Kesko vahvistaa alueorganisaatiotaan


KESKO OYJ LEHDISTÖTIEDOTE 18.1.2007 KLO 13.00
 
 
Kesko-konserni vahvistaa alueellista toimintaansa. Aluetoimintaa johtavat aluejohtajat, jotka ovat Kesko-konsernin ylimpiä edustajia alueillaan. He raportoivat Keskon pääjohtajalle ja muille konsernijohtoryhmän jäsenille. Maa jaetaan yhdeksään alueeseen. Järjestelyn tavoitteena on nopeuttaa alueellista päätöksentekoa ja lisätä Keskon näkyvyyttä ja läsnäoloa maakuntien kasvukeskuksissa.
 
Aluejohtajat edustavat alueillaan koko Kesko-konsernia ja vastaavat alueellisista toiminnoista. Tärkein tehtävä on alueellisten kauppapaikkahankkeiden suunnittelu ja läpivienti kaikilla toimialoilla. Myös alueellinen viestintä ja sidosryhmäyhteistyö tapahtuvat heidän ohjauksessaan.
 
Etelä-Suomeen muodostetaan Helsingin, Uudenmaan ja Lahden alueet. Uusia toiminta-alueita ovat myös muodostettavat Jyväskylän ja Seinäjoen alueet.
 
 
 
Lisätietoja antavat:
Pääjohtaja Matti Halmesmäki, Kesko Oyj, puh. 01053 22201
Toimitusjohtaja Terho Kalliokoski, Ruokakesko Oy, puh. 01053 22204
 
 
Kesko on Itämeren alueen monipuolisin kaupan alan palveluyritys, joka tuottaa asiakkaiden arvostamia vähittäis- ja tukkukauppapalveluja tiiviissä yhteistyössä kauppiaiden ja muiden kumppaneiden kanssa. Kesko toimii Suomessa, Ruotsissa, Norjassa, Virossa, Latviassa, Liettuassa ja Venäjällä.