Muutoksia Silmäaseman johtoryhmässä


Muutoksia Silmäaseman johtoryhmässä

Silmäasema Oyj                
Pörssitiedote                      
30.11.2018 klo 9.15


Silmäaseman johtoryhmän jäsen, liiketoimintajohtaja Sami Määttä on irtisanoutunut yhtiön palveluksesta. Hän jatkaa nykyisessä tehtävässään ja johtoryhmän jäsenenä 21.12.2018 asti.

Määtän johtoryhmätyöskentelyyn liittyvät vastuualueet siirtyvät toistaiseksi henkilöstöjohtaja Sirkkaliisa Kulmalalle.

"Haluan kiittää Samia suurella sydämellä tehdystä työstä Silmäaseman hyväksi. Samin johdolla Silmäaseman verkosto on kasvanut maanlaajuiseksi näkemisen ja silmäterveyden asiantuntijaketjuksi. Toivotan Samille mitä parhainta menestystä jatkossa", sanoo väliaikainen toimitusjohtaja Anu Kankkunen.

Hallintopäällikkö Rauno Tenhunen jää pois johtoryhmästä 21.12.2018. Tenhusen tehtävät säilyvät ennallaan ja hän raportoi talousjohtajalle.

Silmäaseman johtoryhmään kuuluvat 21.12.2018 alkaen väliaikainen toimitusjohtaja, talousjohtaja Anu Kankkunen (pj.), kaupallinen johtaja Anna Seppälä sekä henkilöstöjohtaja Sirkkaliisa Kulmala.

Aiemmin ilmoitetun mukaisesti Jussi Salminen aloittaa Silmäaseman toimitusjohtajana myöhemmin ilmoitettavana ajankohtana alkuvuodesta 2019, kuitenkin viimeistään helmikuun alussa.

Lisätietoja antaa

Anu Kankkunen, väliaikainen toimitusjohtaja, talousjohtaja puh. 050 669 69

SILMÄASEMA OYJ


Anu Kankkunen
väliaikainen toimitusjohtaja, talousjohtaja

Tuukka Hirvonen
viestintä- ja sijoittajasuhdepäällikkö

Silmäasema on kotimainen yritys, joka tarjoaa maanlaajuisesti kaikki näkemisen ja silmäterveyden tuotteet ja palvelut. Silmäasema on Suomen suurin yksityinen silmäleikkauksia tarjoava silmäsairaalaketju sekä toiseksi suurin optikkoketju. Silmäasema-ketjulla on yli 150 myymälää ja 14 silmäsairaalaa Suomessa sekä kymmenen myymälää Virossa. Silmäasema-ketjun palveluksessa työskentelee noin tuhat näkemisen ja silmäterveyden ammattilaista. Silmäasema-konsernin liikevaihto vuonna 2017 oli 118,3 miljoonaa euroa ja oikaistu käyttökate 11,8 miljoonaa euroa.