Silmäasema Oyj:n listautumisanti on ylimerkitty ja listautumisannin lopullinen merkintähinta on 6,90 euroa osakkeelta


 Pörssitiedote 8.6.2017, klo 15.00

EI JULKISTETTAVAKSI TAI LEVITETTÄVÄKSI YHDYSVALTOIHIN, KANADAAN, AUSTRALIAAN, HONGKONGIIN, ETELÄ-AFRIKKAAN, SINGAPOREEN TAI JAPANIIN TAI MIHINKÄÄN MUUHUN VALTIOON, JOSSA LEVITTÄMINEN TAI JULKISTAMINEN OLISI LAINVASTAISTA.

Silmäasema Oyj:n ("Silmäasema" tai "Yhtiö") hallitus on yhdessä myyjien (määritelty jäljempänä) puolesta toimivan Intera Fund II Ky:n ("Intera") kanssa tänään tehnyt päätöksen listautumisannin toteuttamisesta. Osakkeiden lopullinen merkintähinta ("Lopullinen Merkintähinta") listautumisannissa (määritelty jäljempänä) on 6,90 tarjottavalta osakkeelta (määritelty jäljempänä), mikä vastaa noin 98 miljoonan euron markkina-arvoa välittömästi listautumisannin (määritelty jäljempänä) jälkeen. Listautumisannin kysyntä oli vahvaa, ja listautumisanti ylimerkittiin moninkertaisesti. Kaupankäynnin yhtiön osakkeilla (määritelty jäljempänä) odotetaan alkavan Helsingin Pörssin prelistalla arviolta 9.6.2017.

Silmäasema laskee liikkeeseen 5 099 057 Yhtiön uutta osaketta ("Uudet Osakkeet")("Osakeanti"), mikä vastaa noin 35,8 prosenttia Yhtiön ulkona olevien osakkeiden kokonaismäärästä listautumisannin jälkeen. Lisäksi Intera Fund II Ky sekä Yhtiön tietyt muut osakkeenomistajat (yhdessä Interan kanssa "Myyjät") myyvät 3 100 000 Yhtiön olemassa olevaa osaketta ("Myyntiosakkeet" ja yhdessä Uusien Osakkeiden kanssa "Tarjottavat Osakkeet) ("Osakemyynti", ja yhdessä Osakeannin kanssa "Listautumisanti").

1 000 000 Uutta Osaketta lasketaan liikkeeseen yksityishenkilöille ja yhteisöille Suomessa ("Yleisöanti") ja 8 162 980 osaketta allokoidaan institutionaalisille sijoittajille Suomessa ja kansainvälisesti ("Instituutioanti") olettaen, että lisäosakeoptio (määritelty jäljempänä) käytetään täysimääräisesti. Instituutioanti herätti merkittävää kiinnostusta korkeatasoisten suomalaisten ja kansainvälisten sijoittajien keskuudessa ja se ylimerkittiin moninkertaisesti. Yleisöanti herätti vahvaa kiinnostusta ja se ylimerkittiin kuusinkertaisesti. Yleisöannissa tehdyt sitoumukset hyväksytään kokonaan 100 osakkeeseen saakka ja tämän ylittävältä määrältä noin 10,8 prosentin osalta annetuista merkintäsitoumuksista.

Lisäksi Silmäasema laskee liikkeeseen 265 935 Uutta Osaketta Silmäaseman hallituksen jäsenille sekä Silmäaseman työntekijöille, jotka olivat suorassa työsuhteessa Silmäasemaan merkintäajan päättymiseen 6.6.2017 saakka sekä itsenäisille lääkäreille, ammatinharjoittajaoptikoille ja ketjuyrittäjille ("Henkilöstöanti"). Henkilöstöannin osakekohtainen merkintähinta on 10 prosenttia alhaisempi kuin Lopullinen Merkintähinta, eli 6,21 euroa Tarjottavalta Osakkeelta. Henkilöstöantiin osallistuvien itsenäisten lääkäreiden, ammatinharjoittajaoptikkojen ja ketjuyrittäjien saama alennus Uusien Osakkeiden Lopullisesta Merkintähinnasta ei kuitenkaan ole miltään osin verovapaa etu tuloverolain 4 luvun 66 §:n henkilöstöantia koskevan säännöksen nojalla. Ylikysynnän johdosta Yhtiön hallitus on päättänyt korottaa Henkilöstöannissa tarjottavien Uusien Osakkeiden määrää alustavasta 50 000 Uuden Osakkeen enimmäismäärästä yllä mainittuun 265 935 Uuteen Osakkeeseen. Henkilöstöannissa tehdyt sitoumukset hyväksytään täysimääräisesti.

Yhtiö saa Listautumisannista noin 35 miljoonan euron bruttovarat ja Myyjät saavat noin 30 miljoonan euron bruttovarat olettaen, että lisäosakeoptio (määritelty jäljempänä) käytetään täysimääräisesti. Yhtiön ulkona olevien osakkeiden kokonaismäärä nousee 14 248 805 osakkeeseen, kun Osakeannissa tarjotut Uudet Osakkeet rekisteröidään kaupparekisteriin arviolta 8.6.2017. Osakkeenomistajien kokonaismäärä nousee Listautumisannin jälkeen yli 5 500 osakkeenomistajaan.

Yleisöannissa ja Henkilöstöannissa annetut osakkeet odotetaan kirjattavan hyväksytyn sitoumuksen antaneiden sijoittajien arvo-osuustileille ensimmäisenä pankkipäivänä hinnoittelun jälkeen, eli arviolta 9.6.2017. Instituutioannissa osakkeet ovat valmiina toimitettaviksi maksua vastaan arviolta 13.6.2017 Euroclear Finland Oy:n kautta.

Kaikille Yleisöantiin ja Henkilöstöantiin osallistuneille sijoittajille lähetetään vahvistusilmoitus sitoumusten hyväksymisestä ja osakkeiden jakamisesta arviolta 13.6.2017. Ylimääräiset sitoumuksiin liittyvät maksut palautetaan sijoittajien pankkitileille arviolta viidentenä pankkipäivänä hinnoittelun jälkeen, eli arviolta 15.6.2017. Mikäli sijoittajan pankkitili on eri rahalaitoksessa kuin merkintäpaikka, palautettavat varat maksetaan suomalaiselle pankkitilille rahalaitosten välisen maksuliikenteen aikataulun mukaisesti arviolta viimeistään kaksi pankkipäivää myöhemmin.

Kaupankäynnin osakkeilla (määritelty jäljempänä) odotetaan alkavan Helsingin Pörssin prelistalla arviolta 9.6.2017 ja Helsingin Pörssin pörssilistalla arviolta 13.6.2017. Osakkeiden ISIN-tunnus on FI4000243399 ja kaupankäyntitunnus on SILMA.

Intera ja Nordea Bank AB (publ), Suomen sivuliike ("Nordea" tai "Pääjärjestäjä") voivat lisäksi sopia, että Pääjärjestäjällä on oikeus ostaa 30 päivän ajan Yhtiön osakkeiden ("Osakkeet") kaupankäynnin alkamisesta Helsingin Pörssissä (minkä ajanjakson odotetaan olevan 9.6.2017-8.7.2017) enintään 1 229 858 Osaketta tai hankkia näille ostajia ylikysynnän kattamiseksi ("Lisäosakeoptio"). Lisäosakkeet vastaavat noin 15,0 prosenttia Tarjottavista Osakkeista ja niiden tuottamasta äänimäärästä.

Nordea vakauttamisjärjestäjänä ("Vakauttamisjärjestäjä") voi lain sallimissa rajoissa 30 päivän ajan Osakkeiden kaupankäynnin alkamisesta Helsingin Pörssissä (minkä ajanjakson odotetaan olevan 9.6.2017-8.7.2017) suorittaa toimenpiteitä, jotka vakauttavat, ylläpitävät tai muuten vaikuttavat Osakkeiden hintaan. Vakauttamisessa noudatetaan markkinoiden väärinkäyttöasetusta (EU) N:o 596/2014 (Markkinoiden väärinkäyttöasetus) sekä komission delegoitua asetusta (EU) 2016/1052 Markkinoiden väärinkäyttöasetuksen täydentämisestä takaisinosto-ohjelmiin ja vakauttamistoimenpiteisiin sovellettavia edellytyksiä koskevilla teknisillä sääntelystandardeilla. Vakauttamisjärjestäjä voi tehdä vakauttamiseen liittyvän osakelainaussopimuksen Interan kanssa.

Nordea Bank AB (publ), Suomen sivuliike toimii Listautumisannin pääjärjestäjänä ja OP Yrityspankki Oyj järjestäjänä. Roschier Asianajotoimisto Oy toimii Yhtiön oikeudellisena neuvonantajana listautumisessa. Borenius Asianajotoimisto Oy toimii Järjestäjien oikeudellisena neuvonantajana.

Toimitusjohtaja Pasi Kohmo:

"Me Silmäasemalla olemme erittäin iloisia ja tyytyväisiä sijoittajien suuresta kiinnostuksesta Silmäaseman listautumisantia kohtaan. Haluankin kiittää kaikkia listautumisantiimme osallistuneita uusia osakkeenomistajiamme. Yli 40-vuotias Silmäasema on kasvanut kannattavasti viime vuodet, ja listautuminen antaa meille entistä paremmat mahdollisuudet toteuttaa menestyksekästä kasvustrategiaamme myös jatkossa. Tavoitteenamme on olla markkinajohtaja optisessa kaupassa sekä silmien terveyteen liittyvässä sairaalatoiminnassa, mukaan lukien kaihi- ja taittovirheleikkaukset. Jatkamme tästä eteenpäin pitkäjänteistä ja määrätietoista työtämme tavoitteidemme saavuttamiseksi.

Hallituksen puheenjohtaja Juha Saarinen:

"Silmäasema keräsi listautumisannissa yhteensä 35 miljoonaa euroa uutta pääomaa. Kerätyillä varoilla on tarkoitus vahvistaa yhtiön pääomarakennetta ja tukea Silmäaseman strategiaa, jonka keskiössä ovat toimipaikkaverkoston laajentaminen, vertailukelpoisen kasvun voimistaminen sekä kannattavuuden parantaminen. Listautumisannin myötä Silmäasemalla on yli 5 500 uutta osakkeenomistajaa, joista jokaisen haluan toivottaa tervetulleeksi mukaan Silmäaseman ainutlaatuiseen kasvutarinaan."

Hallituksen jäsen ja Interan hallituksen puheenjohtaja Tuomas Lang:

"Silmäasema on juuri sellainen kasvava ja kehittyvä terveydenhuoltoalan palveluyritys, joita Suomi tarvitsee. Onkin hienoa saada olla mukana viemässä Silmäasemaa pörssiin. Jäämme Interassa luottavaisin mielin merkittäväksi omistajaksi yhtiöön myös listautumisen jälkeen.

Lisätietoja antavat:

Pasi Kohmo, toimitusjohtaja, Silmäasema, p. 050 331 7015, pasi.kohmo@silmaasema.fi

Kati Räihä, markkinointi- ja viestintäjohtaja, Silmäasema, p. 050 416 6764, kati.raiha@silmaasema.fi

Juha Saarinen, hallituksen puheenjohtaja, Silmäasema, p. 040 513 9473, juha.saarinen@silmaasema.fi

Silmäasema lyhyesti

Silmäasema on kotimainen yritys, joka tarjoaa maanlaajuisesti kaikki näkemisen ja silmäterveyden tuotteet ja palvelut. Silmäasema on johdon näkemyksen mukaan Suomen suurin yksityinen silmäleikkauksia tarjoava silmäsairaalaketju sekä toiseksi suurin optikkoketju 25,3 prosentin markkinaosuudellaan NÄE ry:n mukaan. Silmäaseman tavoitteena on olla markkinajohtaja optisessa kaupassa sekä silmien terveyteen liittyvässä sairaalatoiminnassa, mukaan lukien kaihi- ja taittovirheleikkaukset.

Silmäasema-ketjulla on Suomessa optisessa vähittäiskaupassa yhteensä 148 myymälää, joista 125 on omia myymälöitä ja 23 yrittäjävetoista myymälää, sekä 13 silmäsairaalaa. Tämän lisäksi Silmäasemalla on kahdeksan optisen kaupan myymälää Virossa. Silmäasema-ketjun palveluksessa työskentelee noin 1 000 näkemisen ja silmäterveyden ammattilaista. Vuonna 2016 Silmäasema-ketjussa tehtiin noin 210 000 optikon näöntarkastusta, 190 000 silmälääkärin vastaanottoa ja yli 15 000 kaihi- ja taittovirheleikkausta. Silmäasema-konsernin liikevaihto oli 101,3 miljoonaa euroa vuonna 2016 ja oikaistu käyttökate 12,0 miljoonaa euroa.

HUOMAUTUS

Tämän tiedotteen sisältämä tieto ei ole tarkoitettu julkistettavaksi tai levitettäväksi suoraan tai välillisesti Yhdysvalloissa, Kanadassa, Australiassa, Hongkongissa, Etelä-Afrikassa, Singaporessa tai Japanissa.

Tämä kirjallinen materiaali ei ole tarjous arvopapereiden myymiseksi Yhdysvalloissa, eikä arvopapereita saa tarjota tai myydä Yhdysvalloissa, ellei niitä ole rekisteröity Yhdysvaltain vuoden 1933 arvopaperilain (muutoksineen) ja sen nojalla annettujen säännösten ja määräysten mukaisesti tai ellei rekisteröintivelvollisuudesta ole poikkeusta. Silmäasema Oyj ("Yhtiö") ei aio rekisteröidä mitään osaa arvopapereita koskevasta listautumisannista Yhdysvalloissa, eikä arvopapereita tarjota yleisölle Yhdysvalloissa.

Arvopapereiden liikkeeseen laskemiselle, käyttämiselle ja/tai myymiselle listautumisannissa on asetettu erityisiä oikeudellisia tai lainsäädännöllisiä rajoituksia tietyissä valtioissa. Yhtiö, Nordea Bank AB (publ), Suomen sivuliike ("Nordea") ja OP Yrityspankki Oyj ("OP") eivät ole vastuussa, jos tällaisia rajoituksia rikotaan.

Nordea ja OP toimivat yksinomaan Yhtiön, eivätkä kenenkään muun tässä tiedotteessa mainittuun transaktioon yhteydessä olevan tahon puolesta, eivätkä pidä ketään muuta henkilöä (oli tällainen henkilö sitten tämän tiedotteen vastaanottaja tai ei) asiakkaanaan transaktion yhteydessä eikä se ole vastuussa asiakkailleen tarjoaman asiakassuojan, järjestämisestä tai neuvojen antamisesta kenellekään muille henkilöille koskien tämän tiedotteen sisältöä tai muuta tässä tiedotteessa viitattua transaktiota. Nordea ja OP eivät ole vahvistaneet tämän tiedotteen sisältöä eivätkä ole vastuussa tämän tiedotteen sisällöstä.

Tiedotteen sisältämää tietoa ei tule tulkita tarjoukseksi myydä tai tarjouspyynnöksi ostaa tässä mainittuja arvopapereita, eikä arvopapereita myydä alueilla, joilla kyseisten arvopapereiden tarjoaminen, hankinta tai myynti olisi lainvastaista ennen niiden rekisteröintiä taikka rekisteröintivelvollisuutta koskevan poikkeuksen tai muun kyseisten alueiden arvopaperilakien mukaisen hyväksynnän saamista. Sijoittajien ei tule hyväksyä arvopapereita koskevaa tarjousta tai hankkia arvopapereita, joihin tämä dokumentti viittaa, elleivät he tee sitä Yhtiön julkaisemaan tai levittämään soveltuvaan esitteeseen sisältyviin tietoihin perustuen.

Yhtiö ei ole antanut valtuutusta arvopapereiden tarjoamiseen yleisölle missään muussa Euroopan talousalueen jäsenvaltiossa kuin Suomessa. Lukuun ottamatta Suomea, missään Euroopan talousalueen jäsenvaltiossa, joka on pannut täytäntöön Esitedirektiivin (kukin "Relevantti jäsenvaltio"), ei ole tehty eikä tulla tekemään mitään toimenpiteitä arvopapereiden tarjoamiseksi yleisölle siten, että se edellyttäisi esitteen julkistamista Relevantissa jäsenvaltiossa. Tämän seurauksena arvopapereita voidaan tarjota Relevanteissa jäsenvaltioissa ainoastaan (a) Esitedirektiivissä määritellyille kokeneiksi sijoittajiksi lukeutuville oikeushenkilöille tai (b) missä tahansa muussa Esitedirektiivin 3(2) artiklan mukaisessa tilanteessa. Tässä kappaleessa ilmaisu "tarjota arvopapereita yleisölle" tarkoittaa viestimistä millä tahansa tavalla ja antamalla riittävästi tietoa tarjouksen ehdoista ja tarjottavista arvopapereista, jotta sijoittaja pystyy päättämään arvopapereiden käyttämisestä, ostamisesta tai merkitsemisestä, kuten ilmaisu voi vaihdella jäsenvaltiossa tehtyjen täytäntöönpanotoimenpiteiden seurauksena. Ilmaisu "Esitedirektiivi" tarkoittaa direktiiviä 2003/71/EY (muutoksineen, mukaan lukien 2010 Muutosdirektiivi, siltä osin kuin se on pantu täytäntöön Relevantissa jäsenvaltiossa), ja se sisältää kaikki relevantit täytäntöönpanotoimenpiteet Relevantissa jäsenvaltiossa, ja ilmaisu "2010 Muutosdirektiivi" tarkoittaa direktiiviä 2010/73/EU.

Tämä kirjallinen materiaali ei ole tarjous tässä viitattujen arvopapereiden myymiseksi Isossa-Britanniassa. Isossa-Britanniassa ei ole hyväksytty tässä viitattuihin arvopapereihin liittyvää esitettä eikä sellaista tulla rekisteröimään. Tässä esitetyt tiedot on suunnattu ainoastaan (i) henkilöille, jotka ovat Ison-Britannian ulkopuolella tai (ii) henkilöille, joilla on ammattimaista kokemusta sijoittamisesta Ison-Britannian vuoden 2000 rahoituspalvelu- ja markkinalain (Financial Services and Markets Act) (Financial Promotion) vuoden 2005 määräyksen ("Määräys") 19(5) artiklan tarkoittamalla tavalla ja (iii) Määräyksen 49(2) mukaisille korkean varallisuustason omaaville tahoille (high net worth entities) taikka muille henkilöille, joille asiakirja voidaan laillisesti tiedottaa (kaikki edellä mainitut henkilöt yhdessä, "relevantit henkilöt"). Kaikki tähän tiedotteeseen liittyvä sijoitustoiminta on ainoastaan relevanttien henkilöiden saatavilla ja siihen ryhdytään ainoastaan relevanttien henkilöiden kanssa. Kenenkään, joka ei ole relevantti henkilö, ei tule toimia tämän asiakirjan perusteella tai luottaa sen sisältöön.