Muutoksia Ilkka-Yhtymän johtoryhmässä


Ilkka-Yhtymä Oyj        Pörssitiedote 31.1.2022, klo 12.30

MUUTOKSIA ILKKA-YHTYMÄN JOHTORYHMÄSSÄ

Ilkka-Yhtymän hallitus on päättänyt muutoksista konsernin johtoryhmän kokoonpanossa.

Konsernin johtoryhmään on 1.2.2022 alkaen nimitetty kehitysjohtaja KTM Mikko Isoniemi. Isoniemen vastuulla on jatkossa liiketoiminnan epäorgaanisen kasvun lisäksi konsernin strategiaprosessin kehittäminen.

Tehtävämuutosten johdosta DI Seppo Lahti jää pois konsernin johtoryhmästä 1.2.2022 alkaen. Lahden vastuulla on jatkossa sanomalehtitehtaan purkuprojekti ja mediapalveluiden ulkoistetut toiminnot.

Painopalvelut-liiketoiminta on 1.2.2022 alkaen konsernin toimitusjohtaja Olli Pirhosen vastuulla. Lisäksi painopalveluiden operatiiviseksi johtajaksi nimitetään 1.2.2022 alkaen KTM Jouni Tankka. Tankka on aikaisemmin toiminut painopalveluiden tuotantopäällikkönä.

Ilkka-Yhtymän konsernin johtoryhmään kuuluvat 1.2.2022 alkaen

Olli Pirhonen, toimitusjohtaja
Seija Peitso, talousjohtaja ja toimitusjohtajan sijainen
Jarno Puutio, liiketoimintajohtaja media- ja markkinointipalvelut
Samuli Tursas, Liana Technologies Oy:n toimitusjohtaja
Annika Tuovinen, henkilöstöjohtaja
Mikko Isoniemi, kehitysjohtaja
Markku Mantila, Ilkka-Pohjalaisen päätoimittaja


ILKKA- YHTYMÄ OYJ

Olli Pirhonen
toimitusjohtaja



Lisätietoja:
Toimitusjohtaja Olli Pirhonen, Ilkka-Yhtymä Oyj, puh. 040 766 5418


JAKELU
Nasdaq Helsinki
Keskeiset tiedotusvälineet
www.ilkka-yhtyma.fi


Ilkka-Yhtymä lyhyesti
Informaatio yhdistää Ilkka-Yhtymän asiakkaita, lukijoita ja liiketoimintoja. Media- ja markkinointipalvelujen liiketoiminta-alueella konserniyhtiöistä toimivat I-Mediat Oy sekä sen tytäryhtiöt Myynninmaailma Oy, Digimoguli Oy, somessa.com Oy Ab ja MySome Oy. Sanomalehti Ilkka-Pohjalaisen lisäksi I-Mediat Oy julkaisee kahta kaupunkilehteä ja viittä paikallislehteä. Konsernin painopalveluyhtiö I-print Oy:n liiketoiminta koostuu arkki- ja erikoispainamisen palveluista. Liana Technologies Oy tytäryhtiöineen tuottaa markkinoinnin ja viestinnän teknologiapalveluita. Konsernin palveluista vastaa noin 500 median, markkinoinnin ja teknologian osaajaa.