Silmäasema Oyj: Silmäaseman uusi toimitusjohtaja Jussi Salminen aloittaa tehtävässään 21.1.2019


Silmäaseman uusi toimitusjohtaja Jussi Salminen aloittaa tehtävässään 21.1.2019

Silmäasema Oyj                
Pörssitiedote                      
9.1.2019 klo 9.45


Silmäaseman toimitusjohtajaksi nimitetty DI Jussi Salminen (s. 1974) aloittaa tehtävässään 21.1.2019. Salminen on tehnyt pitkän uran teleoperaattori Telia Finlandin johtotehtävissä muun muassa kuluttajaliiketoiminnan, markkinoinnin ja yritysliiketoiminnan parissa. Silmäasema tiedotti Salmisen nimityksestä 27.11.2018.

Silmäaseman toimitusjohtajan tehtävistä väliaikaisesti vastannut Anu Kankkunen jatkaa yhtiössä entisessä roolissaan talousjohtajana.

Jussi Salminen, Silmäaseman tuleva toimitusjohtaja:

"Olen täynnä intoa päästessäni aloittamaan työt Silmäasemassa sekä päästessäni tutustumaan Silmäaseman osaavaan tiimiin ja yhtiön toimintaan. Silmäasema on kehittynyt voimakkaasti viime vuosina, ja sillä on vahvaa potentiaalia, erinomaista osaamista sekä ainutlaatuisen kattava näkemisen ja silmäterveyden tuote- ja palvelukokonaisuus."

Lisätietoja antaa

Jussi Salminen, Silmäaseman toimitusjohtaja 21.1.2019 alkaen, puh. 040 834 5818

Anu Kankkunen, väliaikainen toimitusjohtaja, talousjohtaja, puh. 050 669 69

SILMÄASEMA OYJ

Anu Kankkunen
Väliaikainen toimitusjohtaja, talousjohtaja

Mikko Merisaari
Väliaikainen viestintä- ja sijoittajasuhdepäällikkö

Silmäasema on kotimainen yritys, joka tarjoaa maanlaajuisesti kaikki näkemisen ja silmäterveyden tuotteet ja palvelut. Silmäasema on Suomen suurin yksityinen silmäleikkauksia tarjoava silmäsairaalaketju sekä toiseksi suurin optikkoketju. Silmäasema-ketjulla on yli 150 myymälää ja 14 silmäsairaalaa Suomessa sekä kymmenen myymälää Virossa. Silmäasema-ketjun palveluksessa työskentelee noin tuhat näkemisen ja silmäterveyden ammattilaista. Silmäasema-konsernin liikevaihto vuonna 2017 oli 118,3 miljoonaa euroa ja oikaistu käyttökate 11,8 miljoonaa euroa.