TeliaSonera on saanut Ncellin myynnin päätökseen


TeliaSonera ilmoittaa tänään saaneensa päätökseen omistusosuutensa myynnin
nepalilaisesta operaattorista Ncellista Axiatalle 21.12.2015 julkistetun
sopimuksen ehtojen mukaisesti ja saatuaan kaikki tarvittavat
viranomaishyväksynnät.
”Olen erittäin tyytyväinen voidessani ilmoittaa, että Ncellin myynti Axiatalle
on saatettu loppuun joulukuussa antamamme ilmoituksen mukaisesti. Tämä on
linjassa läsnäolomme vähentämiseen Euraasiassa tähtäävän tavoitteemme kanssa.
Axiata on sopiva uusi omistaja Ncellille, ja on huojentavaa, että omistautuneet
työntekijämme ovat hyvissä käsissä”, sanoo TeliaSoneran toimitusjohtaja Johan
Dennelind.

Axiatalla on noin 275 miljoonaa asiakasta ja 25 000 työntekijää Aasiassa. Ncell
täydentää yhtiön Aasian televiestintäomistuksia, joihin kuuluu toimintoja
Malesiassa, Indonesiassa, Sri Lankassa, Bangladeshissa, Kambodžassa, Intiassa,
Singaporessa, Myanmarissa ja Pakistanissa.

TeliaSonera on saanut kaupan päätökseen 1 030 milj. Yhdysvaltain dollarin
yritysarvoon 60,4 prosentin omistusosuudestaan Ncellin omistavasta Reynolds
Holdingista. Liiketoimi edellyttää tavanomaisia päättävän taseen oikaisuja
nettovelan ja nettokäyttöpääoman perusteella. TeliaSoneralle maksetaan Ncellin
nettokassasta suhteessa sen 80,4 prosentin osuuteen. Lisäksi TeliaSonera on
purkanut taloudelliset intressinsä Ncellin 20 prosentin paikalliseen
omistusosuuteen ja saanut siitä noin 48 milj. Yhdysvaltain dollaria
singaporelaiselta Sunivera Capital Venturesilta.


TeliaSonera AB julkaisee tämän tiedon Ruotsin arvopaperimarkkinalain (lagen om
värdepappersmarknaden) ja/tai Ruotsin rahoitusvälineiden kaupankäynnistä annetun
lain (lagen om handel med finansiella instrument) perusteella. Tieto on annettu
julkaistavaksi 11.4.2015, klo 15.00 (CET).
Lisätietoja TeliaSoneran lehdistöpalvelusta: +46 771 77 58 30,
press@teliasonera.com, TeliaSoneran internetsivujen
Newsroom (http://www.teliasonera.com/newsroom)-osiosta, ja voit myös seurata
meitä Twitterissä, @TeliaSoneraAB (https://twitter.com/TeliaSoneraAB).

Tulevaisuutta koskevat lausumat
Tähän tiedotteeseen sisältyvät tulevaisuuden tilaa tai tapahtumia koskevat
lausumat, mukaan lukien toiminnan tulevaa tulosta ja muita ennusteita koskevat
lausumat, ovat tulevaisuutta koskevia lausumia. Luonteensa mukaisesti
tulevaisuutta koskeviin lausumiin sisältyy riskejä ja epävarmuutta, koska ne
liittyvät tuleviin tapahtumiin ja niiden toteutuminen riippuu olosuhteista
tulevaisuudessa. Ei ole varmuutta siitä, etteivätkö tulokset poikkeaisi
olennaisesti tulevaisuutta koskevissa lausumissa suoraan tai epäsuorasti
esitetyistä monien tekijöiden vuoksi, joista useisiin TeliaSonera ei voi
vaikuttaa.
TeliaSonera on uuden sukupolven televiestintäyritys. Yhtiön 21 000
ammattitaitoista työntekijää palvelee päivittäin miljoonia asiakkaita maailman
tiheimpien verkkoyhteyksien alueilla. Yhteyksiemme ansiosta olemme digitaalisen
ekosysteemin keskiössä ja tarjoamme ihmisille, yrityksille ja yhteisöille pääsyn
kaikkeen tärkeään sisältöön ympäri vuorokauden vuoden jokaisena päivänä – omilla
ehdoillaan. Pääkonttorimme sijaitsee innovaatio- ja teknologiahenkisessä
Tukholmassa, ja aiomme muuttaa toimialaa ja tuoda maailman entistä lähemmäs
asiakkaitamme. Lue lisää osoitteesta www.teliasonera.com.

Attachments

04113706.pdf