Tekla Oyj:n osavuosikatsaus 1.1. - 30.9.2008



Tekla Oyj    Pörssitiedote    23.10.2008       klo 9.00


Tekla Oyj:n osavuosikatsaus 1.1. - 30.9.2008:
Tekla alentaa koko vuoden liikevaihto- ja tulosarviotaan

Tekla-konsernin liikevaihto tammi-syyskuussa 2008 oli 43,10 (vuoden
2007 vertailukelpoinen liikevaihto 41,81) miljoonaa euroa ja kasvu
noin 3 prosenttia. Liiketulos oli 10,47 (12,91) miljoonaa euroa.
Liiketulosprosentti oli 24,3 (30,9).

Kolmannen neljänneksen liikevaihto oli 13,72 (vertailukelpoinen
liikevaihto vuoden 2007 vastaavalla kaudella 14,78) miljoonaa euroa,
mikä on noin 7 prosenttia vähemmän kuin viime vuonna.
Vuosineljänneksen liiketulos oli 3,50 (5,82) miljoonaa euroa.
Liiketulosprosentti oli 25,5 (39,4).

Vertailukelpoiset vuoden 2007 luvut on saatu, kun niistä on
vähennetty Defence-liiketoiminta, joka myytiin huhtikuussa 2007.

Toimitusjohtaja Ari Kohonen kommentoi katsauskautta:

- Teklan liikevaihdon kasvu hidastui katsauskauden loppupuolella ja
liiketuloksessa jäimme jälkeen viime vuodesta. Kolmannen neljänneksen
luvut eivät olleet odotusten kaltaiset, varsinkaan vertailtaessa
vuoden 2007 vastaavaan kauteen, joka oli erinomainen. Yleinen
taloudellinen epävarmuus vaikuttaa asiakkaiden investointeihin
pidentäen päätöksentekoaikoja ja siirtää hankkeiden aloittamista
tulevaisuuteen. Rakentamisen toimialalla kasvun hidastumista lisää
epävarmuus rahoituksesta, joka korostuu erityisesti uusissa suurissa
hankkeissa. Kuten olemme aiemminkin sanoneet, lisenssipainotteisessa
myynnissä kysynnän voimakkaatkin vaihtelut ovat mahdollisia.

- Pääliiketoiminta-alueemme, Building & Constructionin, kolmannen
neljänneksen liikevaihto ja liiketulos jäivät viime vuoden
vastaavasta kaudesta, jolloin toteutui eräitä suurehkoja kauppoja.
Koska uskomme saavamme päätökseen vastaavanlaisia kauppoja vielä
tämän vuoden aikana, ennakoimme vuoden viimeisen neljänneksen olevan
viimevuotista parempi.

- Heikommasta kolmannesta neljänneksestä huolimatta uskomme, että
näkymämme ovat edelleen hyvät. Teklan vahva markkina-asema ja
toimialan kilpailutilanne säilyivät ennallaan. Rakennusalan asiakkaat
hakevat toimintaa tehostavia työkaluja, joita Teklan tuotteet ovat.
Rakennuksen tietomallinnus (BIM, Building Information Modeling)
valtaa edelleen sijaa ympäri maailmaa.

- Tammi-syyskuussa liikevaihdoltaan suurimmat markkina-alueet olivat
Pohjois-Amerikka, Länsi-Eurooppa, Intia ja Lähi-itä. Yhdysvalloissa,
joka on edelleen B&C:n suurin yksittäinen markkina, myynti ei
kasvanut, mutta oli hyvällä tasolla. Kolmannella neljänneksellä
myynti oli suotuisaa Saksassa, Tanskassa, Venäjällä ja useissa Aasian
maissa.

- Infra & Energy -liiketoiminta-alueen tammi-syyskuu toteutui
suunnitelmien mukaan. Vuoden viimeinen neljännes on tyypillisesti
hyvä ja vuositason tavoitteisiin arvioidaan päästävän.

- Henkilöstömäärän lisäys kolmannella neljänneksellä oli 7 henkeä,
kun se vuoden ensimmäisellä puoliskolla oli 44. Alkuvuonna lisäsimme
henkilöstöä lähinnä tuotekehitykseen tulevan kasvun varmistamiseksi.
Tulevaisuudessa mahdolliset lisäykset painottuvat asiakasrajapinnassa
toimiviin henkilöihin.

Rakennusalan heikentyneiden näkymien vuoksi Tekla alentaa koko vuoden
liikevaihto- ja tulosarviotaan. Liikevaihdon kasvuksi vuonna 2008
arvioidaan noin 5 prosenttia ja liiketuloksen jäävän hieman
edellisvuodesta.

- - -
Osavuosikatsauksen julkistustilaisuus lehdistölle ja analyytikoille
järjestetään 23.10.2008 klo 13.00 alkaen Scandic Simonkentän
Pavilion-kabinetissa.
- - -


TEKLA OYJ:N OSAVUOSIKATSAUS 1.1. - 30.9.2008

Vertailukauden luvut on alla useassa kohdassa esitetty jatkuville
toiminnoille eli vertailukelpoisina, jolloin niistä on vähennetty
huhtikuussa 2007 myydyn Defence-liiketoiminnan luvut. Defencen luvut
esitetään tarkemmin tämän katsauksen taulukko-osassa.

LIIKEVAIHTO JA KANNATTAVUUS

* Tekla-konsernin liikevaihto tammi-syyskuussa 2008 oli 43,10
(vertailukelpoinen tammi-syyskuu 2007 41,81) miljoonaa euroa.
* Vertailukelpoinen liikevaihdon kasvu oli 3,1 prosenttia.
* Liiketulos oli 10,47 (vertailukelpoinen 12,91) miljoonaa euroa.
* Liiketulosprosentti oli 24,3 (vertailukelpoinen 30,9).
* Osakekohtainen tulos oli 0,35 (vertailukelpoinen 0,43) euroa.
* Sijoitetun pääoman tuotto oli 50,2 (80,4) prosenttia.
* Oman pääoman tuotto 36,1 (59,3) prosenttia.

RAHOITUSASEMA

* Liiketoiminnan kassavirta oli 7,50 (11,44) miljoonaa euroa.
* Likvidien varojen määrä oli 30.9.2008 25,16 (28,06) ja 31.12.2007
30,15 miljoonaa euroa. Varat on sijoitettu lähes riskittömiin
rahamarkkinainstrumentteihin.
* Omavaraisuusaste oli 66,9 (65,3) prosenttia.
* Korolliset velat olivat 0,13 (0,31) miljoonaa euroa.

MUITA AVAINLUKUJA

* Kansainvälisen liiketoiminnan osuus liikevaihdosta oli 84
(vertailukelpoinen 83) prosenttia.
* Henkilöstöä oli tammi-syyskuussa keskimäärin 422 (371).
* Syyskuun lopussa henkilöstön määrä oli osa-aikaiset mukaan lukien
451 (384).
* Bruttoinvestoinnit käyttöomaisuuteen olivat 1,07 (1,14) miljoonaa
euroa.
* Oma pääoma/osake oli 1,22 (1,21) euroa.
* Syyskuun viimeisen pörssipäivän päätöskurssi oli 6,10 (10,20)
euroa.


LIIKEVAIHTO LIIKETOIMINTA-ALUEITTAIN (ENSISIJAINEN SEGMENTTI)


                        Q1-3/ Q1-3/ Muutos 1-12/   Q3/   Q3/
Miljoonaa euroa          2008  2007         2007  2008  2007
Building & Construction 34,65 33,44   1,21 45,48 11,01 12,01
Infra & Energy           8,45  8,36   0,09 12,76  2,71  2,76
Defence *)                     1,00  -1,00  1,00
Muut                           0,01  -0,01  0,01        0,01
Yhteensä                43,10 42,81   0,29 59,25 13,72 14,78



LIIKETULOS LIIKETOIMINTA-ALUEITTAIN (ENSISIJAINEN SEGMENTTI)


                        Q1-3/ Q1-3/ Muutos 1-12/ Q3/2008 Q3/2007
Miljoonaa euroa          2008  2007         2007
Building & Construction  9,77 12,11  -2,34 15,96    3,02    5,17
Infra & Energy           0,71  0,76  -0,05  1,96    0,48    0,62
Defence *)                     2,53  -2,53  2,78
Muut                    -0,01  0,04  -0,05 -0,02            0,03
Yhteensä                10,47 15,44  -4,97 20,68    3,50    5,82


*) Defence-liiketoiminta myytiin huhtikuussa 2007.


LIIKETOIMINTA-ALUEET

Building & Construction

Teklan rakennustoimialaa palveleva liiketoiminta-alue Building &
Construction (B&C) kehittää ja markkinoi Tekla Structures
-ohjelmistotuotetta teräs- ja betonirakenteiden tuotemallipohjaiseen
suunnitteluun sekä rakentamisen ja valmistamisen ohjaukseen.

Lisenssipainotteisessa myynnissä kysynnän voimakkaat vaihtelut ovat
mahdollisia ja se näkyi erityisesti katsauskauden loppupuolella.
Rakennusalan kasvu hidastui useilla markkina-alueilla. Hidastumista
lisää epävarmuus rahoituksesta, joka korostuu erityisesti uusissa
suurissa hankkeissa. Yleinen taloudellinen epävarmuus vaikuttaa
asiakkaiden investointeihin pidentäen päätöksentekoaikoja ja siirtää
hankkeiden aloittamista tulevaisuuteen.

Teklan vahva markkina-asema ja toimialan kilpailutilanne säilyivät
ennallaan. Rakennusalan asiakkaat hakevat toimintaa tehostavia
työkaluja, joita Teklan tuotteet ovat. Mallintamisjärjestelmien
kysyntä jatkaa nousuaan ja tuotemallinnus kasvattaa asemaansa
rakennesuunnittelussa ja muissa rakennusprosessin vaiheissa, kuten
rakentamisessa. Teklan markkina-asema 3D-mallinnusohjelmistojen
toimittajana on vahva kaikilla markkinoilla ja käyttäjämäärät ovat
kasvussa.

Teklan kannalta on edelleen myönteistä, että rakennusalan siirtyminen
tuotemallipohjaisiin 3D-prosesseihin perinteisistä 2D-työtavoista
jatkuu. Lisäksi rakennuksen tietomallinnus (BIM, Building Information
Modeling) on vahvistuva trendi alalla. BIM tarkoittaa tuotemallin
tietojen siirtymistä ja jakamista rakennusprosessissa eri osapuolten
välillä.

B&C:n liikevaihto tammi-syyskuussa 2008 oli 34,65 (33,44) miljoonaa
euroa. Liikevaihto kasvoi noin 4 prosenttia edellisvuoteen
verrattuna. Liiketulos jäi edellisvuodesta ja oli 9,77 (12,11)
miljoonaa euroa. B&C:n liiketulosprosentti oli katsauskaudella 28,2
(36,2).

Kolmannella neljänneksellä B&C:n liikevaihto oli 11,01 (12,01)
miljoonaa euroa ja liiketulos 3,02 (5,17) miljoonaa euroa. Neljännes
oli huonompi kuin viime vuoden vastaava kausi, jolloin toteutui
eräitä suurehkoja kauppoja. Koska yhtiö uskoo saavansa päätökseen
vastaavanlaisia kauppoja vielä tämän vuoden aikana,  vuoden viimeisen
neljänneksen ennakoidaan olevan viimevuotista parempi.

B&C:n kansainvälisen liiketoiminnan osuus liikevaihdosta
tammi-syyskuussa 2008 oli 96 (94) prosenttia. Tammi-syyskuussa
liikevaihdoltaan suurimmat markkina-alueet olivat Pohjois-Amerikka,
Länsi-Eurooppa, Intia ja Lähi-itä. Yhdysvalloissa, joka on edelleen
B&C:n suurin yksittäinen markkina, myynti ei kasvanut, mutta oli
hyvällä tasolla. Kolmannella neljänneksellä myynti oli suotuisaa
Saksassa, Tanskassa, Venäjällä ja useissa Aasian maissa.

Elokuussa Tekla kertoi kaupasta Al Habtoor - Murray & Roberts Joint
Venturen kanssa, joka vastaa Trump International Hotel and Tower
-rakennusprojektista Palm Jumeirah -saarella Dubaissa. Murray &
Roberts hankki merkittävän määrän Tekla Structures
-ohjelmistolisenssejä 62-kerroksisen hotellihankkeen ja muiden
tulevien suurprojektien toteuttamiseksi.
Yhdysvaltalaisen Vico Softwaren kanssa solmittiin yhteistyösopimus
elokuussa.
Yhteistyö koskee määrä- ja kustannuslaskennan sekä
aikataulutustietojen siirtoa Teklan ja Vicon ohjelmistojen välillä.

Syyskuussa yhdysvaltalainen betonielementtivalmistaja Shockey Precast
Group ja Yhdysvaltojen suurimpiin kuuluva rakennuttaja Barton Malow
tiedottivat käyttävänsä Tekla Structures BIM-tietomallinnusta
yhteistyöhankkeissaan.

Burj Dubai on valmistuttuaan maailman korkeimpia rakennuksia. Myös
tässä hankkeessa on käytetty Tekla Structures -ohjelmistoa.

Maaliskuussa Tekla tiedotti merkittävästä lisenssikaupasta Intiaan.
Maailman suurimpiin insinööritoimistoihin kuuluva Prothius
Engineering Services osti yli sata uutta Tekla Structures -lisenssiä.

B&C:n tuotekehityksen pääpaino kolmannella neljänneksellä oli
marraskuun alussa julkistettavassa Tekla Structures -väliversiossa.
Tekla Structuresiin valmistuu tuote rakentamisen ohjaus- ja
toteutusvaiheen hallintaan (Tekla Structures for Construction
Management). Rakennusliikkeet ja rakennuttajat ovat jo pilotoineet
tuotetta isoissa hankkeissa esimerkiksi Yhdysvalloissa, Lähi-idässä
ja Pohjoismaissa.


Infra & Energy

Infra & Energy -liiketoiminta-alue keskittyy asiakkaidensa
ydinprosesseja tukevien mallipohjaisten ohjelmistoratkaisujen
kehittämiseen ja myyntiin. Sen tärkeimmät asiakastoimialat (suluissa
tuotteet) ovat energianjakelu (Tekla Xpower), yhdyskuntatoimi (Tekla
Xcity, Tekla Xstreet) ja vesihuolto (Tekla Xpipe).

Energiatoimialan rakennemuutokset sekä loppuasiakkaiden kasvavat
odotukset energianjakelun luotettavuudelle ja asiakaspalvelulle
lisäävät verkkotietojärjestelmien kehittämis- ja uudistamistarpeita.
Teklan markkina-asema toimialalla on vakaa Pohjoismaissa ja
Baltiassa. Suomessa julkisen sektorin paikkatietojärjestelmien
kehittämistarpeet lisääntyvät seudullisen yhteistyön lisääntymisen
myötä. Teklan markkina-asema on vahva suurissa ja keskisuurissa
kunnissa Suomessa.

I&E:n liikevaihto tammi-syyskuussa 2008 oli 8,45 (8,36) miljoonaa
euroa. Liikevaihto kasvoi noin prosentin. I&E:n liiketulos oli 0,71
(0,76) miljoonaa euroa. Kansainvälisen liiketoiminnan osuus oli 37
(38) prosenttia. I&E:n liiketulosprosentti oli 8,4 (9,1).

I&E:n kolmas neljännes oli liikevaihdon osalta samalla tasolla kuin
edellisvuoden vastaava neljännes. Kolmannen neljänneksen liikevaihto
oli 2,71 (2,76) miljoonaa euroa ja liiketulos 0,48 (0,62) miljoonaa
euroa.

Infra & Energy -liiketoiminta-alueen tammi-syyskuu toteutui
suunnitelmien mukaan. Vuoden viimeinen neljännes on tyypillisesti
hyvä ja vuositason tavoitteisiin arvioidaan päästävän.

Suurin osa liikevaihdosta koostuu lisä- ja palvelumyynnistä
nykyisille asiakkaille. Uusia asiakkaita arvioidaan saatavan
vahvoilta markkina-alueilta Pohjoismaissa. Liiketoiminnan kasvuun
tähtääviä toimenpiteitä on käynnissä Saksassa ja uusissa EU-maissa.
Yhdyskuntatoimialalla asiakaskunnan arvioidaan laajenevan
seudullisten palvelujen käyttöönoton myötä Suomessa.

Energiatoimialan tuotetarjonnan vahvistamiseksi Tekla osti
ruotsalaisen OakTree Software Ab:n syyskuussa. Kaupan myötä yhtiön
kaksi työntekijää siirtyivät Teklan palvelukseen.

Latvenergo hankki syksyllä Tekla Xpower -käytöntukijärjestelmän (DMS)
koko Latvian alueelle. Tekla Xstreet -ohjelmistolisenssejä myytiin
Talvivaaran kaivoshankkeeseen sekä Espoon kaupungille metrotunnelin
linjauksen suunnitteluun ja mallintamiseen.

Tekla Xpower -ohjelmiston tuotekehityksessä valmistuivat käytöntuen
sekä laskennan integraatioprojektit automaattiseen mittariluentaan
(AMR). Ohjelmistoon kehitetään lisäksi uutta toiminnallisuutta
kaukolämpö- ja kaasuverkkojen keskeytyksenhallintaan (OMS, operation
management system) yhteistyössä ruotsalaisten asiakkaiden kanssa.
Tekla Xcityssä rakennusvalvonnan sähköinen asiointihanke valmistui ja
asiakastoimitukset käynnistyivät.  KuntaGML-hankkeen
(paikkatietopalvelurajapinta) kehitystyö eteni Teklan osalta
suunnittelusta toteutukseen.


HENKILÖSTÖ

Tekla-konsernin palveluksessa oli tammi-syyskuussa 2008 keskimäärin
422 (371) henkilöä, joista ulkomailla keskimäärin 170 (141).
Osa-aikaisten määrä on muutettu vastaamaan täyttä työpanosta. Vuoden
alussa henkilöstön määrä oli osa-aikaiset mukaan lukien 400 (365) ja
syyskuun päättyessä 451 (384), joista Suomen ulkopuolella 179 (152).

Henkilöstömäärän lisäys kolmannella neljänneksellä oli 7 henkeä, kun
se vuoden ensimmäisellä puoliskolla oli 44. Alkuvuonna henkilöstöä
lisättiin lähinnä tuotekehitykseen tulevan kasvun varmistamiseksi.
Tulevaisuudessa mahdolliset lisäykset painottuvat asiakasrajapinnassa
toimiviin henkilöihin.


OSAKE JA OMISTUSRAKENNE

Omien osakkeiden ostot

Teklan hallitus päätti 8.8.2008 aloittaa korkeintaan 100 000 oman
osakkeen hankinnan yhtiön pääomarakenteen kehittämiseksi. Päätös
perustui varsinaisen yhtiökokouksen 19.3.2008 hallitukselle antamaan
valtuutukseen hankkia enimmillään 500 000 omaa osaketta. Osakkeiden
ostot alkoivat 18.8.2008 ja päättyivät valtuutuksen täytyttyä
katsauskauden jälkeen 10.10.2008.

Osakkeet ja osakepääoma

Tekla Oyj:n osakkeiden kokonaismäärä oli syyskuun 2008 päättyessä 22
586 200. Yhtiön omistuksessa oli 152 866 osaketta; niiden
yhteenlaskettu kirjanpidollinen vasta-arvo oli 4 585,98 euroa ja
suhteellinen osuus yhtiön osakkeista ja äänimäärästä 0,68 prosenttia.
Omista osakkeista suoritettu vastike oli yhteensä 808 485,19 euroa ja
arvo 30.9.2008 kurssin mukaan 932 482,60 euroa. Osakkeen
kirjanpidollinen vasta-arvo on 0,03 euroa. Osakepääoma katsauskauden
lopussa oli 677 586 euroa.

Kurssikehitys ja osakevaihto

Osakkeen ylin noteeraus tammi-syyskuussa 2008 oli 13,00 euroa (14,94)
ja alin 5,80 euroa (7,60). Keskikurssi oli 9,71 euroa (10,59).
Syyskuun viimeisen pörssipäivän päätöskurssi oli 6,10 (10,20) euroa.

Tammi-syyskuussa 2008 NASDAQ OMX Helsinki Oy:ssä vaihdettiin yhteensä
6 078 136 (10 516 655) Teklan osaketta, mikä vastaa 26,9 (46,6)
prosenttia yhtiön osakekannasta.


Muutokset omistusrakenteessa (liputukset)

Threadneedle Asset Management Holdings Limited ilmoitti, että heidän
omistuksensa Tekla Oyj:ssä ylitti 5 prosentin rajan 14.1.2008.
Ilmoituksen mukaan Threadneedlen omistusosuus oli 5,098 prosenttia.

Threadneedle Asset Management Holdings Limited ilmoitti, että heidän
omistuksensa Tekla Oyj:ssä ylitti 10 prosentin rajan 1.8.2008.
Ilmoituksen mukaan Threadneedle omistus oli 2 264 730 Teklan osaketta
eli 10,027 prosenttia Teklan osakkeista ja äänistä.


VARSINAINEN YHTIÖKOKOUS

Tekla Oyj:n 19. maaliskuuta 2008 pidetty varsinainen yhtiökokous
vahvisti yhtiön vuoden 2007 tilinpäätöksen ja konsernitilinpäätöksen.
Samalla yhtiökokous myönsi vastuuvapauden hallituksen jäsenille ja
toimitusjohtajalle. Yhtiökokous hyväksyi hallituksen esityksen, jonka
mukaan tilikaudelta 2007 jaettiin osinkona 50 senttiä osakkeelta.
Osingonmaksupäivä oli 3.4.2008.

Yhtiön hallituksen jäseniksi vuoden 2009 varsinaisen yhtiökokouksen
päättymiseen saakka valittiin uudelleen Ari Kohonen, Olli-Pekka Laine
(varapuheenjohtaja), Heikki Marttinen (puheenjohtaja) ja Erkki
Pehu-Lehtonen. Uudeksi hallituksen jäseneksi valittiin Reijo Sulonen.
Hallituksen varajäseneksi valittiin uudelleen Timo Keinänen.
Henkilöstön edustaja hallituksessa on Juha Kajanen ja hänen
henkilökohtainen varaedustajansa on Pirjo Lundén.

Yhtiön tilintarkastajiksi valittiin uudelleen tilintarkastusyhteisö
PricewaterhouseCoopers Oy, vastuunalaisena tilintarkastajana Markku
Marjomaa.

Yhtiökokous uudisti hallituksen valtuutukset liittyen yhtiön
osakepääoman korottamiseen, omien osakkeiden hankkimiseen sekä
luovuttamiseen. Elokuussa hallitus päätti käyttää valtuutustaan omien
osakkeiden hankkimisesta. Asiasta kerrotaan tarkemmin toisaalla tässä
tiedotteessa.


LÄHIAJAN RISKIT JA EPÄVARMUUSTEKIJÄT

Teklan liiketoimintaan kohdistuvat riskit ja epävarmuustekijät
liittyvät lähinnä markkina- ja kilpailutilanteeseen sekä yleisen
taloudellisen tilanteen kehitykseen. Rakennusalan suhdanteet ovat
useilla markkinoilla heikentyneet ja sillä on ollut negatiivinen
vaikutus Teklan tuotteiden kysyntään.

Ohjelmistotuoteliiketoiminnassa voidaan nopeasti vastata kasvavaan
kysyntään ja lisämyynnin kate on hyvä. Suurin osa liikevaihdosta
koostuu ohjelmistotuotteiden käyttöön oikeuttavien lisenssien
myynnistä. Näiden kysynnän vaihtelu voi olla nopeaa ja merkittävää.
Lyhyellä aikavälillä ja nopeissa muutoksissa olisi haasteellista
suhteuttaa kiinteitä henkilöstökustannuksia, joita Teklan
kustannukset valtaosaltaan ovat.

Teklan ohjelmistojen myynti on maantieteellisesti hajautettua.
Myöskään yksittäiset asiakkuudet eivät muodosta merkittävää osaa
liikevaihdosta, minkä vuoksi edellä mainittujen kaltaiset riskit
eivät ole merkittäviä.


NÄKYMÄT VUODELLE 2008

Rakennusalan heikentyneiden näkymien vuoksi Tekla alentaa koko vuoden
liikevaihto- ja tulosarviotaan. Liikevaihdon kasvuksi vuonna 2008
arvioidaan noin 5 prosenttia ja liiketuloksen jäävän hieman
edellisvuodesta.

Aiemman arvion mukaan vuoden 2008 liikevaihdon kasvu on noin 10
prosenttia ja liiketuloksen olevan edellisvuoden tasolla.

Molemmat arviot on laskettu jatkuville liiketoiminnoille, joiden
vuoden 2007 liikevaihto oli 58,24 miljoonaa euroa ja liiketulos 17,90
miljoonaa euroa.


SEURAAVA TALOUDELLINEN KATSAUS

Tekla Oyj:n tilinpäätöstiedote vuodelta 2008 julkistetaan perjantaina
6.2.2009.


Espoossa 22. lokakuuta 2008


TEKLA OYJ
Hallitus


Lisätietoja antavat:
Toimitusjohtaja Ari Kohonen, puh. 050 641 24, ari.kohonen (at)
tekla.com

Talousjohtaja Timo Keinänen, puh. 0400 813 027, timo.keinanen (at)
tekla.com

Jakelu:   Nasdaq OMX Helsinki Oy, keskeiset tiedotusvälineet


Tekla Oyj on kansainvälisesti toimiva ohjelmistotuoteyritys, jonka
mallipohjaiset ohjelmistot on tarkoitettu tehostamaan asiakkaiden
ydinprosesseja rakentamisessa, energian jakelussa, yhdyskuntatoimessa
ja vesihuollossa. Yhtiöllä on asiakkaita yli 80 maassa. Teklan
liikevaihto vuonna 2007 oli lähes 60 miljoonaa euroa ja liiketulos
noin 20 miljoonaa euroa. Kansainvälisen liiketoiminnan osuus on lähes
85 prosenttia. Tekla-konsernin palveluksessa työskentelee tällä
hetkellä noin 450 henkilöä, joista 40 prosenttia Suomen ulkopuolella.
Tekla on perustettu vuonna 1966 ja se on Suomen vanhimpia
ohjelmistoyrityksiä. www.tekla.com




KONSERNITILINPÄÄTÖS (tilintarkastamaton)
KONSERNIN TULOSLASKELMA
                             Q1-Q3/ Q1-Q3/  1-12/   Q3/   Q3/
Milj. euroa                    2008   2007   2007  2008  2007
Jatkuvat toiminnot:
Liikevaihto                   43,10  41,81  58,24 13,72 14,78
Liiketoiminnan muut tuotot     0,69   0,63   1,02  0,15  0,17
Valmiiden ja keskener.
töiden varastojen muutos       0,08   0,08   0,03  0,08 -0,02
Aineiden ja tarvikkeiden
käyttö                        -1,88  -1,38  -2,04 -0,56 -0,28
Työsuhde-etuuksista
aiheutuvat kulut             -20,43 -18,59 -25,49 -6,56 -5,72
Poistot                       -0,84  -0,86  -1,14 -0,29 -0,28
Liiketoiminnan muut kulut    -10,25  -8,78 -12,72 -3,04 -2,83
Liiketulos                    10,47  12,91  17,90  3,50  5,82
% liikevaihdosta              24,29  30,88  30,73 25,51 39,38
Rahoitustuotot                 1,70   1,39   1,86  0,49  0,62
Rahoituskulut                 -1,08  -0,91  -1,33 -0,15 -0,41
Tulos ennen veroja            11,09  13,39  18,43  3,84  6,03
% liikevaihdosta              25,73  32,03  31,64 27,99 40,80
Tuloverot                     -3,13  -3,68  -4,92 -1,09 -1,57
Tilikauden tulos
jatkuvista toiminnoista        7,96   9,71  13,51  2,75  4,46

Myydyt toiminnot:
Tilikauden tulos myydyistä
toiminnoista                          1,87   2,06
Tilikauden tulos               7,96  11,58  15,57  2,75  4,46
Jakautuminen emoyhtiön omistajille
Emoyhtiön omistajille kuuluvasta
voitosta laskettu osakekohtainen
tulos:
Osakekohtainen tulos (EUR)     0,35   0,51   0,69  0,12  0,20
Emoyhtiön omistajille kuuluvasta
jatkuvien toimintojen voitosta
laskettu osakekohtainen tulos:
Osakekohtainen tulos (EUR)     0,35   0,43   0,60  0,12  0,20
Emoyhtiön omistajille kuuluvasta
myytyjen toimintojen voitosta
laskettu osakekohtainen tulos:
Osakekohtainen tulos (EUR)     0,00   0,08   0,09  0,00  0,00
Tulokseen ei kohdistu laimennusvaikutusta.





LYHENNETTY KONSERNITASE
Milj. euroa                  9/2008 9/2007 12/2007
Varat
Pitkäaikaiset varat
 Aineelliset käyttö-
 omaisuushyödykkeet            1,65   1,80    1,79
 Liikearvo                     0,23   0,10    0,10
 Aineettomat hyödykkeet        1,01   0,69    0,74
 Muut rahoitusvarat            0,30   0,30    0,30
 Saamiset                      0,29   0,54    0,49
 Laskennalliset
 verosaamiset                  0,23   0,02    0,11
Pitkäaikaiset varat yht.       3,71   3,45    3,53
Lyhytaikaiset varat
 Vaihto-omaisuus               0,16   0,12    0,07
 Myyntisaamiset ja muut
 saamiset                     11,94  10,45   12,96
 Kauden verotettavaan tuloon
 perustuvat verosaamiset       0,10           0,00
 Muut rahoitusvarat           19,66  21,70   25,22
 Rahavarat                     5,54   6,41    4,97
Lyhytaikaiset varat yht.      37,40  38,68   43,22
Myytyihin toimintoihin
liittyvät varat                0,25           0,25
Varat yhteensä                41,36  42,13   47,00
Oma pääoma ja velat
Oma pääoma
 Osakepääoma                   0,68   0,68    0,68
 Ylikurssirahasto              8,89   8,89    8,89
 Muu oma pääoma                1,30   1,09    1,17
 Kertyneet voittovarat        16,52  16,66   20,71
Oma pääoma yhteensä           27,39  27,32   31,45
Pitkäaikaiset velat
 Laskennalliset verovelat      0,04           0,13
 Varaukset                            0,56
 Korolliset velat              0,08   0,05    0,07
Pitkäaikaiset velat yht.       0,12   0,61    0,20
Lyhytaikaiset velat
 Ostovelat ja muut velat      13,58  12,22   13,35
 Kauden verotettavaan
 tuloon perustuvat
 verovelat                     0,22   1,04    1,01
 Lyhytaikaiset korolliset
 velat                         0,05   0,26    0,27
Lyhytaikaiset velat yht.      13,85  13,52   14,63
Velat yhteensä                13,97  14,13   14,83
Myytyihin toimintoihin
liittyvät velat                       0,68    0,72
Oma pääoma ja velat yht.      41,36  42,13   47,00





LASKELMA KONSERNIN OMAN PÄÄOMAN MUUTOKSISTA
                  Emoyhtiön omistajille kuuluva oma pääoma
                  Osa-    Yli-          Arvon-  Kerty-  Kerty-
                   ke- kurssi-   Vara- muutos-    neet    neet
                  pää-  rahas-  rahas-  rahas- muunto- voitto-
                   oma      to      to      to    erot   varat   Yht.
Oma pääoma        0,68    8,89    1,33    0,10   -0,21   13,93  24,72
1.1.2007
Muuntoerot                                       -0,16    0,16   0,00
Myytävissä
olevien
sijoitusten
arvonmuutokset                            0,03                   0,03
Suoraan omaan
pää-
omaan kirjatut    0,00    0,00    0,00    0,03   -0,16    0,16   0,03
erät
Tilikauden voitto                                        11,58  11,58
Kaudella kirjatut
tuotot ja kulut   0,00    0,00    0,00    0,03   -0,16   11,74  11,61
yht.
Osingonjako                                              -9,01  -9,01
Oma pääoma        0,68    8,89    1,33    0,13   -0,37   16,66  27,32
30.9.2007
                  Emoyhtiön omistajille kuuluva oma pääoma
                  Osa-     Yli-         Arvon-  Kerty-  Kerty-
                   ke-  kurssi-  Vara- muutos-    neet    neet
                  pää-   rahas- rahas-  rahas- muunto- voitto-
                   oma       to     to      to    erot   varat   Yht.
Oma pääoma        0,68     8,89   1,33    0,30   -0,46   20,71  31,45
1.1.2008
Muuntoerot                                        0,17   -0,30  -0,13
Myytävissä
olevien
sijoitusten
arvonmuutokset                           -0,04                  -0,04
Suoraan omaan
pää-
omaan kirjatut    0,00     0,00   0,00   -0,04    0,17   -0,30  -0,17
erät
Tilikauden voitto                                         7,96   7,96
Kaudella kirjatut
tuotot ja kulut   0,00     0,00   0,00   -0,04    0,17    7,66   7,79
yht.
Osingonjako                                             -11,26 -11,26
Omien osakkeiden
hankinta                                                 -0,59  -0,59
Oma pääoma        0,68     8,89   1,33    0,26   -0,29   16,52  27,39
30.9.2008




LYHENNETTY KONSERNIN RAHAVIRTALASKELMA
                                  Q1-Q3/ Q1-Q3/  1-12/
Milj. euroa                         2008   2007   2007
Liiketoiminnan rahavirrat:
  Jatkuvat toiminnot                7,50  10,84  12,31
  Myydyt toiminnot                         0,60   1,24
Liiketoiminnan nettorahavirta       7,50  11,44  13,55

Investointien rahavirrat:
Investoinnit                       -1,07  -1,14  -1,66
Aineellisten ja
aineettomien hyödykkeiden
myynti                              0,00   0,03   0,25
Rahavirta myydyn
liiketoiminnan myynnistä                   2,35   2,35
Investoinnit myytävissä
oleviin rahoitusvaroihin          -38,15 -44,31 -55,16
Luovutustulot myytävissä
olevista rahoitusvaroista          40,51  39,35  50,11
Saadut korot myytävissä
olevista rahoitusvaroista           0,70   0,54   0,65
Investointien nettorahavirta        1,99  -3,18  -3,46

Rahoituksen rahavirrat:
Osingonjako                       -11,26  -9,01  -9,01
Omat osakkeet                      -0,59
Lainojen takaisinmaksut            -0,22  -0,39  -0,39
Rahoitusleasingvelkojen
maksut                             -0,01  -0,03  -0,04
Rahoituksen nettorahavirta        -12,08  -9,43  -9,44

Rahavarojen muutos                 -2,59  -1,17   0,65

Rahavarat tilikauden alussa         8,43   7,78   7,78
Rahavarat tilikauden lopussa        5,84   6,61   8,43

Rahavirtalaskelman rahavarat
koostuvat:
Rahavarat                           5,54   6,41   4,97
Myytävissä olevat rahoitusvarat,
rahavarat                          0,30    0,20   3,46





OSAVUOSIKATSAUKSEN LIITETIEDOT
Liitetiedot miljoonina euroina, ellei muuta ole ilmoitettu.
Tämä osavuosikatsaus on laadittu IAS 34 (Osavuosikatsaukset)
mukaisesti.
Osavuosikatsauksessa on noudatettu samoja laadinta- ja
arvostusperiaatteita
ja laskentamenetelmiä kuin vuoden 2007 tilinpäätöksessä.
Julkaistujen tilinpäätösstandardien muutokset ja tulkinnat sekä
uudet
tilinpäätösstandardit, jotka tulivat voimaan 1.1.2008, on esitetty
yksityiskohtaisesti vuoden 2007 tilinpäätöksessä. Käyttöönotetuilla
uusilla standardeilla ei ole ollut merkittävää vaikutusta tulokseen
tai osavuosikatsauksessa esitettäviin tietoihin.
Osavuosikatsauksessa
esitettävät tiedot ovat tilintarkastamattomia.
Arvioiden käyttö
Osavuosikatsauksen laatimisen yhteydessä konsernin johto joutuu
tekemään
osavuosikatsauksen sisältöön vaikuttavia arvioita ja olettamuksia
sekä käyt-
tämään harkintaa laatimisperiaatteiden soveltamisessa. Arviot
perustuvat
johdon parhaaseen näkemykseen, mutta on mahdollista, että toteumat
poikkeavat
osavuosikatsauksessa käytetyistä arvioista. Vahvistetuista
tappioista
kirjataan laskennallisia verosaamisia siinä määrin kuin on
todennäköistä, että
niitä voidaan käyttää hyväksi tulevien tilikausien verotettavaa tuloa
vastaan.
Lopullinen tulos saattaa poiketa tehdyistä arvioista.




Segmentti-informaatio
Liikevaihto liiketoiminta-alueittain (ensisijainen segmentti)

                               Q1-Q3/ Q1-Q3/ 1-12/       Q3/      Q3/
Milj. euroa                      2008   2007  2007      2008     2007
Building & Construction         34,65  33,44 45,48     11,01    12,01
Infra & Energy                   8,45   8,36 12,76      2,71     2,76
Defence *)                              1,00  1,00
Muut                                    0,01  0,01               0,01
Yhteensä                        43,10  42,81 59,25     13,72    14,78
Liiketulos liiketoiminta-alueittain (ensisijainen segmentti)

                               Q1-Q3/ Q1-Q3/ 1-12/       Q3/      Q3/
Milj. euroa                      2008   2007  2007      2008     2007
Building & Construction          9,77  12,11 15,96      3,02     5,17
Infra & Energy                   0,71   0,76  1,96      0,48     0,62
Defence *)                              2,53  2,78
Muut                            -0,01   0,04 -0,02               0,03
Yhteensä                        10,47  15,44 20,68      3,50     5,82
*) Defence on käsitelty myytynä toimintona vertailukauden
osalta.
Tunnusluvut                    Q1-Q3/ Q1-Q3/  1-12/      Q3/      Q3/
                                 2008   2007   2007     2008     2007

Tulos/osake (EPS), EUR           0,35   0,51   0,69     0,12     0,20
Jatkuvien toimintojen
tulos/osake (EPS), EUR           0,35   0,43   0,60     0,12     0,20
Myytyjen toimintojen
tulos/osake (EPS), EUR           0,00   0,08   0,09     0,00     0,00
Oma pääoma/osake, EUR            1,22   1,21   1,40
Korollinen vieras pääoma         0,13   0,31   0,34
Omavaraisuusaste, %              66,9   65,3   67,5
Nettovelkaantumisaste, %        -91,4 -101,6  -94,8
Sij.pääoman tuotto, %            50,2   80,4   74,5     58,2     95,1
Oman pääoman tuotto, %           36,1   59,3   55,4     41,7     71,0

Osakkeiden lukumäärä
kauden lopussa         22433334   22516600 22516600 22433334 22516600
Osakkeiden lukumäärä,
keskimäärin            22508167   22516600 22516600 22491485 22516600

Bruttoinvestoinnit, MEUR         1,07   1,14   1,66     0,47     0,38
% liikevaihdosta                 2,48   2,66   2,80     3,43     2,57
Henkilöstö keskimäärin            422    371    374      436      369




Myydyt toiminnot
Defence-liiketoiminta
Teklan Defence-liiketoiminta siirtyi Patrialle 1.5.2007.
Alla olevissa laskelmissa on esitetty myydyn liike-
toiminnan tulos- ja rahavirtavaikutus katsaus- ja
vertailukaudella.
Defence-liiketoiminnan tulos
                                 Q1-Q3/   Q1-Q3/   1-12/
                                   2008     2007    2007
Tuotot                                      1,00    1,00
Kulut                                      -0,81   -0,81
Voitto ennen veroja                0,00     0,19    0,19
Verot                                      -0,05   -0,05
Voitto verojen jälkeen             0,00     0,14    0,14
Defence-liiketoiminnan
myyntivoitto                                2,34    2,59
Verot                                      -0,61   -0,67
Myyntivoitto verojen
jälkeen                            0,00     1,73    1,92
Myytyjen toimintojen
tilikauden voitto                  0,00     1,87    2,06
Defence-liiketoiminnan rahavirtalaskelma
Liiketoiminnan rahavirta                    0,60    1,24
Investointien rahavirta                     2,35    2,35
Rahavirta yhteensä                 0,00     2,95    3,59
Defence-liiketoiminnan myynnin vaikutus konsernin
taloudelliseen asemaan
Varat                              0,25             0,25
Velat                                       0,68    0,72



Konsernin tuloslaskelma vuosineljänneksittäin
                             Q3/   Q2/   Q1/   Q4/  Q3/
Milj. euroa                 2008  2008  2008  2007  2007
Jatkuvat toiminnot:
Liikevaihto                13,72 14,52 14,86 16,44 14,78

Liiketoiminnan muut tuotot  0,15  0,42  0,12  0,39  0,17
Valmiiden ja keskener.
töiden varastojen muutos    0,08  0,00       -0,05 -0,02

Aineiden ja tarvikkeiden
käyttö                     -0,56 -0,71 -0,61 -0,67 -0,28
Työsuhde-etuuksista
aiheutuvat kulut           -6,56 -7,23 -6,64 -6,90 -5,72
Poistot                    -0,29 -0,28 -0,27 -0,28 -0,28
Liiketoiminnan muut kulut  -3,04 -3,68 -3,53 -3,94 -2,83

Liiketulos                  3,50  3,04  3,93  4,99  5,82
% liikevaihdosta           25,51 20,94 26,45 30,35 39,38

Rahoitustuotot              0,49  0,41  0,80  0,47  0,62
Rahoituskulut              -0,15 -0,19 -0,74 -0,42 -0,41

Tulos ennen veroja          3,84  3,26  3,99  5,04  6,03
% liikevaihdosta           27,99 22,45 26,85 30,66 40,80

Tuloverot                  -1,09 -0,94 -1,10 -1,24 -1,57

Tilikauden tulos
jatkuvista toiminnoista     2,75  2,32  2,89  3,80  4,46


Myydyt toiminnot:
Tilikauden tulos myydyistä
toiminnoista                                  0,19

Tilikauden tulos            2,75  2,32  2,89  3,99  4,46




Tuloverot                                       Q1-Q3/ Q1-Q3/   1-12/
                                                  2008   2007    2007
Tilikauden ja aikaisempien
tilikausien verot                                -3,34  -3,35   -4,54
Laskennalliset verot                              0,21  -0,33   -0,38
Yhteensä                                         -3,13  -3,68   -4,92
Katsauskauden tulokseen ennen veroja on sovellettu vuoden
arvioitua keskimääräistä efektiivistä verokantaa.
Aineelliset
käyttöomaisuushyödykkeet                        9/2008 9/2007 12/2007
Hankintameno kauden alussa                        7,20   6,82    6,67
Muuntoero                                        -0,03  -0,05   -0,09
Lisäykset                                         0,53   0,76    1,16
Vähennykset                                      -0,15  -0,25   -0,54
Hankintameno kauden
lopussa                                           7,55   7,28    7,20
Kertyneet poistot kauden
alussa                                            5,41   5,08    4,93
Muuntoero                                        -0,03  -0,04   -0,05
Vähennysten kertyneet
poistot                                          -0,07  -0,19   -0,31
Tilikauden poistot                                0,59   0,63    0,84
Kertyneet poistot
kauden lopussa                                    5,90   5,48    5,41
Tasearvo kauden lopussa                           1,65   1,80    1,79
Investoinnit koostuivat tavanomaisista käyttöomaisuusinvestoinneista
tietokonelaitteisiin ja -ohjelmistoihin sekä kalustoon.
Varaukset
Konsernin varaukset, tappiolliset sopimukset ja
eläkevaraukset on purettu 31.12.2007.
Annetut vakuudet,
vastuusitoumukset ja muut vastuut
                                                9/2008 9/2007 12/2007
Omasta puolesta annetut vakuudet
Annetut yrityskiinnitykset
(pankkitakauslimiitin vakuutena)                  0,50   0,50    0,50

Pantatut rahavarat                                0,05   0,06    0,07


Leasing- ja
vuokrasopimusvastuut
Toimitilat                                        6,01   5,23    4,75
Muut                                              0,78   0,84    0,81
Yhteensä                                          6,79   6,07    5,56

Johdannaissopimukset
Valuuttatermiinit:
Käypä arvo                                       -0,09   0,25    0,31
Kohde-etuuksien
nimellisarvo                                      2,01   5,18    3,63

Konserni solmii valuuttajohdannaissopimuksia
suojatakseen
todennäköisten myyntisopimusten valuuttakurssiriskiä.
Valuuttatermiinisopimukset ja valuuttaoptiot
kirjataan
käypään arvoon tulosvaikutteisesti. Valuuttajohdannai-
silla suojataan US-dollarimääräistä nettomaksuvirtaa.




Lähipiiritapahtumat            9/2008   9/2007   12/2007
Gerako Oy
Palveluiden ostot                0,15     0,05      0,06
Kulujen ed.veloitukset                    0,01      0,01

Johdon työsuhde-etuudet
Palkat ja työsuhteen päättymisen
jälkeiset etuudet                1,22     1,08      1,33

Johdolla tarkoitetaan tässä Tekla Oyj:n johtoryhmän jäseniä.

Attachments

Teklan osavuosikatsaus 1-92008.pdf