Maa ja Vesi Oy:lle kaksi merkittävää vesivarojen hallintahanketta


Maa ja Vesi Oy:n johtama konsortio on voittanut Suomen Ulkoasiainministeriön tarjouskilpailun konsultointitoimeksiannosta Afrikassa. Projektin tavoitteena on yhtenäistää Egyptin, Etiopian ja Sudanin kansalliset ohjelmat vesivarojen käytöstä ja toteuttaa Niilin valuma-alueelle yhteinen, maiden rajat ylittävä toimintamalli. Maa ja Veden konsulttien tehtävänä on vahvistaa ja kehittää paikallisen yhteistyöelimen rakennetta sekä tukea sen johdon ja teknisten asiantuntijoiden toimintaa vuoden 2005 loppuun saakka. Sopimuksen arvo on noin 2 miljoonaa euroa.
 
Lisäksi Maa ja Vesi Oy on solminut sopimuksen Euroopan komission TACIS-rahaston kanssa Venäjän ja Viron rajalla sijaitsevan Chudskoe-järven (Peipsijärven) vesivarojen hallintaan liittyvän kehityshankkeen toteuttamisesta. Projektin toteuttaa kolmen yrityksen konsortio, jota johtaa Maa ja Vesi. Sopimus käsittää suunnitelmat vesistöön pääsevien ravinteiden vähentämiseksi, asiaan liittyvän koulutuksen ja valistuksen sekä lainsäädännön kehittämisen järven suojelemiseksi. Tehtävänä on myös edistää ja kehittää Venäjän ja Viron välistä rajayhteistyötä tässä suhteessa. Vuoden 2004 loppuun mennessä toteutettavan toimeksiannon arvo on noin 2 miljoonaa euroa.
 
Jaakko Pöyry Infran tavoitteena on osallistuminen mittaviin vesiresurssien hallintahankkeisiin ja pysyvän jalansijan saaminen näillä kasvavilla markkinoilla. Molemmat yllämainitut projektit edistävät merkittävästi tämän tavoitteen saavuttamista.
 
Jaakko Pöyry Groupin Infrastruktuuri & ympäristö -liiketoimintaryhmä käyttää liikenimeä Jaakko Pöyry Infra. Sen liikevaihto v. 2002 oli 123 miljoonaa euroa. Liiketoimintaryhmällä on toimistoja 12 maassa ja se työllistää 1300 asiantuntijaa maailmanlaajuisesti
 
JAAKKO PÖYRY GROUP OYJ
 
Satu Perälampi
Sijoittajasuhteet