MIKA VIRTANEN NIMITETTY ROBIT OYJ:N UUDEKSI TOIMITUSJOHTAJAKSI


ROBIT OYJ YHTIÖTIEDOTE 17.2.2017 KLO 10.00

MIKA VIRTANEN NIMITETTY ROBIT OYJ:N UUDEKSI TOIMITUSJOHTAJAKSI

Mika Virtanen, DI (s. 1974) on nimitetty Robit Oyj:n uudeksi toimitusjohtajaksi. Hän ottaa toimitusjohtajan tehtävät virallisesti vastaan 1.5.2017. Robit Oyj:n hallituksen puheenjohtaja, Harri Sjöholm hoitaa toimitusjohtajan tehtäviä 30.4.2017 saakka.

Virtanen on tehnyt yli 20 vuoden uran lukuisissa johtotehtävissä metalli- ja automaatioteollisuuden alalla. Hän on toiminut vuodesta 2002 lähtien Cargotec-konsernissa kansainvälisellä toimintakentällä, jossa hänen positioitaan ovat olleet muun muassa President (Bromma), Senior Vice President Spreader Division (Kalmar), Vice President Kalmar Intelligent Solutions (Kalmar), Vice President Kalmar STS & RTG Cranes Business (Kalmar) sekä Managing Director (Bromma Malaysia). Virtasen vastuualueita ovat olleet muun muassa liiketoiminnan johtaminen ja kehittäminen, tulosjohtaminen, tutkimus- ja kehitystoiminta, rakenteelliset uudistukset sekä tuotannon johtaminen.

Virtanen on tehnyt pitkän työjakson myös Outokumpu Poricopper Oy:ssä.

Kansainvälistä kokemusta Virtanen on hankkinut toimiessaan Malesiassa, Kiinassa ja Singaporessa, josta hän siirtyy nyt Suomeen.

Virtanen on valmistunut diplomi-insinööriksi Tampereen teknillisestä yliopistosta vuonna 2002 pääaineinaan tuotantotalous ja tuotantotekniikka.

Virtanen tulee myös Robit Oyj:n Global Management Team:n jäseneksi.

ROBIT OYJ

Harri Sjöholm, hallituksen puheenjohtaja

Lisätietoja:

Robit Oyj

Harri Sjöholm, hallituksen puheenjohtaja
+358 400 622 092
harri.sjoholm@robit.fi

Yhtiön Hyväksyttynä Neuvonantaja toimii Skandinaviska Enskilda Banken AB (publ) Helsingin sivukonttori
Puh. +358 9 616 28 101

Robit on voimakkaasti kansainvälistynyt kasvuyhtiö, joka myy kulutusosia eli porakalustoa globaalisti asiakkailleen seuraavilla markkinasegmenteillä: kaivosteollisuus, rakentaminen ja urakointi, tunnelinporaus sekä kaivonporaus. Yhtiön tarjonta jakaantuu kolmeen tuote- ja palvelualueeseen: Top Hammer - ja Down-the-Hole -tuotteet sekä Digital Services. Yhtiöllä on maailmalla 19 omaa myynti- ja varastopistettä sekä aktiivinen myyntiverkosto 115 maassa. Tuotantoyksiköt sijaitsevat Suomessa, Etelä-Koreassa, Australiassa, Englannissa ja USA:ssa.
Yhtiö on listattu Nasdaq Helsinki Oy First North Finland -markkinapaikalle ja käyttää kaupankäyntitunnusta ROBIT. Lisätietoja www.robit.fi.

Jakelu:

Nasdaq Helsinki Oy
Keskeiset tiedotusvälineet
www.robit.fi