Toimitusjohtajan osakepohjainen kannustinjärjestelmä: Incapin hallitus hyväksynyt osakemerkinnät


Incap Oyj                 Pörssitiedote                 23.5.2022 klo 17.15
Muut pörssin sääntöjen nojalla julkistettavat tiedot

Toimitusjohtajan osakepohjainen kannustinjärjestelmä: Incapin hallitus hyväksynyt osakemerkinnät

Incap Oyj:n (”Yhtiö” tai ”Incap”) hallitus päätti 26.5.2020 osakepohjaisen pitkän aikavälin kannustinjärjestelmän perustamisesta yhtiön toimitusjohtaja Otto Pukkille, ja 26.4.2022 siihen tehdystä muutoksesta. Toimitusjohtaja voi ansaita ansaintajaksolta, joka päättyi 31.12.2021, yhtiön liikevoiton kehittymiseen perustuvan suoriteperusteisen palkkion, yhteensä 38 200 yhtiön uutta osaketta maksuttomissa osakeanneissa, edellyttäen, että toimitusjohtaja on palkkion maksuhetkellä edelleen toimisuhteessa yhtiöön.

Otto Pukk merkitsi hänelle tarjotut yhteensä 38 200 yhtiön uutta osaketta. Incapin hallitus päätti 23.5.2022 hyväksyä tehdyt osakemerkinnät toimitusjohtajan kannustinjärjestelmän ehtojen toteuduttua. Osakeanneissa merkittyjä yhtiön uusia osakkeita ei saa myydä, muutoin luovuttaa tai pantata yhden vuoden aikana siitä alkaen, kun osakeanneissa hyväksytysti merkityt yhtiön uudet osakkeet on merkitty kaupparekisteriin.

Incapin hallitus päätti 26.5.2020 ja 26.4.2022 maksuttomista suunnatuista osakeanneista perustuen yhtiön varsinaisen yhtiökokouksen 20.4.2020 ja 27.4.2021 hallitukselle antamiin osakeantivaltuutuksiin. Yhtiöllä on tämän pörssitiedotteen päivämääränä yhteensä 29 246 635 osaketta. Yhtiön osakkeiden lukumäärä kasvaa 29 284 835 osakkeeseen edellä mainittujen osakkeiden tultua rekisteröidyksi kaupparekisteriin arviolta 30.5.2022 mennessä. Yhtiön uudet osakkeet on tarkoitus hakea kaupankäynnin kohteeksi yhdessä yhtiön muiden osakkeiden kanssa Nasdaq Helsingissä arviolta 31.5.2022 mennessä.

INCAP OYJ
Hallitus

Lisätietoja:
Ville Vuori, hallituksen puheenjohtaja, +358 (0)40 036 9438

Jakelu:
Nasdaq Helsinki Ltd.
Keskeiset tiedotusvälineet
www.incapcorp.com

INCAP LYHYESTI

Incap Oyj on globaali elektroniikan sopimusvalmistaja, joka tarjoaa valmistuspalveluita keskitetysti. Luotettuna kumppanina Incap on asiakkaidensa tukena koko valmistusarvoketjun läpi – oli kyse sitten suurista monikansallisista yhtiöistä, keskisuurista yrityksistä tai pienistä startupeista. Incap tarjoaa uusinta teknologiaa vahvan yrittäjähenkisen ilmapiirin ja erittäin osaavan henkilöstönsä voimin. Yhtiöllä on toimintaa Suomessa, Virossa, Intiassa, Slovakiassa, Isossa-Britanniassa ja Hong Kongissa, ja sen palveluksessa on noin 2 500 työntekijää. Incapin osake on listattu Nasdaq Helsinki Oy:ssä vuodesta 1997 lähtien.