Ramirent ostaa Stavdal AB:n ja nousee Ruotsin konevuokrausmarkkinan johtavaksi yhtiöksi


Ramirent Oyj              Sisäpiiritieto                 8.4.2019 klo 09:45

Ramirent Oyj on allekirjoittanut sopimuksen 11 Ruotsin kaupungissa sekä Oslon seudulla Norjassa toimivan konevuokrausyhtiö Stavdal AB:n ostosta. Yrityskaupan arvo on noin 158 miljoonaa euroa. Velaton kauppahinta muodostuu 124 miljoonan euron käteisosuudesta ja yhteensä 5 848 341 Ramirentin osakkeen luovutuksesta Stavdalin nykyisille omistajille. Kauppaan sovelletaan tavanomaisia sopimusehtoja, ja se edellyttää kilpailuviranomaisten hyväksyntää. Kauppa arvioidaan saatavan päätökseen viimeistään vuoden 2019 kolmannen vuosineljänneksen loppuun mennessä.

Yrityskaupan EV/EBITDA-kerroin on 5.6x. Kun otetaan huomioon arvioidut 6 miljoonan euron vuosittaiset synergiat, EV-EBITDA-kerroin on 4.6x. Synergiaedut arvioidaan saavutettavan täysimääräisinä vuoden 2020 loppuun mennessä.

Vuonna 2018 Stavdalin liikevaihto oli 79 miljoonaa euroa ja oikaistu käyttökate noin 28 miljoonaa euroa. Yhtiössä työskentelee tällä hetkellä noin 280 vuokrauksen ammattilaista, jotka siirtyvät Ramirentin palvelukseen vanhoina työntekijöinä, kun kauppa saadaan päätökseen. Stavdalilla on moderni kalusto ja sen vuokrausvalikoimaan kuuluvat rakennuskoneet ja -laitteet, henkilönostimet, työmaatilat, telineet ja putoamissuojat, sähköistys- ja lämmityskalustot sekä hissit.

Kaupan odotetaan luovan vahvaa kassavirtaa ja kumulatiivisen vapaan kassavirran arvioidaan olevan noin 50-70 miljoonaa euroa vuosina 2020-2023. Kaupan myötä Ramirent vahvistaa asemaansa pitkällä aikavälillä houkuttelevalla Ruotsin markkinalla, erityisesti sen kasvavilla kaupunkialueilla Göteborgissa ja Tukholmassa. Saatuaan päätökseen yli 80 miljoonan euron liiketoimintojen myynnit viimeisen vuoden aikana, nyt suunniteltu kauppa on erittäin hyvin linjassa Ramirentin ydinliiketoiminnan pääomatehokkaaseen kannattavaan kasvuun tähtäävän strategian kanssa.

"Stavdalilla on erittäin menestyksekäs kasvutarina sekä vahvat asiakassuhteet. Olemme etuoikeutettuja päästessämme yhdistämään voimamme ja muodostamaan uuden markkinajohtajan Ruotsiin. Yhtiöiden toisiaan täydentävät vahvuudet ovat kiistattomat. Aiomme hyödyntää Stavdalin osaamista ja vahvaa asemaa, erityisesti nostimissa sekä Göteborgin ja Tukholman alueilla siihen, että Ramirentistä tulee entistäkin vahvempi yhtiö asiakkaillemme. Haluan henkilökohtaisesti toivottaa Stavdalin osaavan henkilöstön tervetulleeksi osaksi Ramirentiä. Yhdessä pystymme tarjoamaan vertaansa vailla olevan palvelukokemuksen nykyisille ja tuleville asiakkaillemme", sanoo Tapio Kolunsarka, Ramirent Oyj:n toimitusjohtaja.

"Se, että meistä tulee osa Ramirentiä, on iso mahdollisuus kaikille osapuolille. Yritykset täydentävät toistensa vahvuuksia ja se luo uusia mahdollisuuksia sekä asiakkaille että työntekijöillemme. Yhdessä meillä on suuremmat resurssit, laajempi osaaminen ja upea valikoima erilaisia koneisiin liittyviä sekä uusia digitaalisia palveluita. Yhtiöt jakavat samanlaiset arvot ja uskovat vahvasti kestävään konevuokraukseen, mikä tekee meistä täydellisen yhdistelmän", sanoo Mikael Olsson, Stavdal AB:n toimitusjohtaja.

Ohjeistus vuodelle 2019 ennallaan

Ramirentin ohjeistus vuodelle 2019 sekä yhtiön pitkän aikavälin taloudelliset tavoitteet säilyvät toistaiseksi ennallaan. Kaupan vaikutuksia niihin tarkastellaan uudelleen, kun kauppa on saatu päätökseen.

Ylimääräinen yhtiökokous

Kaupan toteutumisen jälkeen Ramirentin hallitus tulee ehdottamaan ylimääräisen yhtiökokouksen koolle kutsumista. Yhtiökokouksessa Mats Rydhedea, Stavdalin perustajaa tullaan ehdottamaan valittavaksi Ramirentin hallituksen jäseneksi toimikaudeksi, joka päättyy seuraavan varsinaisen yhtiökokouksen päättyessä.

Stavdal AB:n oikaistut avainluvut

Milj. EUR 2016 2017 2018
Liikevaihto 60 69 79
Käyttökate (EBITDA) 20 23 28
EBITDA % 34 % 33 % 36 %
Liiketulos (EBIT) 9 11 14
EBIT% 14 % 15 % 18 %

Huom: Sovellettu valuuttakurssi EUR/SEK 10,427

Audiocast-lähetys ja puhelinkonferenssi sijoittajille, analyytikoille ja lehdistölle

Englanninkielinen tiedotustilaisuus sijoittajille, analyytikoille ja medialle järjestetään tänään, 8. huhtikuuta 2019 klo 13.00 suorana audiocastina osoitteessa www.ramirent.com yhdistettynä puhelinkonferenssiin. Tilaisuutta isännöivät toimitusjohtaja Tapio Kolunsarka ja väliaikainen talousjohtaja Jonas Söderkvist.

Puhelinkonferenssinumerot ovat: 09 8171 0310 (FI), +44 3333 000 804 (UK), +46 8 5664 2651 (SE), +1 631 913 1422 (US). Muiden maiden numerot löytyvät täältä. Puhelinkonferenssin osallistujatunnus on 12818246#. Audiocastin ja puhelinkonferenssin nauhoitus on saatavilla myöhemmin samana päivänä yhtiön internet-sivuilla www.ramirent.com.

***

Kuvia aiheeseen liittyen on tarjolla Ramirentin Mediapankissa.

Lisätietoja antaa:
Tapio Kolunsarka, Ramirent Oyj:n toimitusjohtaja, yhteydenotot konserniviestinnän kautta, puh. +358 20 750 2866. Tapio on parhaiten tavoitettavissa klo 10 ja 12 välillä.

Ramirent on johtava palveluyritys, joka vuokraa koneita rakentamiseen ja muulle teollisuudelle. Autamme asiakkaitamme työskentelemään turvallisesti ja tehokkaasti vuokraamalla juuri heille sopivia koneita sekä palvelemalla sujuvasti ja positiivisella asenteella. Ramirentissä on 2 800 työntekijää yhteensä 287 konevuokraamossa yhdeksässä Pohjois- ja Itä-Euroopan maassa. Vuonna 2018 Ramirent-konsernin liikevaihto oli 712 miljoonaa euroa. Ramirent on noteerattu Nasdaq Helsingissä (RAMI). Ruotsissa Ramirentillä on noin 800 työntekijää ja 75 vuokraamoa. Ramirent - Gear Up. Konevuokraamo palveluksessasi

Stavdal on yksi Ruotsin johtavista konevuokraamoyhtiöistä. Yhtiöllä on moderni kalusto, joka sisältää nostimia, rakennuskoneita- ja laitteita sekä työmaatiloja. Yhtiö tarjoaa lisäksi kalustoon liittyviä palveluita sekä koulutusta. Vuonna 2018 Stavdalin liikevaihto oli 819 miljoonaa Ruotsin kruunua ja sillä oli noin 280 työntekijää. Lue lisää osoitteesta www.stavdal.se

Jakelu: Nasdaq Helsinki, keskeiset tiedotusvälineet, www.ramirent.com