FINNAIR OYJ LEHDISTÖTIEDOTE 18.1.2007 FINNAIRIN LÄHTÖKOHTANA ILMAKULJETUSHANKKEELLE ON LIIKETALOUS Puolustusministeriön tänään julkistetussa selvityksessä esitetään, että Finnair hankkisi Airbus A330MRTT -laajarunkokoneita, joita valtionhallinto voisi vuokrata joukkojenkuljetuksiin ja mahdollisiin evakuointeihin kriisitilanteissa. Finnair asettaa liiketaloudelliset lähtökohdat ensisijaisiksi perusteikseen kaikissa hankkeissa. -Meillä on paraikaa työn alla kaukoliikenteen laivaston uudistaminen ja joudumme arvioimaan hyvin tarkasti, millä tavoin suoriudumme edessä olevasta mittavasta investoinnista. Yhtiön omistusrakenteesta riippumatta Finnair toimii jatkossakin niin suomalaisten kuin muidenkin asiakkaidensa hyväksi kriisitilanteen niin vaatiessa, kuten olemme toimineet oma-aloitteisesti aiemminkin, Finnairin toimitusjohtaja Jukka Hienonen sanoo. Finnairin edustajia on kuultu hanketta kartoittaneen työryhmän asiantuntijoina. Finnair Oyj Viestintä 18.1.2007