ROBIT OYJ ANTAA ENNAKKOTIETOA PUOLIVUOSIKATSAUKSESTA


ROBIT OYJ YHTIÖTIEDOTE 17.6.2016 KLO 15.15

ROBIT OYJ ANTAA ENNAKKOTIETOA PUOLIVUOSIKATSAUKSESTA

Robit Oyj antaa ennakkotietoa H1/2016 puolivuosikatsauksesta. Yhtiö tulee jäämään hieman viime vuoden volyymista ja liikevaihdosta, jonka seurauksena myös kannattavuus EBITDA-tasolla tulee putoamaan lievästi. Yhtiön liikevaihto jaksolla Q2/2016 tulee olemaan kuitenkin suhteellisesti parempi kuin Q1/2016.

19.5.2016 allekirjoitetun ja 30.6.2016 voimaan astuvan yritysoston - Drilling Tools Australia Ltd:n myötä yhtiön taloudellinen kokonaisuus muuttuu merkittävästi ja tulee vaikuttamaan vuoden 2016 liikevaihtoon ja kannattavuuteen.

Yhtiö tiedottaa H1/2016 puolivuosikatsauksessaan 30.8.2016 tarkemmat taloudelliset luvut ja antaa samalla tarkemman näkemyksen koko vuoden tuloksesta.

Robit Oyj on edelleen vakuuttunut, että vuoden 2015 lopussa tehdyt ja vuoden 2016 aikana suoritettavat panostukset tytäryhtiöverkostoon yhdessä Drilling Tools Australia Ltd:n yritysoston kanssa tulevat vahvistamaan yhtiön markkina-asemaa ja että yhtiö tulee palaamaan strategiassa määritetylle orgaanisen kasvun tielle.

Robit Oyj jatkaa edelleen +15 prosentin orgaanisen kasvun tavoittelua pitkällä aikavälillä. Lisäksi yhtiö panostaa edelleen yritysostojen kautta tapahtuvaan rakenteelliseen kasvuun.

ROBIT OYJ

Harri Sjöholm, hallituksen puheenjohtaja

Mikko Mattila, toimitusjohtaja

Lisätietoja:

Robit Oyj

Harri Sjöholm, hallituksen puheenjohtaja

+358 400 622 092

harri.sjoholm@robit.fi

Mikko Mattila, toimitusjohtaja

+358 40 736 7001

mikko.mattila@robit.fi

Yhtiön Hyväksyttynä Neuvonantaja toimii Skandinaviska Enskilda Banken AB (publ) Helsingin sivukonttori
Puh. +358 9 616 28 101

Robit on suomalainen kasvuyritys, joka myy kulutusosia eli porakalustoa globaalisti asiakkailleen seuraavilla markkinasegmenteillä: tunnelinporaus, maalämmitys ja -jäähdytys, rakentaminen ja kaivosteollisuus. Yhtiön liiketoiminta jakaantuu kolmeen liiketoimintayksikköön: Top Hammer, Down the Hole ja Digital Services. Yhtiöllä on maailmalla kahdeksan omaa toimipistettä ja aktiivinen myyntiverkosto 115 maassa. Robitilla on tuotantoyksiköt Suomessa ja Etelä-Koreassa. Yhtiö on listattu Nasdaq Helsinki Oy First North Finland -markkinapaikalle ja käyttää kaupankäyntitunnusta ROBIT. Lisätietoa www.robit.fi.

JAKELU:

Nasdaq Helsinki Oy

Keskeiset tiedotusvälineet

www.robit.fi