Kemira GrowHow osti liettualaisen UAB Kemira Lifosan


 
UAB Kemira Lifosa tuottaa erikoislannoitteita päämarkkinoinaan Baltian maat, Puola, Unkari, Saksa ja Venäjä. Yhtiö perustettiin 1997. Kemira GrowHow on aikaisemmin omistanut yhtiöstä 51 prosenttia ja AB Lifosa 49 prosenttia.
 
"UAB Kemira Lifosan tuotanto on meille tärkeätä, koska Kemira GrowHow haluaa rakentaa ja kehittää markkinointi- ja jakeluverkostoansa erikoislannoitteiden osalta Baltian maissa ja itäisessä Keski-Euroopassa", sanoo johtaja Olavi Määttä Kemira GrowHow'sta.
 
"Jatkamme Lifosassa ponnistelujamme tehdä yrityksestämme entistä vakaampi, joka pystyy sopeutumaan markkinatilanteiden vaatimiin muutoksiin. UAB Kemira Lifosan myynti tukee strategiaamme, jonka mukaisesti keskitämme omaisuuttamme ja keskitymme ydintuotteisiimme. Kemira GrowHow on tärkeimpiä kumppaneitamme Euroopassa ja olemme erittäin tyytyväisiä heidän kanssa tekemäämme yhteistyöhön", sanoo AB Lifosan pääjohtaja Jonas Dastikas.
 
Kauppa ei suoranaisesti vaikuta UAB Kemira Lifosan operatiiviseen toimintaan, koska Kemira GrowHow on jo aikaisemmin vastannut yhtiön tuotteiden markkinoinnista. Myös yhtiön henkilöstön asema säilyy muuttumattomana.
 
Lisätietoja:
Johtaja Olavi Määttä, Kemira GrowHow Oy
puh. +358 10 215 2650
Pääjohtaja Jonas Dastikas, AB Lifosa
puh. +370 347 66483