UPM:n vuosikertomus 2023, selvitys hallinto- ja ohjausjärjestelmästä, palkitsemisraportti sekä palkitsemispolitiikka on julkaistu


UPM-Kymmene Oyj                        Tilinpäätös ja toimintakertomus                1.3.2024 klo 9.30 

UPM:n vuosikertomus 2023, selvitys hallinto- ja ohjausjärjestelmästä, palkitsemisraportti sekä palkitsemispolitiikka on julkaistu

UPM on julkaissut vuoden 2023 vuosikertomuksen englannin- ja suomenkielisenä yhtiön kotisivuilla osoitteissa www.upm.com ja www.upm.fi. Vuosikertomus sisältää yhtiön tilinpäätöksen ja toimintakertomuksen tilikaudelta 1.1.-31.12.2023.Tilinpäätös ja toimintakertomus vuodelta 2023 on julkaistu myös European Single Electronic Format (ESEF) -raportointivaatimusten mukaisena xHTML-tiedostona. ESEF-vaatimusten mukaisesti konsernitilinpäätöksen päälaskelmat ja liitetiedot on merkitty XBRL-merkinnöillä. XBRL-merkinnät eivät ole kuuluneet tilintarkastuksen piiriin, eikä varmennusta tilintarkastajien toimesta ole suoritettu.

Lisäksi UPM on julkaissut yhtiön selvityksen hallinto- ja ohjausjärjestelmästä, palkitsemisraportin vuodelta 2023 sekä päivitetyn palkitsemispolitiikan. Toimielinten palkitsemisraportti esittelee hallituksen ja toimitusjohtajan palkitsemista vuonna 2023. Toimielinten palkitsemispolitiikassa määritellään yhtiön toimielinten palkitsemisen viitekehys, ja se on esiteltävä yhtiökokoukselle vähintään neljän vuoden välein. Palkitsemisraportti ja palkitsemispolitiikka esitellään vuoden 2024 varsinaisessa yhtiökokouksessa 4.4.2024. Selvitys, palkitsemisraportti ja palkitsemispolitiikka ovat yhtiön kotisivuilla osoitteessa www.upm.fi/hallinnointi (Sijoittajat-osion kohdassa Hallinnointi).

UPM:n vuosi 2023 oli hyvä poikkeuksellisen haastavasta toimintaympäristöstä huolimatta. Olemme vauhdittaneet kasvua merkittävillä investoinneilla, joista kaksi valmistui vuoden 2023 aikana ja ovat nyt valmiina tuottamaan tulosta. Vuosikertomus kertoo laajasti uudistumisestamme biomateriaalien kasvuyhtiönä sekä edistymisestämme 2030-vastuullisuustavoitteissa. Vuonna 2023 energiaan liittyvät hiilidioksidipäästömme laskivat 17 % edellisvuodesta. Tavoitteemme on luoda fossiilisista raaka-aineista riippumatonta tulevaisuutta.

Kaikki olennaiset tiedot on yhdistetty tähän yhteen, kolmannen osapuolen varmentamaan kokonaisuuteen, eikä UPM julkaise erillistä vastuullisuusraporttia. Vuosikertomus, selvitys hallinto- ja ohjausjärjestelmästä, palkitsemisraportti ja palkitsemispolitiikka ovat ladattavissa englannin- ja suomenkielisinä PDF-tiedostoina ja tilinpäätös sekä toimintakertomus xHTML-tiedostona, ja ne ovat myös tämän tiedotteen liitteinä.

Painettu vuosikertomus ilmestyy 18.3.2024 alkavalla viikolla, ja sen voi tilata osoitteesta www.upm.com/fi/sijoittajat/tilaa-vuosikertomus/.

Liitteet
Vuosikertomus 2023
Tilinpäätös ja toimintakertomus vuodelta 2023 xHTML-tiedostona
Selvitys hallinto- ja ohjausjärjestelmästä 2023
Palkitsemisraportti 2023
Palkitsemispolitiikka

UPM-Kymmene Oyj
Pirkko Harrela
Johtaja, Sidosryhmäsuhteet

UPM, Mediasuhteet
ma-pe klo 9-16
puh. 040 588 3284
media@upm.com

UPM
Tarjoamme uusiutuvia ja vastuullisia ratkaisuja ja innovoimme tulevaisuuden vaihtoehtoja fossiilisen talouden ratkaisuihin kuudella liiketoiminta-alueella: UPM Fibres, UPM Energy, UPM Raflatac, UPM Specialty Papers, UPM Communication Papers ja UPM Plywood. Alamme johtavana toimijana ja vastuullisuuden edelläkävijänä olemme allekirjoittaneet YK:n 1,5 asteen ilmastositoumuksen. Ilmastonmuutosta hillitsevät tavoitteemme ja toimenpiteemme perustuvat tieteelliseen tutkimukseen. Yhtiössämme työskentelee noin 16 600 henkilöä ja vuosittainen liikevaihtomme on noin 10,5 miljardia euroa. UPM:n osakkeet on listattu Nasdaq Helsinki Oy:ssä. UPM Biofore – Beyond fossils. www.upm.fi

Seuraa UPM:ää X | LinkedIn | Facebook | YouTube | Instagram | #UPM #biofore #beyondfossils

 

Liitteet



Pièces jointes

UPM-CG-selvitys-2023 UPM-Palkitsemisraportti-2023 UPM-Palkitsemispolitiikka 213800EC6PW5VU4J9U64-2023-12-31-fi UPM_AR_23_FI_Lores