Uponor Oyj Lehdistötiedote 17.4.2009 UPONOR SUOMI OY VARAUTUU HEIKKONA JATKUVAAN KYSYNTÄÄN Uponor Suomi Oy aloittaa YT-neuvottelut kaikkien henkilöstöryhmien kanssa tarvittavista henkilöstöjärjestelyistä kustannustason sopeuttamiseksi heikentyneeseen kysyntään. Alkuvuoden ja alkukevään aikana rakennusalan kysyntä Uponor Suomen päämarkkinoilla Suomessa, Pohjoismaissa ja muualla Euroopassa on jatkunut hiljaisena. Uponor Suomi Oy työllistää noin 360 henkeä. Sen toimipaikat sijaitsevat Nastolassa, Forssassa, Jyväskylässä, Espoossa ja Tampereella. - Ensisijaisesti toimintaa pyritään sopeuttamaan lomien ja muiden lakisääteisten vapaiden oikea-aikaisella ajoittamisella. YT-neuvottelut koskevat koko henkilöstön lomauttamista enintään kahden kuukauden ajaksi, toteaa Uponor Suomen toimitusjohtaja Ville Ruohio. Neuvotteluissa pyritään löytämään kaikkia osapuolia tyydyttävä ratkaisu työllisyyden turvaamiseksi tulevaisuudessa. Neuvottelut kestävät kuusi viikkoa, ja lomautusten tarkka määrä, toteutustapa ja ajankohta tarkentuvat neuvottelujen kuluessa. - Mikäli tarvittavat kustannussäästöt saadaan toteutettua muilla tavoin tai jos markkinat alkavat piristyä, tarkistamme luonnollisesti mahdollisuuksia lyhentää lomautuksia, Ruohio lisää. Viime vuonna Uponor Suomessa käytiin yt-neuvottelut, jotka päättyivät marraskuussa. Niiden tuloksena 28 henkilöä jäi eläkkeelle, lähti muilla perusteilla tai irtisanottiin vaiheittain kuluvan vuoden aikana. Uponor Suomen liikevaihto vuonna 2008 oli 123 miljoonaa euroa, ja sen palveluksessa vuoden lopussa oli 363 henkeä. Yhtiö harjoittaa sekä taloteknistä että yhdyskuntateknistä liiketoimintaa. Se tarjoaa rakentajille ja remontoijille kattavan valikoiman lämmitykseen, veden- ja energianjakeluun sekä ilmanvaihtoon ja jäteveden käsittelyyn tarkoitettuja järjestelmiä. Lisäksi yhtiö valmistaa tuotteita yhdyskuntatekniseen rakentamiseen ja saneeraukseen. Lisätietoja: Uponor Suomi Oy: toimitusjohtaja Ville Ruohio, puh. 020 129 2285 Uponor Oyj: viestintäjohtaja Tarmo Anttila, puh. 020 129 2852 JAKELU NASDAQ OMX Helsinki Tiedotusvälineet www.uponor.com Uponor on yksi johtavista asumisen ja rakentamisen järjestelmätoimittajista Euroopassa ja Pohjois-Amerikassa sekä markkinajohtaja yhdyskuntatekniikan putkijärjestelmissä Pohjoismaissa. Päätuotteitamme ovat lattialämmitys- ja käyttövesijärjestelmät niin asuin-, liike- kuin julkiseen rakentamiseen. Uponorissa työskentelee yhteensä noin 3 800 henkilöä 27 maassa. Konsernin liikevaihto vuonna 2008 oli 950 miljoonaa euroa. Uponorin osake noteerataan NASDAQ OMX Helsinki Oy:ssä. http://www.uponor.com