Suomen ensimmäinen Käteistä kotiovelle -pilotti alkaa tammikuussa 2019


Lehdistötiedote 8.11.2018

Aktia aloittaa käteisen rahan kotitoimitukset yhteistyössä Postin kanssa. Käteistä kotiovelle -pilotti alkaa vuoden 2019 alussa pääkaupunkiseudulla, Loviisan, Pietarsaaren ja Inkoon alueilla. Sopimuksen käteistoimituksesta omaan osoitteeseen voi tehdä jo loppuvuoden aikana Aktian pilottialueen konttoreissa.

Aktia Pankki selvitti alkukesästä asiakkaidensa kiinnostusta käteisen kotitoimituksiin. Selvityksen mukaan yli 40 % asiakkaista on kiinnostunut palvelusta ja monilla asiakkailla olisi tarve säännölliselle palvelulle jopa kuukausittain. Kysely toteutettiin Aktian konttoreissa, puhelinhaastatteluin sekä aktia.fi-verkkosivustolla ja siihen vastasi 3 000 suomalaista.

”Käteisen kotitoimitus on kysyttyä niiden asiakkaiden keskuudessa, joilla on hankaluuksia liikkua konttoriin tai käteisen nostopisteille. Palvelu helpottaa arkea ja säästää kustannuksia myös pitkien etäisyyksien alueilla. Uskomme palvelun lisäksi vähentävän ruuhkia käteispalvelukonttoreissa”, kertoo Aktian henkilöasiakasliiketoiminnasta vastaava johtaja Merja Sergelius.

Käteistoimituksella voi pilottivaiheessa tilata kerralla enintään 3 000 euroa. Pilotti kestää tammikuun alusta maaliskuun loppuun. Sopimuksen käteistoimituksista voi tehdä Helsingin Kolmen Sepän konttorissa sekä Loviisan, Pietarsaaren ja Inkoon konttoreissa marraskuusta lähtien. Sopimusta tehtäessä sovitaan nostopäivästä sekä nostettavasta summasta. Käteinen toimitetaan asiakkaalle 2–3 arkipäivän kuluessa Postin vakuutettuna arvolähetyksenä. Käteistä voi tilata kertaluonteisesti tai säännöllisesti jatkuvana.

”Tämä on turvallinen tapa tilata käteistä kotiin. Palvelu toteutetaan erilliskuljetuksilla, ja Posti on aina henkilökohtaisesti yhteydessä asiakkaaseen toimituksen sopimiseksi. Arvolähetyksenä saapuva käteistoimitus tulee aina vastaanottaa henkilökohtaisesti”, kertoo Postin yrityspalveluista vastaava johtaja Maiju Fernelius.

”Posti tavoittaa kaikki suomalaiset. Samalla kun kehitämme voimakkaasti digitaalisia palveluja, haluamme vastata myös niiden asiakkaiden tarpeisiin, jotka eivät mobiilipalveluja käytä. Käteispalvelun kehittäminen on osa Aktian vastuullisuustyötä, jossa varmistetaan, että pankkipalvelut ovat kaikkien saatavilla”, jatkaa Sergelius.

Mikäli palvelulle löytyy kattavaa kiinnostusta, kehitetään palvelua edelleen ja laajennetaan tarjontaa pilottivaiheen jälkeen.

Lisätietoja:
Aktia, Merja Sergelius, henkilöasiakasliiketoiminnasta vastaava johtaja, 010 247 6601
Posti MediaDesk, 020 452 3366 (ma-pe 9.00–16.30)

Aktia tarjoaa laajan valikoiman pankki-, varainhoito-, vakuutus- ja kiinteistönvälitysratkaisuja. Aktia toimii Suomen rannikkoalueella ja sisämaan kasvukeskuksissa. Aktialla on noin 380 000 asiakasta, joita palvellaan konttoreissa, verkossa, mobiileissa käyttöliittymissä ja puhelimitse. Aktian osake noteerataan Nasdaq Helsinki Oy:ssä. Lisätietoja Aktiasta saa osoitteesta www.aktia.com.

Posti on Suomen johtava posti- ja logistiikka-alan palveluyritys. Ydinliiketoimintaamme kuuluvat postipalvelut, paketit, rahti ja logistiikan palvelut. Meillä on maan kattavin palveluverkosto ja käymme arkipäivisin noin kolmen miljoonan kotitalouden ja yrityksen luona. Huolehdimme arjen sujuvuudesta 11 maassa. Liikevaihtomme vuonna 2017 oli 1 647 miljoonaa euroa ja henkilöstömme määrä on noin 20 000. www.posti.com