Tulosvaroitus: Ilkka-konserni heikentää näkymiään vuodelle 2022


Ilkka Oyj                Sisäpiiritieto 17.10.2022, klo 15.00

TULOSVAROITUS: ILKKA-KONSERNI HEIKENTÄÄ NÄKYMIÄÄN VUODELLE 2022

Ilkka Oyj heikentää vuoden 2022 näkymiään oikaistun oman toiminnan liikevoiton osalta.

Liikevaihdon osalta tulosohjaus pysyy ennallaan. Liikevaihdon arvioitu kasvu johtuu pääosin loppuvuoden 2021 ja alkuvuoden 2022 aikana tehdyistä yrityshankinnoista. Ukrainan sodan ja markkinanäkymien heikentymisen vaikutusten arvioidaan kuitenkin näkyvän aikaisempaa arviota enemmän konsernin liikevaihdon kehityksessä.

Merkittävästi kohonneen inflaation johdosta kustannuksissa on aikaisemman arvion mukaisesti nousupaineita loppuvuoden aikana, mikä arvioidaan näkyvän esimerkiksi jakelun ja paperin hinnoissa.

Heikentyneiden markkinanäkymien vaikuttaessa aikaisempaa arviota enemmän konsernin liikevaihdon kehitykseen ja yleisen kustannusinflaation johdosta Ilkka-konserni arvioi koko vuoden 2022 oikaistun oman toiminnan liikevoiton laskevan edellisvuodesta.

Päivitetyt näkymät vuodelle 2022:

Koronaviruspandemiasta ja geopoliittisesta tilanteesta johtuen näkymiin liittyy edelleen epävarmuutta. Ilkka-konsernin liikevaihdon arvioidaan nousevan edellisvuodesta ja oikaistun oman toiminnan liikevoiton arvioidaan laskevan edellisvuodesta. Osakkuusyhtiö Hilla Group Oyj:llä (omistusosuus 29,52 %) on vaikutus konsernin liikevoittoon ja tulokseen. Alma Media Oyj:n osingolla (omistusosuus 10,9 %) on merkittävä vaikutus konsernin tulokseen.

Ilkka-konserni on osavuosikatsauksessa 8.8.2022 antanut näkymät vuodelle 2022 seuraavasti:

Koronaviruspandemiasta ja geopoliittisesta tilanteesta johtuen näkymiin liittyy edelleen epävarmuutta. Ilkka-konsernin liikevaihdon arvioidaan nousevan edellisvuodesta ja oikaistun oman toiminnan liikevoiton arvioidaan pysyvän edellisvuoden tasolla tai laskevan hieman. Osakkuusyhtiö Hilla Group Oyj:llä (omistusosuus 29,52 %) on vaikutus konsernin liikevoittoon ja tulokseen. Alma Media Oyj:n osingolla (omistusosuus 10,9 %) on merkittävä vaikutus konsernin tulokseen.

Ilkka-konserni julkaisee tammi - syyskuun osavuosikatsauksen 7.11.2022.



ILKKA OYJ

Olli Pirhonen
toimitusjohtaja


Lisätietoja:
Toimitusjohtaja Olli Pirhonen, Ilkka Oyj, puh. 040 766 5418


JAKELU
Nasdaq Helsinki
Keskeiset tiedotusvälineet
www.ilkka-yhtyma.fi


Ilkka lyhyesti
Informaatio yhdistää Ilkan asiakkaita, lukijoita ja liiketoimintoja. Media- ja markkinointipalvelujen liiketoiminta-alueella konserniyhtiöistä toimivat I-Mediat Oy sekä sen tytäryhtiöt Myynninmaailma Oy, Digimoguli Oy, Differo Oy, somessa.com Oy Ab ja MySome Oy. Sanomalehti Ilkka-Pohjalaisen lisäksi I-Mediat Oy julkaisee kahta kaupunkilehteä ja viittä paikallislehteä. Konsernin painopalveluyhtiö I-print Oy:n liiketoiminta koostuu arkki- ja erikoispainamisen palveluista. Liana Technologies Oy tytäryhtiöineen tuottaa markkinoinnin ja viestinnän teknologiapalveluita. Konsernin palveluista vastaa noin 500 median, markkinoinnin ja teknologian osaajaa.