BIOTIE THERAPIES OYJ PÖRSSITIEDOTE 29.10.2009 klo 11.00 Biotie Therapies Oyj:n ylimääräisen yhtiökokouksen päätökset Biotie Therapies Oyj:n ylimääräinen yhtiökokous pidettiin 29.10.2009. Yhtiökokous päätti hyväksyä sille tehdyt ehdotukset. Hallitus Hallituksen jäsenten lukumääräksi päätettiin kahdeksan ja hallituksen uudeksi jäseneksi valittiin Peter Fellner. Yhtiöjärjestyksen muuttaminen Yhtiökokous päätti muuttaa yhtiöjärjestyksen 10 §:n määräystä yhtiökokouksen kutsutavasta ja vähimmäiskutsuajasta osakeyhtiölain muutoksesta johtuen. Muutoksen seurauksena yhtiöjärjestyksen 10 § kuuluu seuraavasti: "10 § Kokouskutsu Kutsu yhtiökokoukseen julkistetaan yhtiön internet-sivuilla aikaisintaan kaksi (2) kuukautta ennen yhtiökokouskutsussa määrättyä viimeistä ilmoittautumispäivää ja viimeistään kolme (3) viikkoa ennen yhtiökokousta. Hallitus julkaisee lisäksi tiedon yhtiökokouksesta yhdessä tai useammassa valtakunnallisessa sanomalehdessä tai lähettämällä tiedon yhtiökokouksesta kirjattuna kirjeenä tai muutoin todennettavissa olevalla tavalla osakkeenomistajien osakeluettelossa rekisteröityyn osoitteeseen." Hallituksen valtuuttaminen päättämään osakeannista sekä optioiden ja muiden osakkeisiin oikeuttavien erityisten oikeuksien antamisesta Yhtiökokous valtuutti hallituksen päättämään yhdestä tai useammasta annista, joka sisältää oikeuden antaa uusia tai luovuttaa yhtiön hallussa olevia osakkeita, sekä antamaan optioita tai muita osakeyhtiölain 10 luvun mukaisia erityisiä oikeuksia osakkeisiin. Valtuutus käsittää yhteensä enintään 72.000.000 osaketta. Valtuutuksessa ei suljeta pois hallituksen oikeutta päättää suunnatusta annista. Valtuutusta voidaan käyttää yhtiön kannalta tärkeiden järjestelyjen kuten liiketoimintaan liittyvien järjestelyjen tai investointien rahoittamiseen tai toteuttamiseen tai sellaisiin muihin hallituksen päättämiin tarkoituksiin, joissa osakkeiden, optioiden tai muiden osakkeisiin oikeuttavien erityisten oikeuksien antamiseen ja mahdolliseen annin suuntaamiseen on painava taloudellinen syy. Valtuutusta ei kuitenkaan voida käyttää uusien osakepohjaisten kannustinjärjestelmien luomiseen. Yhtiön hallitus valtuutettiin päättämään kaikista muista osakeannin, optioiden sekä muiden osakeyhtiölain 10 luvun mukaisten erityisten oikeuksien antamisen ehdoista, mukaan lukien maksuajasta, merkintähinnan määrittelyperusteista ja merkintähinnasta tai osakkeiden, optio-oikeuksien tai erityisten oikeuksien antamisesta maksutta tai siitä, että merkintähinta voidaan maksaa paitsi rahalla myös kokonaan tai osittain muulla omaisuudella. Valtuutus on voimassa 30.6.2010 saakka ja se kumoaa aikaisemmat valtuudet. Yhtiökokouksen pöytäkirja on 12.11.2009 alkaen luettavissa yhtiön internet-sivuilla. Turku, 29.10.2009 Biotie Therapies Oyj Timo Veromaa Toimitusjohtaja Lisätietoja antaa: Timo Veromaa, Toimitusjohtaja, Biotie Therapies Oyj tel. +358 2 274 8901, sähköposti: timo.veromaa@biotie.com www.biotie.com JAKELU NASDAQ OMX Helsinki Oy Keskeiset tiedotusvälineet