Jo 17 Spar-kauppaa siirtynyt K-ryhmään


 
Ruokakesko ja Suomen Spar ovat sopineet neljän uuden Spar-kaupan siirtymisestä K-ryhmään. Aiemmin tänä vuonna K-ryhmään on siirtynyt 13 Spar-kauppaa. Uusimmat neljä kauppaa sijaitsevat Kuusankoskella, Naantalissa, Pellossa ja Siilinjärvellä. Pellon ja Siilinjärven osalta siirrolle tarvittiin Kilpailuviraston hyväksyntä.
 
Kaupat uudistetaan K-ruokakauppojen liiketyyppien mukaisiksi ja tuotevalikoimaa lisätään ottamalla Pirkka- ja Euro Shopper -tuotteet valikoimiin. Kaupoissa otetaan käyttöön myös K-Plussa-kanta-asiakasjärjestelmä. Kaikissa K-ruokakaupoiksi muutettavissa kaupoissa tulee toimimaan kauppiasyrittäjä. Muutosten aikataulusta tiedotetaan suunnitelmien valmistuttua.
 
K-ruokakauppaketjuihin on aiemmin siirtynyt Tornion, Sodankylän, Oulun, Lapinlahden, Sauvon, Anjalankosken, Tampereen, Nurmijärven, Vieremän, Nurmeksen, Kittilän Levin, Kuhmon ja Nurmijärven Klaukkalan Spar-kauppoja. Näiden kauppojen osalta siirtymispäätöksen ovat tehneet pääosin itsenäiset kauppiaat. Pääasiallisena perusteena siirtymiselle K-ryhmään ovat olleet paremmat mahdollisuudet parantaa asiakaspalvelua ja menestyä yrittäjänä.
 
Yksi K-ryhmään siirtyneistä kaupoista on Spar Lapinlahti, joka avautui K-market Ruokamestarina heinäkuun alussa. "K-ruokakauppa oli Lapinlahdelle tervetullut. Asiakkaamme ovat olleet tyytyväisiä K-Plussa-kanta-asiakasjärjestelmään, avajaisviikolla korttihakemuslomakkeet loppuivat kesken! Emme myöskään alussa mitenkään arvanneet,kuinka suosittuja Pirkka-tuotteet ovat, niitä on pitänyt koko ajan tilata lisää", kertoo K-kauppias Taisto Lappalainen.
 
Sodankylän kauppias Ari Penttinen on toiminut K-market-kauppiaana toukokuun alusta lähtien. "Reilun puolen vuoden kokemuksella olen tyytyväinen tehtyyn ratkaisuun. Kauppa on kehittynyt hyvin positiivisesti. Uskon, että K-kaupan hyvä imago, K-Plussa-kanta-asiakasjärjestelmä, Pirkka- ja Euro Shopper -tuotteet sekä tehokas markkinointi ovat auttaneet meitä saamaan aikaan hyviä tuloksia", pohdiskelee puolestaan K-kauppias Ari Penttinen.
 
K-ryhmään siirtyneet kaupat toimivat K-supermarket-, K-market- ja K-extra-ketjuissa. Ruokakesko on edelleen kiinnostunut keskustelemaan ja neuvottelemaan niiden kauppiaiden kanssa, jotka haluavat mukaan K-ryhmään. Yhtään K-ruokakauppiasta ei ole tänä vuonna siirtynyt kilpailevaan kaupan ryhmään.
 
Lisätietoja:
Johtaja Kari Heiskanen, Ruokakesko Oy, puh. 050 502 3119