SEB on aloittanut Aktian seurannan ja julkaissut ensimmäisen analyysinsä


Lehdistötiedote
Aktia Pankki Oyj
16.9.2024 klo 9.15

SEB on aloittanut Aktian seurannan ja julkaissut ensimmäisen analyysinsä

Aktia on solminut SEB:n kanssa sopimuksen osakeanalyysin tuottamisesta Aktiasta, ja tänään SEB on julkaissut ensimmäisen analyysinsä. Näin ollen Aktiaa seuraavien analyytikkotalojen määrä kasvaa nyt kolmeen. Aktia pyrkii vastaamaan sijoittajien tarpeeseen saada ammattimaista osakeanalyysiä, ja siksi tavoitteena on ollut lisätä Aktiaa seuraavien analyytikoiden määrää. Tämä lisää osaltaan myös Aktian tunnettuutta sijoittajien keskuudessa sekä Suomessa että ulkomailla.

”Meille on tärkeää varmistaa, että sijoittajat saavat riittävästi tietoja muodostaakseen käsityksen Aktiasta sijoituskohteena. Olen vakuuttunut siitä, että SEB:n laadukas ja arvostettu analyysityö auttaa entisestään parantamaan sijoittajien ymmärrystä liiketoiminnastamme ja tulevaisuudennäkymistämme”, Aktian sijoittajasuhdejohtaja Oscar Taimitarha toteaa.

SEB:n Aktiaa seuraavaan analyytikkotiimiin kuuluvat Andreas Håkansson, Jacob Hesslevik sekä Jaakko Tyrväinen. Aktiaa seuraavat entuudestaan OP ja Inderes.

Seurannan aloittava analyysi on saatavilla osoitteessa https://research.sebgroup.com/corporate/reports/129438.

Aktia Pankki Oyj

Lisätietoja:
Oscar Taimitarha, sijoittajasuhdejohtaja, puh. 040 562 2315, ir (at) aktia.fi
Mia Smeds, viestintäjohtaja, puh. 044 546 0379, viestinta (at) aktia.fi

Jakelu:
Nasdaq Helsinki Oy
Tiedotusvälineet
www.aktia.com

Aktia on suomalainen varainhoitaja, pankki ja henkivakuuttaja, joka on luonut vaurautta ja hyvinvointia sukupolvelta toiselle jo 200 vuoden ajan. Palvelemme asiakkaitamme digitaalisten kanavien kautta kaikkialla ja kasvokkain toimipisteissämme pääkaupunkiseudulla sekä Turun, Tampereen, Vaasan ja Oulun seuduilla. Palkitun varainhoitomme rahastoja myydään myös kansainvälisesti. Työllistämme noin 850 henkilöä eri puolella Suomea. Aktian hallinnoitavat asiakasvarat (AuM) 30.6.2024 olivat 14,1 miljardia euroa ja taseen arvo 12,4 miljardia euroa. Aktian osake noteerataan Nasdaq Helsinki Oy:ssä (AKTIA). aktia.com.