Nokia myy yhtiön hallussa olevat Nextrom Holdingin osakkeet


Itävaltalaisen Knill Goupin ja Nokian 31.12.2004 allekirjoittaman sopimuksen mukaan Nokia myy noin 3,2 miljoonaa yhtiön hallussa olevaa Nextrom Holdingin osaketta sekä siirtää nykyisen lainan Knill Groupille. Myytävät osakkeet edustavat noin 80 % Nextromin osakkeista. Osakkeiden ja siirrettävän lainan yhteinen myyntihinta on noin kahdeksan miljoonaa Sveitsin frangia (5,2 milj. euroa).
 
Nokia myy osakkeensa, koska Nextromin toiminta ei liity Nokian ydinliiketoimintaan. Nextrom on keskittynyt valokuitukaapelien tuotantoratkaisujen ja palveluiden toimittamiseen. Nextrom on listattu Sveitsin pörssissä ja yhtiön palveluksessa on 150 työntekijää. Sillä on toimintaa Vantaalla Suomessa, Shanghaissa Kiinassa ja Atlantassa Yhdysvalloissa.
 
Myynnin arvioidaan toteutuvan vuoden 2005 ensimmäisen neljänneksen aikana ja sen jälkeen Knill Groupista tulee Nextromin suurin osakkeenomistaja.
 
Nokia on johtava langattoman viestinnän yritys, joka pyrkii edistämään langattoman teollisuudenalan kasvua ja kehittymistä. Sen tavoitteena on helpottaa ihmisten arkea tarjoamalla helppokäyttöisiä ja innovatiivisia tuotteita ja ratkaisuja, kuten matkapuhelimia, kuvaviestintä-, peli- ja mediasovelluksia. Nokia tarjoaa laitteita, ratkaisuja ja palveluita sekä operaattoreille että yrityksille.
 
 
Lisätietoja lehdistölle:
 
Nokia
Viestintäosasto
Puh. 07180 34900
Sähköposti: press.office@nokia.com
 
 
www.nokia.fi
www.nokia.com