Nokia odottaa ennakoidun mukaista osakekohtaista tulosta toiselta vuosineljännekseltä


Huhti-toukokuun kehityksen perusteella Nokian vuoden 2003 toisen neljänneksen pro forma osakekohtaisen tuloksen (laimennettu) arvioidaan olevan aiemman arvion mukaisesti 0,13-0,16 euroa. Tämä kuvastaa pitkälti matkapuhelinliiketoiminnan yhä edelleen vahvana pysyvää liikevoittoprosenttia. Arvio sisältää aikaisemmin ilmoitetun uudelleenjärjestelyihin liittyvän noin 350-400 milj. euron suuruisen kulukirjauksen yhtiön verkkoliiketoimintayksikössä. Raportoidun osakekohtaisen tuloksen (laimennettu) arvioidaan olevan 0,12-0,15 euroa.
 
Matkapuhelinten toisen neljänneksen liikevaihdon arvioidaan kasvavan viime vuoden vastaavaan ajanjaksoon verrattuna, mutta jäävän aiemmin arvioidun 4-12 % vaihteluvälin alalaitaan tai sen alle. Koko yhtiön liikevaihdon arvioidaan kasvavan jonkin verran vähemmän. Myynti kuvastaa edelleen jatkuvaa talouden yleistä heikkoutta Euroopassa ja Yhdysvalloissa, valuuttakurssimuutosten vaikutusta sekä sarsin vaikutusta kuluttajakäyttäytymiseen erityisesti Kiinassa. Nokia Mobile Phonesin kannattavuuden arvioidaan jatkuvan vahvana. Vuoden 2003 toisella vuosineljänneksellä Nokian markkinaosuuden arvioidaan kasvavan ensimmäiseen neljännekseen verrattuna.
 
Nokia Networksin toisen vuosineljänneksen liikevaihdon arvioidaan pienenevän 0-5 % viime vuoden vastaavaan ajanjaksoon verrattuna kaikkien tärkeimpien maantieteellisten alueiden operaattoreiden edelleen vähentäessä investointejaan. Jos uudelleenjärjestelykuluja ei oteta huomioon, Nokia Networksin pro forma liikevoiton arvioidaan olevan toisella neljänneksellä lähellä nollaa.
 
On otettava huomioon, että tähän katsaukseen sisältyvät muut kuin jo toteutuneita seikkoja koskevat lausumat ovat tulevaisuudennäkymiin liittyviä kannanottoja. Näitä ovat esimerkiksi: A) tuotteiden toimituksiin liittyvät ajankohdat; B) kykymme kehittää ja tarjota käyttöön uusia tuotteita ja teknologioita; C) ennakoinnit markkinoiden kasvusta ja kehittymisestä; D) ennakoinnit kasvusta ja kannattavuudesta; ja E) lausumat, joissa esiintyy sana "uskoa", "odottaa", "ennakoida", "arvioida" tai muu vastaava ilmaisu. Koska tällaisiin lausumiin sisältyy riskejä ja epävarmuuksia, todelliset tulokset voivat poiketa huomattavasti niistä tuloksista, joita me tällä hetkellä odotamme. Tekijöitä, jotka saattaisivat aiheuttaa näitä poikkeamia, voivat olla esimerkiksi: 1) kehitys langattoman viestinnän markkinoilla, mukaan lukien matkapuhelinten uusintaostomarkkinoiden jatkuva kehitys sekä ajoitus ja menestys tuotaessa markkinoille kolmannen sukupolven ja sitä seuraaviin uusiin teknologioihin perustuvia tuotteita ja ratkaisuja; 2) tuotteidemme ja ratkaisujemme kysyntä; 3) langattoman viestinnän ohjelmisto- ja palvelumarkkinoiden yleinen kehitys; 4) operaattorien uusien tuotteiden ja palveluiden saatavuus; 5) uusien tuotteiden ja palvelu-uutuuksien hyväksyntä markkinoilla; 6) kilpailutilanne langattoman viestinnän markkinoilla ja muutokset kilpailutilanteessa; 7) teknologiamuutosten vaikutukset; 8) yleinen taloudellinen tilanne maailmanlaajuisesti sekä päämarkkina-alueillamme; 9) hinnoitteluun kohdistuvat paineet; 10) keskittyminen tai muut rakenteelliset muutokset langattoman viestinnän markkinoilla; 11) yhtiön yhteistyökumppaneiden, toimittajien ja asiakkaiden menestys ja taloudellinen tilanne; 12) yhtiön asiakasrahoitusriskien hallinta; 13) tuotekehityksemme menestys; 14) kykymme ylläpitää menestyksellä tuotannon ja logistiikan tehokkuutta sekä tuotteiden korkeaa laatua; 15) yhtiön kyky hankkia keskeytymättä ja kohtuuhintaan laadukkaita komponentteja sekä tutkimus- ja kehitystyötä; 16) tuotteisiimme ja ratkaisuihimme sisältyvän monimutkaisen teknologian patenttien ja immateriaalioikeuksien saatavuus; 17) markkinakysynnän muutoksista aiheutuvat varastonhallintaan kohdistuvat riskit; 18) valuuttakurssien vaihtelut mukaan lukien erityisesti vaihtelut raportointivaluuttamme euron sekä Yhdysvaltojen dollarin ja Japanin jenin välillä; 19) eri valtioiden toimintatapojen, lakien ja säännösten muutosten vaikutukset; sekä 20) ne riskitekijät, jotka mainitaan yhtiön 31.12.2002 päättynyttä tilikautta koskevassa Yhdysvaltojen arvopaperisäännösten mukaisessa vuosikertomuksessa (Form 20-F) ss. 11-18.
 
Lehdistö- ja sijoittajayhteydet:
Lauri Kivinen, yhtymäviestintä, puh. 07180 34495
Bill Seymour, sijoittajasuhteet, puh. +1 469 569 8534
Antti Räikkönen, sijoittajasuhteet, puh. 07180 34290
 
www.nokia.com
www.nokia.fi
 
-   Nokia julkistaa toisen vuosineljänneksen tuloksen 17.7.
-   Kolmannen vuosineljänneksen tulos julkistetaan 16.10. ja viimeisen vuosineljänneksen tulos 22.1.2004.