Ramirentin Stavdal-kauppa päätökseen – Kaupan toteuttamiseksi liikkeeseen lasketut uudet osakkeet on rekisteröity


Ramirent Oyj              Pörssitiedote               1.7.2019 klo 15.00


Ramirent Oyj (”Ramirent”) on saanut tänään päätökseen Stavdal AB:n (”Stavdal”) kaikkien osakkeiden hankinnan. Kauppa julkistettiin 8. huhtikuuta 2019 ja Ruotsin kilpailuviranomainen hyväksyi sen 19. kesäkuuta 2019.

Ramirent on maksanut yritysoston käteisvastikkeena yhteensä noin 86 miljoonaa euroa, ja lisäksi laskenut liikkeeseen Stavdalin entisille osakkeenomistajille suunnatulla osakeannilla 5 848 341 uutta Ramirentin osaketta. Osakkeiden luovuttaminen suunnatulla osakeannilla perustuu Ramirentin yhtiökokouksen 17. maaliskuuta 2016 hallitukselle antamaan valtuutukseen. Lisäksi Stavdalin noin 40 miljoonan euron pankkirahoitusvelat yhdistellään Ramirent-konserniin.

Uudet Ramirentin osakkeet on tänään rekisteröity kaupparekisteriin. Rekisteröinnin jälkeen osakkeet edustavat noin 5,1 prosenttia kaikista kaupparekisteriin merkityistä Ramirentin osakkeista. Kaikilla osakkeilla on yhtäläiset oikeudet. Ramirent on hakenut uudet osakkeet kaupankäynnin kohteeksi lisäeränä Nasdaq Helsinki Oy:n pörssilistalle. Uusien osakkeiden rekisteröinnin jälkeen Ramirentin osakkeiden ja äänien kokonaismäärä on 114 545 669 kappaletta. Yhtiön hallussa on 933 452 omaa osaketta.

Tänään päätökseen saatuun kauppaan kuuluvat Stavdalin moderni kalusto sekä 13 paikkakunnalla toimivat vuokraamot Ruotsissa ja Oslon alueella Norjassa. Stavdalin 280 vuokrauksen ammattilaista ovat siirtyneet tänään Ramirentin palvelukseen. Kauppa vaikuttaa Ramirentin Ruotsin ja Norjan segmenttien taloudellisiin lukuihin vuoden 2019 kolmannesta vuosineljänneksestä alkaen.

Ohjeistus vuodelle 2019 ennallaan

Ramirentin ohjeistus vuodelle 2019 sekä yhtiön pitkän aikavälin taloudelliset tavoitteet säilyvät ennallaan.


Lisätietoja antaa:
Jukka Havia, talousjohtaja, Ramirent Oyj, puh. +358 50 355 3757.

Ramirent on johtava palveluyritys, joka vuokraa koneita rakentamiseen ja muulle teollisuudelle. Autamme asiakkaitamme työskentelemään turvallisesti ja tehokkaasti vuokraamalla juuri heille sopivat koneet sekä palvelemalla sujuvasti ja positiivisella asenteella. Ramirentissä on 2 900 työntekijää yhteensä 294 konevuokraamossa yhdeksässä Pohjois- ja Itä-Euroopan maassa. Vuonna 2018 Ramirent-konsernin liikevaihto oli 712 miljoonaa euroa. Ramirent on noteerattu Nasdaq Helsingissä (RAMI). Ruotsissa Ramirentillä on noin 800 työntekijää ja 75 vuokraamoa. Ramirent - Gear Up. Konevuokraamo palveluksessasi

Stavdal on yksi Ruotsin johtavista konevuokraamoyhtiöistä. Yhtiöllä on moderni kalusto, joka sisältää nostimia, rakennuskoneita- ja laitteita sekä työmaatiloja. Yhtiö tarjoaa lisäksi kalustoon liittyviä palveluita sekä koulutusta. Vuonna 2018 Stavdalin liikevaihto oli 819 miljoonaa Ruotsin kruunua ja sillä oli noin 280 työntekijää. Lue lisää osoitteesta www.stavdal.se

Jakelu: Nasdaq Helsinki, keskeiset tiedotusvälineet, www.ramirent.com