Robit Oyj: PÄÄOMISTAJA KASVATTAA OMISTUSTAAN ROBIT OYJ:SSÄ


ROBIT OYJ                                      LEHDISTÖTIEDOTE                                                  30.8.2019 KLO 11.40

PÄÄOMISTAJA KASVATTAA OMISTUSTAAN ROBIT OYJ:SSÄ

Robitin pääomistaja Five Alliance Oy kasvattaa omistusosuuttaan Robit Oyj:ssä. Five Alliance lisäsi osakeomistustaan n. 1,.2 miljoonalla osakkeella päätyen 26,7 prosenttiin Robitin osakekannasta.

Osakeomistuksen kasvattaminen korostaa pääomistajan sitoutumista Robitin edelleen kehittämiseen. Yhtiö on viimeisten vuosien aikana kansainvälistynyt ja kasvanut voimakkaasti ja haasteeksi on muodostunut kannattavuus. Tämä on näkynyt myös yhtiön osakekurssin kehityksessä.

Vuoden 2019 alussa yhtiö käynnisti tehostamisohjelman. Tämän seurauksena kahden ensimmäisen kvartaalin myynti ja kannattavuus ovat kehittyneet suotuisasti.
Yhtiö julkaisee vuoden Q3/2019 osavuosikatsauksen 1.11.2019.

ROBIT OYJ

Tommi Lehtonen
Toimitusjohtaja

Lisätiedot:
Tommi Lehtonen, toimitusjohtaja
Puh. +358 40 384 8318

Harri Sjöholm, hallituksen puheenjohtaja
Puh. +358 40 0622092


Robit on voimakkaasti kansainvälistynyt kasvuyhtiö, joka myy kulutusosia eli porakalustoa globaalisti asiakkailleen seuraavilla markkinasegmenteillä: kaivosteollisuus, louhinta ja tuenta, maanalainen rakentaminen sekä kaivonporaus. Yhtiön tarjonta jakaantuu kahteen tuote- ja palvelualueeseen: Top Hammer ja Down-the-Hole. Yhtiöllä on maailmalla 15 omaa myynti- ja palvelupistettä ja aktiivinen myyntiverkosto 115 maassa. Robitilla on tuotantoyksiköt Suomessa, Etelä-Koreassa, Australiassa ja Englannissa. Robitin osake noteerataan NASDAQ Helsinki Oy:ssä. Lisätietoja osoitteessa: www.robitgroup.com

Jakelu: Nasdaq Helsinki Oy
Keskeiset tiedotusvälineet
www.robitgroup.com