VEROHALLINTO VALITSI DIGIAN KANSALLISEN TULOREKISTERIN OHJELMISTOTOIMITTAJAKSI


Helsinki, 2016-10-14 15:10 CEST (GLOBE NEWSWIRE) -- DIGIA OYJ PÖRSSITIEDOTE 14.10.2016 KLO 16.10


VEROHALLINTO VALITSI DIGIAN KANSALLISEN TULOREKISTERIN OHJELMISTOTOIMITTAJAKSI

Verohallinto on valinnut kansallisen tulorekisterin ratkaisukokonaisuuden toimittajaksi Digia Finland Oy:n.

Palvelukokonaisuuden on tarkoitus olla valmis otettavaksi käyttöön vuoden 2019 alussa. Ensimmäisessä vaiheessa rekisteriin ilmoitetaan tiedot maksetuista palkoista ja niihin liitännäisistä suorituksista. Toisessa vaiheessa vuonna 2020 kansalliseen tulorekisteriin ilmoitetaan myös tiedot maksetuista eläkkeistä ja etuuksista.

Järjestelmätoimittajalta hankittava ratkaisukokonaisuus rakennetaan kiinteähintaisena projektina, jonka arvo on 13,7 miljoonaa euroa. Projekti käynnistetään vuoden 2016 loppupuolella, mutta sillä ei vielä ole merkittävää vaikutusta Digian vuoden 2016 liikevaihtoon tai tulokseen. Digian tulosohjaus vuodelle 2016 säilyy ennallaan. Hankinta kattaa myös ratkaisukokonaisuuden ylläpidon ja jatkokehityksen. Hankinnan kokonaisarvo 15 vuoden sopimusajalle on noin 90 miljoonaa euroa, josta Digian osuus on noin 60 miljoonaa euroa.

Tavoitteena on korvata työnantajien ja etuuksien maksajien nykyisin antamat kuukausi-ilmoitukset, vuosi-ilmoitukset ja erilaiset palkkalaskelmat. Jatkossa tiedot toimitettaisiin keskitettyyn tulorekisteriin vain yhden kerran välittömästi palkanmaksun yhteydessä. Kansallinen tulorekisteri automatisoi viranomaisten menettelyjä, yksinkertaistaa kansalaisten asiointia kansallisen tulorekisterin sidosryhmäviranomaisten kanssa ja vähentää yritysten hallinnollista taakkaa.

”Tämä on erittäin merkittävä hanke Digialle. On hienoa, että tämän kokoluokan iso, kansallinen hanke toteutetaan suomalaisin voimin”, toimitusjohtaja Timo Levoranta sanoo.

”Valinnassa painotettiin toimittajan halua sitoutua hankkeeseen ja pitkäaikaista toimituskykyä. Lisäksi toimittajalta vaaditaan laajaa osaamista teknisen toteutuksen, prosessikehityksen, sidosryhmäyhteistyön ja muutoshallinnon osa-alueilla”, Verohallinnon tiedotteessa kerrotaan.


LISÄTIETOJA
Toimitusjohtaja Timo Levoranta
P. 040 500 2050


JAKELU
NASDAQ Helsinki
Keskeiset tiedotusvälineet
www.digia.com