Spondan hallitus päätti merkintäetuoikeusannista


EI JULKISTETTAVAKSI TAI LEVITETTÄVÄKSI SUORAAN TAI VÄLILLISESTI AUSTRALIAAN, ETELÄ-AFRIKKAAN, HONGKONGIIN, JAPANIIN, KANADAAN, SINGAPOREEN, UUTEEN-SEELANTIIN TAI YHDYSVALTOIHIN TAI MISSÄÄN MUUSSA MAASSA, JOSSA JULKAISEMINEN TAI LEVITTÄMINEN OLISI LAINVASTAISTA

 

Sponda Oyj                       Pörssitiedote 29.2.2016, klo 14:30

 

Spondan hallitus päätti merkintäetuoikeusannista             

Sponda Oyj:n (”Sponda” tai ”Yhtiö”) hallitus päätti tänään 29.2.2016 ylimääräisen yhtiökokouksen 29.2.2016 antaman valtuutuksen nojalla 220,8 miljoonan euron merkintäetuoikeusannin (”Osakeanti”) toteuttamisesta.

Sponda tarjoaa Osakeannissa enintään 56.615.092 uutta osaketta (”Tarjottavat osakkeet”) siten, että Spondan osakkeenomistajilla on oikeus merkitä uusia osakkeita samassa suhteessa kuin näillä on ennestään Yhtiön osakkeita. Osakeannissa liikkeeseen laskettavat Tarjottavat osakkeet vastaavat enintään noin 20,0 prosenttia kaikista Yhtiön osakkeista ja niiden tuottamista äänistä ennen Osakeantia ja noin 16,7 prosenttia kaikista Yhtiön osakkeista ja niiden tuottamista äänistä Osakeannin jälkeen olettaen, että Osakeanti merkitään täysimääräisesti.

Tarjottavien osakkeiden merkintähinta on 3,90 euroa Tarjottavalta osakkeelta. Merkintäaika alkaa 7.3.2016 klo 9.30 ja päättyy 23.3.2016 klo 16.30.

Olettaen, että kaikki Tarjottavat osakkeet merkitään Osakeannissa, Yhtiö kerää Osakeannilla noin 218,6 miljoonan euron nettovarat. Sponda aikoo käyttää Osakeannista saatavat nettovarat Forumin kiinteistöjen hankintaa varten otetun bridge-lainan osittaiseen takaisinmaksuun.

Spondan osakkeenomistaja, joka on merkitty Osakeannin täsmäytyspäivänä 2.3.2016 Euroclear Finland Oy:n ylläpitämään Spondan osakasluetteloon, saa kutakin täsmäytyspäivänä omistamaansa Spondan olemassa olevaa osaketta kohden yhden (1) vapaasti luovutettavissa olevan arvo-osuusmuotoisen merkintäoikeuden (”Merkintäoikeus”), joka oikeuttaa merkitsemään Tarjottavia osakkeita. Merkintäoikeuksien haltija on oikeutettu merkitsemään viidellä (5) Merkintäoikeudella yhden (1) Tarjottavan osakkeen. Tarjottavien osakkeiden murto-osia ei voi merkitä. Merkintäoikeudet ovat vapaasti luovutettavissa ja ne ovat kaupankäynnin kohteena Nasdaq Helsinki Oy:ssä (”Helsingin Pörssi”) 7.3.2016 ja 17.3.2016 välisenä aikana. Tarjottavat osakkeet eivät oikeuta mahdolliseen osinkoon, joka maksetaan 21.3.2016 pidettävälle varsinaiselle yhtiökokoukselle ehdotetun mukaisesti 1.4.2016.

Forum Fastighets Kb on sitoutunut merkitsemään Osakeannissa mahdollisesti merkitsemättä jäävät Tarjottavat osakkeet.

Merkintäoikeuksien irtoamispäivä Osakeannissa on 1.3.2016. Sponda on jättänyt Finanssivalvonnalle hyväksyttäväksi Osakeantia koskevan suomenkielisen esitteen, joka julkistetaan arviolta 4.3.2016.

Sponda julkistaa Osakeannin alustavan tuloksen pörssitiedotteella arviolta 24.3.2016 ja lopullisen tuloksen arviolta 31.3.2016. Kaupankäynti Tarjottavia osakkeita vastaavilla väliaikaisilla osakkeilla alkaa arviolta 24.3.2016. Kaupankäynti Tarjottavilla osakkeilla alkaa arviolta 1.4.2016.

Osakeannin ehdot ovat tämän pörssitiedotteen liitteenä.

Danske Bank A/S, Helsingin sivukonttori toimii Osakeannin pääjärjestäjänä ja UBS Limited toimii Osakeannin järjestäjänä (yhdessä ”Järjestäjät”). Spondan oikeudellisena neuvonantajana Suomen lain osalta toimii Asianajotoimisto Krogerus Oy ja kansainvälisenä neuvonantajana Shearman & Sterling (London) LLP. Järjestäjien oikeudellisena neuvonantajana toimii Asianajotoimisto Castrén & Snellman Oy.

Yhtiö on sopinut Järjestäjien kanssa, että se ei ilman Järjestäjien etukäteistä kirjallista suostumusta, tietyin poikkeuksin, laske liikkeeseen, myy tai muutoin luovuta Osakkeita tai tee luovutusta vastaavia sopimuksia ajanjaksolla, joka päättyy 180 päivän kuluttua siitä, kun Tarjottavat osakkeet otetaan kaupankäynnin kohteeksi Helsingin Pörssissä, lukuun ottamatta Osakeannissa liikkeeseenlaskettavia Tarjottavia osakkeita.

 

 

Helsingissä 29.2.2016                                                           

Sponda Oyj
Hallitus

 

Lisätietoja: Kari Inkinen, toimitusjohtaja, puh. 020 431 3311    

   

VASTUUNRAJOITUS

 

Tämän asiakirjan sisältämää tietoa ei ole tarkoitettu julkistettavaksi tai levitettäväksi, suoraan tai välillisesti, Australiaan, Etelä-Afrikkaan, Hongkongiin, Japaniin, Kanadaan, Singaporeen, Uuteen-Seelantiin tai Yhdysvaltoihin. Arvopapereiden liikkeeseen laskemiselle, merkitsemiselle ja myymiselle on asetettu erityisiä oikeudellisia tai lainsäädännöllisiä rajoituksia tietyissä valtioissa. Yhtiö ei ole vastuussa, jos tällaisia rajoituksia rikotaan.

Tämän asiakirjan sisältämää tietoa ei tule tulkita tarjoukseksi myydä tai tarjouspyynnöksi ostaa tässä mainittuja arvopapereita, eikä arvopapereita myydä alueilla, joilla kyseisten arvopapereiden tarjoaminen, hankinta tai myynti olisi lainvastaista ennen niiden rekisteröintiä taikka rekisteröintivelvollisuutta koskevan poikkeuksen tai muun kyseisten alueiden arvopaperilakien mukaisen hyväksynnän saamista. Sijoittajien ei tule hyväksyä arvopapereita koskevaa tarjousta tai hankkia arvopapereita, joihin tämä dokumentti viittaa, elleivät he tee sitä Yhtiön julkaisemaan esitteeseen sisältyviin tietoihin perustuen.

Tämä asiakirja ei ole tarjous arvopapereiden myymiseksi Yhdysvalloissa, eikä tässä asiakirjassa tarkoitettuja arvopapereita saa tarjota tai myydä Yhdysvalloissa ellei niitä ole rekisteröity Yhdysvaltain vuoden 1933 arvopaperilain (United States Securities Act of 1933, muutoksineen) ja sen nojalla annettujen säännösten tai määräysten mukaisesti tai ellei rekisteröintivelvollisuudesta ole poikkeusta. Arvopapereita koskevaa tarjousta tai mitään sen osaa ei rekisteröidä Yhdysvalloissa, eikä arvopapereita tarjota yleisölle Yhdysvalloissa.

Yhtiö ei ole antanut valtuutusta arvopapereiden tarjoamiseen yleisölle missään muussa Euroopan talousalueen jäsenvaltiossa kuin Suomessa. Lukuun ottamatta Suomea, missään Euroopan talousalueen jäsenvaltiossa, joka on pannut täytäntöön Esitedirektiivin (kukin "Relevantti Jäsenvaltio"), ei ole tehty eikä tulla tekemään mitään toimenpiteitä arvopapereiden tarjoamiseksi yleisölle siten, että se edellyttäisi esitteen julkistamista Relevantissa Jäsenvaltiossa. Tämän seurauksena arvopapereita voidaan tarjota Relevanteissa jäsenvaltioissa (a) Esitedirektiivissä määritellyille kokeneiksi sijoittajiksi lukeutuville oikeushenkilöille tai (b) missä tahansa muussa Esitedirektiivin 3(2) artiklan mukaisessa tilanteessa. Tässä kappaleessa ilmaisu "tarjota arvopapereita yleisölle" tarkoittaa viestimistä millä tahansa tavalla ja antamalla riittävästi tietoa tarjouksen ehdoista ja tarjottavista arvopapereista, jotta sijoittaja pystyy päättämään arvopapereiden käyttämisestä, ostamisesta tai merkitsemisestä, koska ilmaisu voi vaihdella jäsenvaltiossa tehtyjen täytäntöönpanotoimenpiteiden seurauksena. Tässä ilmaisu "Esitedirektiivi" tarkoittaa direktiiviä 2003/71/EY (muutoksineen, mukaan lukien 2010 Muutosdirektiivi, siltä osin kuin se on pantu täytäntöön Relevantissa Jäsenvaltiossa), ja se sisältää kaikki relevantit täytäntöönpanotoimenpiteet Relevantissa Jäsenvaltiossa, ja ilmaisu "2010 Muutosdirektiivi" tarkoittaa direktiiviä 2010/73/EU.

Tässä esitetyt tiedot eivät ole tarjous myydä arvopapereita yleisölle Iso-Britanniassa. Tässä esitetyt tiedot on suunnattu ainoastaan (i) henkilöille, jotka ovat Iso-Britannian ulkopuolella tai (ii) Iso-Britannian vuoden 2000 rahoituspalvelu- ja markkinalain (Financial Services and Markets Act (Financial Promotion)) vuoden 2005 määräyksen (Order 2005) ("Määräys") 19 (5) artiklan mukaisille sijoitusalan ammattilaisille tai (iii) Määräyksen 49 (2) artiklan mukaisille yhteisöille, joilla on korkea varallisuusasema (high net worth entity), taikka muille henkilöille, joille asiakirja voidaan laillisesti tiedottaa (kaikki tällaiset henkilöt jäljempänä "asiaankuuluvat tahot"). Kaikki tähän tiedotteeseen liittyvä sijoitustoiminta on tarkoitettu ainoastaan asiankuuluvien tahojen saataville. Kenenkään, joka ei ole asiaankuuluva taho, ei tule toimia tämän asiakirjan perusteella tai luottaa sen sisältöön.

Tähän asiakirjaan sisältyvä informaatio on ainoastaan taustatietotarkoituksiin, eikä sen ole tarkoitus olla täydellistä tai valmista. Kenenkään ei tule luottaa missään tarkoituksessa tämän asiakirjan sisältämän informaation täydellisyyteen, tarkkuuteen tai kohtuullisuuteen. Tässä asiakirjassa oleva informaatio saattaa muuttua.

Tämä asiakirja sisältää tulevaisuutta koskevia lausumia. Nämä tulevaisuutta koskevat lausumat sisältävät riskejä ja epävarmuuksia, jotka voivat merkittävästi vaikuttaa odotettuihin tuloksiin ja perustuvat joihinkin avainoletuksiin. Monet tekijät voivat vaikuttaa todellisten tulosten poikkeamiseen olennaisesti tulevaisuutta koskevissa lausumissa esitetyistä tai ennakoiduista. Näistä epävarmuuksista ja riskeistä johtuen, lukijoita varoitetaan olemaan nojautumatta liikaa näihin tulevaisuutta koskeviin lausumiin, jotka kuvaavat vain tilannetta

tämän asiakirjan julkistamispäivänä. Yhtiö ei ota vastuuta tämän asiakirjan tulevaisuutta koskevien lausumien päivittämisestä, pois lukien lain edellyttämät päivitykset.

LIITE      Osakeannin ehdot

 

OSAKEANNIN EHDOT

Tausta

Sponda Oyj:n ("Yhtiö") ylimääräinen yhtiökokous valtuutti 29.2.2016 Yhtiön hallituksen päättämään enintään 80.000.000 osakkeen antamisesta merkintäetuoikeusannilla siten, että osakkeenomistajilla on oikeus merkitä uusia osakkeita samassa suhteessa kuin näillä on ennestään Yhtiön Osakkeita. Valtuutus on voimassa 31.8.2016 asti. 

Yhtiön hallitus päätti 29.2.2016 antaa edellä olevan valtuutuksen nojalla enintään 56.615.092 Yhtiön uutta osaketta ("Tarjottavat osakkeet") osakkeenomistajien merkintäetuoikeutta noudattaen ("Osakeanti") näiden ehtojen mukaisesti.

Osakeannissa annettavat Tarjottavat osakkeet vastaavat noin 20,0 prosenttia kaikista Yhtiön osakkeista ja äänistä ennen Osakeantia ja noin 16,7 prosenttia kaikista Yhtiön osakkeista ja äänistä Osakeannin jälkeen olettaen, että kaikki Tarjottavat osakkeet merkitään Osakeannissa.

Forum Fastighets Kb on sitoutunut merkitsemään Osakeannissa mahdollisesti merkitsemättä jäävät Tarjottavat osakkeet ("Lisämerkintäsitoumus").

Danske Bank A/S, Helsingin sivukonttori toimii Osakeannin pääjärjestäjänä ("Pääjärjestäjä") ja UBS Limited järjestäjänä ("Järjestäjä", yhdessä Pääjärjestäjän kanssa "Järjestäjät").

Osakeannin ehdot

Merkintäoikeus

Tarjottavat osakkeet tarjotaan Yhtiön osakkeenomistajien merkittäväksi näiden omistusosuuksien suhteessa.

Osakkeenomistaja, joka on Osakeannin täsmäytyspäivänä 2.3.2016 ("Täsmäytyspäivä") merkitty Euroclear Finland Oy:n ylläpitämään Yhtiön osakasluetteloon, saa automaattisesti yhden (1) vapaasti luovutettavissa olevan arvo-osuusmuotoisen merkintäoikeuden ("Merkintäoikeus") (ISIN-tunnus FI4000197868) jokaista Täsmäytyspäivänä omistamaansa yhtä (1) Yhtiön Osaketta kohden.

Osakkeenomistaja tai se henkilö tai yhteisö, jolle Merkintäoikeudet ovat siirtyneet, on oikeutettu merkitsemään jokaista viittä (5) Merkintäoikeutta kohden yhden (1) Tarjottavan osakkeen. Tarjottavien osakkeiden murto-osia ei voi merkitä.

Mahdollisesti merkitsemättä jäävät osakkeet

Mikäli kaikkia Tarjottavia osakkeita ei ole merkitty Osakeannin merkintäaikana, merkitsemättä jääneet Tarjottavat osakkeet allokoidaan Merkintähintaan Forum Fastighets Kb:lle sen antaman Lisämerkintäsitoumuksen mukaisesti.  

Merkintähinta

Tarjottavien osakkeiden merkintähinta on 3,90 euroa osakkeelta ("Merkintähinta"). Merkintähinta kirjataan kokonaisuudessaan sijoitetun vapaan oman pääoman rahastoon.

Merkintähinta perustuu Yhtiön hallituksen arvioon ja päätökseen, jolla on pyritty minimoimaan osakekohtaisen oman pääoman ja osakekohtaisen tuloksen laimennusvaikutus ja toisaalta mahdollisimman hyvin varmistamaan Osakeannin toteutuminen. Lisämerkintäsitoumuksen mukaisen korkeimman merkintähinnan käyttäminen on Yhtiön taloudellisen edun mukaista. Verrattaessa Merkintähintaa Yhtiön osakkeen kaupankäyntikurssiin Nasdaq Helsinki Oy:ssä ("Helsingin Pörssi") on lisäksi otettava huomioon, että Tarjottavat osakkeet eivät oikeuta mahdolliseen osinkoon, joka maksettaisiin 21.3.2016 pidettävälle yhtiökokoukselle ehdotetun mukaisesti 1.4.2016.

Merkintäaika

Merkintäaika alkaa 7.3.2016 klo 9.30 Suomen aikaa ja se päättyy 23.3.2016 klo 16.30 Suomen aikaa ("Merkintäaika"). Tilinhoitajat voivat asettaa merkinnän tekemiselle Merkintäajan päättymistä aikaisemmin päättyviä aikarajoja.

Tarjottavien osakkeiden merkitseminen ja maksut

Merkintäoikeuksien haltija voi osallistua Osakeantiin merkitsemällä Tarjottavia osakkeita arvo-osuustilillään olevien Merkintäoikeuksien perusteella ja maksamalla Merkintähinnan. Voidakseen osallistua Osakeantiin Merkintäoikeuksien haltijan on annettava merkintätoimeksianto Danske Bankin tai käyttämänsä omaisuudenhoitajan tai tilinhoitajan ohjeiden mukaisesti. Merkintäoikeuksien haltija, joka ei saa merkintäohjeita käyttämältään tilinhoitajalta, voi ottaa yhteyttä Danske Bankiin.

Merkintätoimeksiannon antajalla on oltava arvo-osuustili suomalaisessa tai Suomessa toimivassa tilinhoitajassa, ja toimeksiannon antajan on ilmoitettava arvo-osuustilinsä numero merkintätoimeksiannossaan. Henkilötunnus, arvo-osuustilinumero ja muut toimeksiannon kannalta tarpeelliset henkilötiedot voidaan luovuttaa myös muille toimeksiannon tai tehtävän toteuttamiseen osallistuville tahoille.

Merkintätoimeksiantoja voidaan antaa seuraavissa merkintäpaikoissa:

• Danske Bank Oyj:n konttorit (pois lukien yrityskonttorit) Suomessa niiden aukioloaikoina. Tiedon merkintäpalveluita tarjoavista konttoreista saa Danske Bankin Sijoituslinjalta puhelimitse ma–pe kello 9.00–18.00 ja la 10.00–16.00 (Suomen aikaa) numerossa +358 1054 63151 (pvm/mpm), sähköpostitse osoitteesta sijoituslinja@danskebank.fi tai internetistä osoitteesta www.danskebank.fi;

• Danske Bank Oyj:n Private Banking -konttorit Suomessa (vain Danske Bank Oyj:n Private Banking -asiakkaille);

• Danske Bankin Sijoituslinja puhelimitse Danske Bankin pankkitunnuksilla ma-pe kello 9.00–20.00 ja la kello 10.00–16.00 (Suomen aikaa) numerossa +358 200 2000 (pvm/mpm), Danske Bankin Sijoituslinjan puhelut nauhoitetaan;

• Danske Bankin verkkopankki, pankkitunnuksilla henkilöasiakkaille, osoitteessa www.danskebank.fi. Sitoumuksen tekeminen puhelimitse Danske Bankin Sijoituslinjan tai verkkopankin kautta edellyttää voimassaolevaa verkkopankkisopimusta Danske Bankin kanssa. Sitoumus on maksettava tililtä, joka on sitoumuksen antajan nimissä, sekä;

• Danske Bankin yritysten verkkopankki Markets Online -moduulissa Business Online -sopimusasiakkaille, ja;

• sellaisten tilinhoitajien kautta, joilla on merkintöjen vastaanottamista koskeva sopimus Danske Bankin kanssa.

Merkintähinta on maksettava kokonaisuudessaan merkinnän tekemisen yhteydessä Danske Bankin, omaisuudenhoitajan tai tilinhoitajan antamien ohjeiden mukaisesti.

Niiden osakkeenomistajien tai muiden Osakeantiin osallistuvien sijoittajien, joiden Osakkeet tai Merkintäoikeudet on rekisteröity hallintarekisterin hoitajan nimiin, on annettava merkintätoimeksianto hallintarekisterin hoitajan ohjeiden mukaisesti.

Puutteelliset tai virheelliset merkintätoimeksiannot voidaan hylätä. Merkintätoimeksianto voidaan hylätä, mikäli merkintää ei tehdä tai Tarjottavien osakkeiden Merkintähintaa makseta näiden ehtojen mukaisesti. Maksetut Merkintähinnat palautetaan tällaisessa tilanteessa merkitsijälle. Palautettaville Merkintähinnoille ei makseta korkoa.

Merkintäoikeuden perusteella tehdyt merkinnät ovat sitovia, eikä niitä voi muuttaa tai peruuttaa muutoin kuin näiden ehtojen kohdan " Merkintöjen peruuttaminen tietyissä olosuhteissa" mukaisesti.

Merkintäoikeudet, joita ei ole käytetty merkintään ennen Merkintäajan päättymistä 23.3.2016 klo 16.30 raukeavat arvottomina.

Tarjottavien osakkeiden merkitseminen ja maksaminen Lisämerkintäsitoumuksen perusteella

Jos Lisämerkintäsitoumus päätetään käyttää, sen perusteella merkittävät Tarjottavat osakkeet merkitään maksamalla Merkintähinta Järjestäjien antamien ohjeiden mukaisesti.

Merkintöjen peruuttaminen tietyissä olosuhteissa

Mikäli Osakeantiin liittyvää esitettä ("Esite") täydennetään tai oikaistaan sellaisen siinä olevan virheen tai puutteen tai olennaisen uuden tiedon johdosta, jolla saattaa olla olennaista merkitystä sijoittajille, merkitsijöillä, jotka ovat sitoutuneet merkitsemään Tarjottavia osakkeita ennen tätä koskevan oikaisun tai täydennyksen julkaisemista, on arvopaperimarkkinalain (746/2012, muutoksineen) mukaan oikeus peruuttaa merkintänsä. Merkitsijöillä on oikeus peruuttaa tekemänsä merkintä kahden (2) pankkipäivän kuluessa siitä, kun oikaisu tai täydennys on julkistettu. Peruuttamisoikeuden edellytyksenä on lisäksi, että virhe, puute tai olennainen uusi tieto on käynyt ilmi ennen kuin kaupankäynti Tarjottavia osakkeita edustavilla väliaikaisilla osakkeilla alkaa tai ennen Lisämerkintäsitoumuksen perusteella merkittävien Tarjottavien osakkeiden toimittamista merkitsijöille. Merkinnän peruutus koskee peruutettavalla merkinnällä tehtyjä merkintöjä kokonaisuudessaan. Peruuttamisoikeus ja siihen liittyvät menettelyohjeet julkistetaan pörssitiedotteella samanaikaisesti Esitteen mahdollisen täydentämisen kanssa. Merkintäoikeuden myyntiä tai siirtoa ei voi peruuttaa.

Kaupankäynti Merkintäoikeuksilla

Merkintäoikeuksien haltijat voivat myydä Merkintäoikeutensa milloin tahansa ennen kuin julkinen kaupankäynti Merkintäoikeuksilla päättyy. Merkintäoikeudet ovat kaupankäynnin kohteena Helsingin Pörssissä 7.3.2016 klo 10.00 Suomen aikaa ja 17.3.2016 klo 18.25 Suomen aikaa välisenä aikana. Merkintäoikeuksia voi myydä tai ostaa antamalla myynti- tai ostotoimeksiannon käyttämälleen arvo-osuustilin hoitajalle tai arvopaperivälittäjälle.

Merkintöjen hyväksyminen

Yhtiön hallitus hyväksyy kaikki Merkintäoikeuksien perusteella ja näiden Osakeannin ehtojen mukaisesti tehdyt merkinnät, jotka on tehty Osakeantiin soveltuvien lakien ja säännösten mukaisesti.

Jos kaikkia Osakeannissa annettavia Tarjottavia osakkeita ei ole merkitty Merkintäoikeuksien perusteella, Yhtiön hallitus tekee päätöksen merkitsemättömien Tarjottavien osakkeiden jakamisesta Lisämerkintäsitoumuksen antajalle.

Yhtiön hallitus päättää merkintöjen hyväksymisestä arviolta 31.3.2016. Yhtiö julkistaa Osakeannin lopullisen tuloksen pörssitiedotteella arviolta 31.3.2016.

Tarjottavien osakkeiden kirjaaminen arvo-osuustileille

Osakeannissa Merkintäoikeuksien perusteella merkityt Tarjottavat osakkeet kirjataan merkitsijän arvo-osuustilille merkinnän rekisteröimisen jälkeen väliaikaisina osakkeina, jotka vastaavat Tarjottavia osakkeita. Väliaikaiset osakkeet ovat kaupankäynnin kohteena ISIN-tunnuksella FI4000197876 arviolta 24.3.2016 lähtien ja yhdistetään Yhtiön nykyiseen osakelajiin (ISIN-tunnus FI0009006829) arviolta 1.4.2016. Lisämerkintäsitoumuksen perusteella merkityt ja hyväksytyt Tarjottavat osakkeet kirjataan Lisämerkintäsitoumuksen antajan arvo-osuustilille, kun Tarjottavat osakkeet on merkitty kaupparekisteriin, arviolta 1.4.2016. Kaupankäynti Tarjottavilla osakkeilla Helsingin Pörssissä alkaa arviolta 1.4.2016.

Osakasoikeudet

Tarjottavat osakkeet oikeuttavat Yhtiön mahdollisesti jakamaan täyteen osinkoon ja muuhun varojenjakoon sekä tuottavat muut osakkeenomistajan oikeudet Yhtiössä siitä lähtien, kun Tarjottavat osakkeet on rekisteröity kaupparekisteriin ja merkitty Yhtiön osakasluetteloon, arviolta 1.4.2016. Tarjottavat osakkeet eivät oikeuta 21.3.2016 pidettävän varsinaisen yhtiökokouksen päätöksen mukaisesti tilikaudelta 2015 hallituksen ehdotuksen mukaisesti 1.4.2016 maksettavaan osinkoon.

Maksut ja kulut

Tarjottavien osakkeiden merkinnästä ei peritä varainsiirtoveroa tai palvelumaksuja. Tilinhoitajat, omaisuudenhoitajat ja arvopaperivälittäjät saattavat periä välityspalkkion kaupankäynnistä Merkintäoikeuksilla omien hinnastojensa mukaisesti. Tilinhoitajat ja omaisuudenhoitajat perivät myös hinnastonsa mukaisen maksun arvo-osuustilin ylläpitämisestä ja osakkeiden säilyttämisestä.

Informaatio

Osakeyhtiölain 5 luvun 21 §:ssä tarkoitetut asiakirjat ovat nähtävillä Merkintäajan alkamisesta lähtien Yhtiön pääkonttorissa osoitteessa Korkeavuorenkatu 45, 00130 Helsinki.

Sovellettava laki ja riitaisuuksien ratkaiseminen

Osakeantiin ja Tarjottaviin osakkeisiin sovelletaan Suomen lakia. Osakeantia mahdollisesti koskevat riidat ratkaistaan toimivaltaisessa tuomioistuimessa Suomessa.

Osakkeiden luovutusta koskeva rajoitus (lock-up)

Yhtiö on sopinut Järjestäjien kanssa, että se ei ilman Järjestäjien etukäteistä kirjallista suostumusta, tietyin poikkeuksin, laske liikkeeseen, myy tai muutoin luovuta Osakkeita tai tee luovutusta vastaavia sopimuksia ajanjaksolla, joka päättyy Yhtiön osalta 180 päivän kuluttua siitä, kun Tarjottavat osakkeet otetaan kaupankäynnin kohteeksi Helsingin Pörssissä, lukuun ottamatta Osakeannissa liikkeeseenlaskettavia Tarjottavia osakkeita.

Muut seikat

Yhtiön hallitus päättää Osakeantiin liittyvistä muista seikoista ja niistä aiheutuvista käytännön toimenpiteistä.