HKScan tarkentaa liikevoittoarviotaan


HKScan Oyj                                               Pörssitiedote 12.7.2017, klo 9.00

 

HKScan tarkentaa liikevoittoarviotaan


HKScan Oyj arvioi, että vuoden 2017 vertailukelpoinen liikevoitto jää alle edellisvuoden (13,2 miljoonaa euroa). Syy tarkennettuun arvioon on Ruotsin ja Suomen markkina-alueiden odotettua heikompi myynti sekä kannattavuus. Lisäksi Rauman uuden siipikarjatuotantolaitoksen käynnistyskulut rasittavat kannattavuutta vuonna 2017 aiemmin kerrotun mukaisesti.

Aiemman HKScanin arvion mukaan yhtiö pyrki pääsemään vuoden 2016 vertailukelpoiseen liikevoittoon.

HKScan julkistaa tammi–kesäkuun osavuosikatsauksen keskiviikkona 19.7.

HKScan Oyj
Hallitus

Lisätietoja antaa talousjohtaja Tuomo Valkonen. Soittopyyntöjä hänelle välittää konsernin viestintäjohtaja Marja-Leena Dahlskog, etunimi.sukunimi@hkscan.com tai puh. +358 10 570 2142.


HKScan on johtava pohjoismainen ruokayhtiö. Myymme, markkinoimme ja valmistamme korkealaatuista ja vastuullisesti tuotettua sian-, naudan-, siipikarjan- ja lampaanlihaa, niistä valmistettuja tuotteita ja valmisruokia vahvoilla tuotemerkeillä. Asiakkaitamme ovat vähittäiskauppa-, food service-, teollisuus- ja vientisektorit. Kotimarkkinamme kattavat Suomen, Ruotsin, Tanskan ja Baltian. Viemme tuotteita lähes 50 maahan. Vuonna 2016 HKScanin liikevaihto oli lähes 1,9 miljardia euroa ja työntekijöitä oli noin 7 300.


JAKELU: 
Nasdaq Helsinki,
Keskeinen media, 

www.hkscan.com