Talenom Oyj, pörssitiedote 20.4.2023 klo 9.15
Talenom Oyj:n hallitus päätti optio-oikeuksien antamisesta optio-oikeudet 2023 -ohjelman alla
Hallitus on päättänyt yhteensä enintään 650 000 optio-oikeuden jakamisesta vastikkeetta Talenom-konsernin noin 120 avainhenkilölle Talenom Oyj:n optio-oikeudet 2023 -ohjelman ehtojen mukaisesti. Ehdot ovat tiedotteen liitteenä. Päätös perustuu varsinaisen yhtiökokouksen 15.3.2023 hallitukselle antamaan valtuutukseen.
Optio-oikeuksien antamiselle ja merkintäetuoikeudesta poikkeamiselle on yhtiön kannalta painava taloudellinen syy, koska optio-oikeudet on tarkoitettu osaksi avainhenkilöiden kannustin- ja sitouttamisjärjestelmää.
Optio-oikeudet oikeuttavat merkitsemään yhteensä enintään 650 000 yhtiön uutta tai sen hallussa olevaa osaketta. Nyt liikkeeseen laskettavien optio-oikeuksien perusteella merkittävien osakkeiden osuus on yhteensä enintään 1,4 prosenttia yhtiön kaikista osakkeista ja osakkeiden tuottamista äänistä mahdollisen osakemerkinnän jälkeen, jos merkinnässä annetaan uusia osakkeita.
Optio-oikeuksilla merkittävien osakkeiden merkintäaika on 1.3.2026–28.2.2027. Merkintähinta määräytyy yhtiön osakevaihdolla painotetun keskikurssin perusteella optioiden antopäivänä. Osakkeen merkintähinta merkitään yhtiön sijoitetun vapaan oman pääoman rahastoon.
Talenom Oyj
Hallitus
Lisätietoja:
Otto-Pekka Huhtala
toimitusjohtaja, Talenom Oyj
040 703 8554
otto-pekka.huhtala@talenom.fi
Talenom lyhyesti
Talenom on vuonna 1972 perustettu ketterä ja edistyksellinen tilitoimisto. Liiketoiminta-ajatuksemme on yrittäjien arjen helpottaminen markkinoiden helppokäyttöisimmillä sähköisillä työkaluilla sekä pitkälle automatisoiduilla palveluilla. Kattavien tilitoimistopalvelujen lisäksi tuemme asiakkaidemme liiketoimintaa monipuolisilla asiantuntijapalveluilla sekä rahoitus- ja pankkipalveluilla. Visionamme on tarjota ylivoimaiset tilitoimisto- ja pankkipalvelut pk-yrityksille.
Talenomin kasvuhistoria on ollut vahva – liikevaihdon keskimääräinen vuosikasvu oli noin 17 % vuosina 2005–2022. Talenomin liikevaihto oli noin 102 miljoonaa euroa vuonna 2022, ja yhtiön palveluksessa oli vuoden lopussa reilu 1 300 työntekijää Suomessa, Ruotsissa, Espanjassa ja Italiassa. Talenomin osake on listattu Nasdaq Helsingin päämarkkinalla. Lue lisää: investors.talenom.com/fi
Liite
![](https://ml-eu.globenewswire.com/media/ODdlMzBhMmMtYTZmNi00YjlhLWJlZWUtMTNhMGQzNWI0MTMxLTEwMjkyMDQ=/tiny/Talenom-Oyj.png)