekka Kaukonen. Markku Pohjola valittiin
uudelleen hallituksen puheenjohtajaksi.

Henkilöstö valitsee lisäksi hallitukseen kaksi varsinaista hallituksen jäsentä
ja kummallekin varajäsenen. Henkilöstön edustajien toimikausi on kahden vuoden
mittainen. Esa Koskinen (varajäsen Ilpo Waljus) ja Anders Palklint (varajäsen
Robert Spinelli) on valittu hallitukseen vuoden 2018 varsinaisen yhtiökokouksen
päättymiseen asti.

Yhtiökokouksen jälkeen pidetyssä järjestäytymiskokouksessaan hallitus valitsi
varapuheenjohtajaksi Kurt Jofsin. Hallitus valitsi palkitsemisvaliokunnan
jäseniksi Markku Pohjolan (pj), Harri-Pekka Kaukosen, Sari Pajarin ja Endre
Rangnesin sekä tarkastus- ja riskivaliokunnan jäseniksi Kurt Jofsin (pj),
Johanna Lammisen, Jonas Synnergrenin ja Lars Wollungin. Kaikki hallituksen
jäsenet ovat riippumattomia sekä yhtiöstä että yhtiön merkittävistä
osakkeenomistajista, lukuun ottamatta Jonas Synnergreniä, joka on riippumaton
yhtiöstä ja ei-riippumaton merkittävästä osakkeenomistajasta.

Hallituksen jäsenten kiinteät vuosipalkkiot hyväksyttiin muuttumattomina
seuraavasti: puheenjohtaja 83 000 euroa, varapuheenjohtaja 52 500 euroa ja
hallituksen jäsen 34 500 euroa. Hallituksen valiokunnan puheenjohtajalle
maksetaan sama palkkio kuin hallituksen varapuheenjohtajalle, paitsi jos sama
henkilö on hallituksen puheenjohtaja tai varapuheenjohtaja. Näiden palkkioiden
lisäksi hyväksyttiin 800 euron kokouspalkkio jokaiselta hallituksen kokoukselta
sekä hallituksen pysyvän tai tilapäisesti asetetun valiokunnan kokoukselta.
Tieto-konsernin palveluksessa oleville hallituksen jäsenille ei yhtiön käytännön
mukaan makseta palkkiota hallitustyöskentelystä.

Yhtiökokous päätti, että 40 % kiinteästä vuosipalkkiosta maksetaan markkinoilta
hankittavina Tieto Oyj:n osakkeina. Osakkeet hankitaan kahden viikon kuluessa
Tieto Oyj:n osavuosikatsauksen 1.1.–31.3.2016 julkistuksesta. Yhtiökokous päätti
osakkeiden hankkimisesta suoraan hallituksen jäsenten lukuun, mikä katsotaan
asianmukaiseksi tavaksi hankkia osakkeita sisäpiirisäännöksiä noudattaen.

Tilintarkastaja

Tilikaudelle 2016 tilintarkastajaksi valittiin uudelleen tilintarkastusyhteisö
PricewaterhouseCoopers Oy. Tilintarkastajan palkkio maksetaan laskun mukaan ja
tarkastus- ja riskivaliokunnan hyväksymien hankintaperiaatteiden mukaisesti.

Hallituksen valtuuttaminen päättämään yhtiön omien osakkeiden hankkimisesta

Yhtiökokous päätti valtuuttaa hallituksen päättämään omien osakkeiden
hankkimisesta seuraavin ehdoin:

Osakkeita voidaan hankkia enintään 7 200 000 kappaletta, mikä määrä vastaa noin
10 % yhtiön kaikkien osakkeiden tämänhetkisestä lukumäärästä. Osakkeita voidaan
hankkia vain vapaalla omalla pääomalla. Omia osakkeita voidaan hankkia niille
hankintapäivänä julkisessa kaupankäynnissä muodostuvaan hintaan tai markkinoilla
muutoin muodostuvaan hintaan.

Hallitus päättää, miten omien osakkeiden hankinta toteutetaan, ja niitä voidaan
hankkia käyttäen muun ohella johdannaisia. Omia osakkeita voidaan hankkia muuten
kuin osakkeenomistajien omistamien osakkeiden suhteessa (suunnattu hankkiminen).

Valtuutus kumoaa aikaisemmat käyttämättömät valtuutukset omien osakkeiden
hankkimiseen. Valtuutus on voimassa seuraavaan varsinaiseen yhtiökokoukseen
saakka, kuitenkin enintään 30.4.2017 saakka.

Hallituksen valtuuttaminen päättämään osakeannista sekä optio-oikeuksien ja
muiden osakkeisiin oikeuttavien erityisten oikeuksien antamisesta

Yhtiökokous päätti valtuuttaa hallituksen päättämään osakeannista ja
osakeyhtiölain 10 luvun 1 §:ssä tarkoitettujen optio-oikeuksien ja muiden
osakkeeseen oikeuttavien erityisten oikeuksien antamisesta yhdessä tai
useammassa erässä seuraavasti:

Valtuutuksen perusteella voidaan antaa enintään 7 200 000 osaketta (mukaan
lukien erityisten oikeuksien perusteella annettavat osakkeet), mikä määrä vastaa
noin 10 % yhtiön kaikkien osakkeiden tämänhetkisestä lukumäärästä. Kuitenkin
edellä mainitusta enimmäismäärästä enintään 700 000 osaketta voidaan antaa
käytettäväksi yhtiön osakepohjaisten kannustinjärjestelyiden osana, mikä määrä
vastaa alle 1 % yhtiön kaikkien osakkeiden tämänhetkisestä lukumäärästä.

Hallitus päättää osakeannin, optio-oikeuksien sekä erityisten oikeuksien
antamisen ehdoista. Valtuutuksen nojalla voidaan antaa sekä uusia osakkeita että
yhtiön hallussa olevia osakkeita. Osakkeiden sekä optio-oikeuksien ja muiden
erityisten oikeuksien antamisessa voidaan poiketa osakkeenomistajien
merkintäetuoikeudesta (suunnattu anti).

Valtuutus kumoaa aikaisemmat käyttämättömät osakeantia ja optio-oikeuksien sekä
muiden osakkeisiin oikeuttavien erityisten oikeuksien antamista koskevat
valtuutukset. Valtuutus on voimassa seuraavaan varsinaiseen yhtiökokoukseen
saakka, kuitenkin enintään 30.4.2017 saakka.

Yhtiökokouksessa oli edustettuina yhteensä 572 osakkeenomistajaa edustaen
yhteensä 48 509 883 osaketta ja ääntä. Kaikki päätökset tehtiin ilman
äänestystä.

Lisätietoja:
Lakiasiainjohtaja Jouko Lonka, puh. 020 727 8182, 0400 424 451, etunimi.sukunimi
(at) tieto.com

TIETO OYJ


JAKELU
NASDAQ Helsinki
NASDAQ Stockholm
Keskeiset tiedotusvälineet

Tieto hyödyntää datakeskeisen maailman mahdollisuudet ja tuottaa niiden avulla
arvoa yksilöille, organisaatioille ja yhteiskunnalle. Tavoitteemme on olla
asiakkaillemme paras kumppani liiketoiminnan uudistamisessa. Ohjelmisto- ja
palveluosaamisemme lisäksi hyödynnämme vahvasti yhdessä innovoinnin ja
ekosysteemien mahdollisuudet.

Tiedon pääkonttori sijaitsee Helsingissä. Yrityksen palveluksessa työskentelee
yli 13 000 ammattilaista lähes 20 maassa. Tiedon liikevaihto on noin 1,5
miljardia euroa. Yhtiön osakkeet on listattu NASDAQ:ssa Helsingissä ja
Tukholmassa. www.tieto.fi