Ramirent on allekirjoittanut sopimuksen Siirtokelpoiset tilat -liiketoiminnan myymisestä Procuritas Capital Investors Holding VI:lle


Ramirent Oyj               Pörssitiedote        30.7.2018                klo 09.30
                                                               
                                                                                                      

Ramirent on allekirjoittanut sopimuksen Siirtokelpoiset tilat (Temporary Space) -liiketoiminnan myymisestä Procuritas Capital Investors VI:lle. Yrityskaupan arvo on noin 53 miljoonaa euroa. Kaupan odotetaan toteutuvan vuoden 2018 loppuun mennessä ja sen toteutuminen on ehdollinen tavanomaisille ehdoille.

Kauppa on osa Ramirentin marraskuussa 2017 julkistamaa strategiaa, jonka mukaisesti yhtiö keskittyy pääomatehokkaaseen kannattavaan kasvuun ydinliiketoiminnassaan, konevuokrauksessa. Strategiansa julkistamisen yhteydessä Ramirent ilmoitti aikovansa selvittää strategisia vaihtoehtoja Siirtokelpoiset tilat -liiketoiminnalleen.

Ramirentin Siirtokelpoisilla tiloilla on toimintaa Ruotsissa, Norjassa, Suomessa ja Tanskassa. Vuonna 2017 sen liikevaihto oli noin 30 miljoonaa euroa ja liiketulos (EBIT) 3,5 miljoonaa euroa. Ramirentin Siirtokelpoiset tilat tarjoavat korkealaatuisia väistötilaratkaisuja väliaikaisten asuntojen, koulujen, terveyskeskusten ja toimitilojen tarpeisiin. Ramirentin Siirtokelpoisten tilojen liiketoiminnalla on vahvat asiakassuhteet erityisesti julkisella sekä kiinteistö-, öljy- ja kaasusektoreilla.

Kaupan arvioidaan johtavan noin 30 miljoonan euron kertaluonteisiin kuluihin, jotka liittyvät pitkäaikaisiin varoihin. Lisäksi omaan pääomaan sisältyneet valuuttakurssien muuntoerot siirretään tuloslaskelmaan kaupan toteutumisen hetkellä. Sopimuksen Siirtokelpoisten tilojen myynnistä Procuritakselle on arvioitu vaikuttavan yhteensä 18 työntekijään Ruotsissa, Norjassa, Suomessa ja Tanskassa. Työntekijät jatkavat kaupan toteuduttua myytävän liiketoiminnan palveluksessa.

"Uskomme, että kaupan myötä Siirtokelpoisten tilojen liiketoiminta saavuttaa täyden potentiaalinsa Procuritas Capital Investors VI:n omistuksessa. Procuritasilla on vankka kokemus liiketoiminnan nostamisesta uudelle tasolle aktiivisella omistajuudella. Ramirentille kauppa mahdollistaa keskittymisen strategiamme mukaisesti pääomatehokkaaseen kannattavaan kasvuun Konevuokrauksen ydinliiketoiminnassamme", sanoo Ramirent Oyj:n toimitusjohtaja Tapio Kolunsarka. "Työmaatilojen valmistus ja omistus tulee jatkossakin olemaan osa vuokraustoimintojamme."

"Olemme seuranneet siirtokelpoisten tilaratkaisujen positiivista kehitystä pohjoismaisilla markkinoilla, ja uskomme, että perustana oleva markkinatilanne vahvistaa kasvua edelleen", sanoo Procuritaksen johtaja Oskar Lindholm-Wu. "Näemme erinomaisen tilaisuuden kasvattaa Siirtokelpoisia tiloja juuri tähän liiketoimintaan keskittyvällä omistajuudella. Parannamme tarjontaamme asiakkaille ja rakennamme toimintaa sille perustalle, jonka liiketoiminta on saavuttanut Pohjoismaissa."

Procuritas Capital Investorsin osakas Erik Fougner lisää: "Odotamme innolla, että pääsemme lyöttäytymään yhteen Siirtokelpoisten tilojen johtoryhmän kanssa, ja aloittamaan yhteisen matkamme tukien heitä tulevaisuuden menestyksessä."

 
LISÄTIETOJA:
Pierre Brorsson, EVP ja talousjohtaja, Ramirent Oyj, puh. +46 8 624 9541   

RAMIRENT on johtava konevuokrausalan yritys, joka tarjoaa asiakkailleen ensiluokkaisia laitteita, palveluja ja osaamista. Ramirentin vuokrausratkaisut yksinkertaistavat asiakkaiden liiketoimintaa. Ramirent palvelee laajaa asiakaskuntaa, kuten rakennusalaa, teollisuutta, palvelualaa, julkista sektoria ja kotitalouksia. Vuonna 2017 Ramirent-konsernin liikevaihto oli 724 miljoonaa euroa. Konsernilla on 2 820 työntekijää 293 toimipisteessä 10 maassa Pohjoismaissa ja Itä-Euroopassa. Ramirent on listattu NASDAQ Helsingissä (osakkeen tunnus: RMR1V).

Procuritas CAPITAL INVESTORS VI on yksityinen pääomarahasto, joka keskittyy Pohjoismaiden keskisuuriin yrityksiin. Rahasto perustettiin vuonna 2017 noin 318 miljoonan euron pääomalla. Procuritas suhtautuu liiketoimintaan intohimoisesti, sillä on laaja teollisuuden kokemus ja yli 30 vuoden kokemus erilaisista yrityskaupoista. Procuritas on tukenut yli 40 yhtiötä kasvun kiihdyttämisessä ja todellisen liiketoimintapotentiaalin saavuttamisessa.

JAKELU:
NASDAQ Helsinki, Keskeiset tiedotusvälineet, www.ramirent.com