CITYCON OYJ Pörssitiedote 11.3.2010 klo 15:20 Citycon Oyj:n varsinaisen yhtiökokouksen päätökset Citycon Oyj:n varsinainen yhtiökokous pidettiin tänään Helsingissä. Yhtiökokous vahvisti yhtiön tilinpäätöksen sekä myönsi vastuuvapauden hallituksen jäsenille ja toimitusjohtajalle tilikaudelta 2009. Tilikauden 2009 osingoksi yhtiökokous päätti 0,04 euroa osakkeelta, minkä lisäksi yhtiökokous päätti 0,10 euron osakekohtaisesta pääoman palautuksesta sijoitetun vapaan oman pääoman rahastosta. Osingonmaksun ja pääoman palautuksen täsmäytyspäivä on 16.3.2010 ja osinko ja pääoman palautus maksetaan 7.4.2010. Lisäksi yhtiökokous hyväksyi hallituksen ehdotuksen yhtiöjärjestyksen 11 §:n muuttamisesta sekä valtuutti hallituksen päättämään omien osakkeiden hankkimisesta. Kuten yhtiö tiedotti aiemmin tänään, yhtiökokous ei käsitellyt hallituksen osakeantivaltuutusehdotusta hallituksen vedettyä pois asiaa koskevan ehdotuksensa ennen kokousta. Hallitus ja hallituksen palkkiot Yhtiön hallituksen jäsenten lukumääräksi vahvistettiin yhdeksän ja hallitukseen valittiin uudelleen yhden vuoden toimikaudeksi Ronen Ashkenazi, Gideon Bolotowsky, Raimo Korpinen, Tuomo Lähdesmäki, Claes Ottosson, Dor J. Segal, Thomas W. Wernink, Per-Håkan Westin ja Ariella Zochovitzky. Hallituksen jäsenten henkilötiedot ovat nähtävillä yhtiön internet-sivuilla www.citycon.fi/hallitus. Yhtiökokous päätti, että hallituksen jäsenten palkkiot säilyvät ennallaan ja että hallituksen puheenjohtajalle maksetaan 160 000 euron vuosipalkkio, hallituksen varapuheenjohtajalle 60 000 euron vuosipalkkio ja hallituksen muille jäsenille 40 000 euron vuosipalkkio. Lisäksi yhtiökokous päätti, että hallituksen puheenjohtajalle ja hallituksen valiokuntien puheenjohtajille maksetaan 700 euron sekä hallituksen ja valiokuntien muille jäsenille 500 euron kokouskohtainen palkkio. Lisäksi päätettiin, että pääkaupunkiseudun ulkopuolella asuville hallituksen jäsenille korvataan hallitustyöskentelyyn liittyvät toteutuneet matka-, majoitus- ja muut mahdolliset kulut. Tilintarkastaja Yhtiön tilintarkastajana jatkaa KHT-yhteisö Ernst & Young Oy, jonka ilmoittamana päävastuullisena tilintarkastajana toimii edelleen KHT Tuija Korpelainen. Yhtiöjärjestyksen 11 §:n muuttaminen Yhtiökokous päätti hallituksen ehdotuksen mukaisesti muuttaa yhtiön yhtiöjärjestyksen 11 §:ää yhtiökokouskutsun toimittamisen osalta siten, että kutsu yhtiökokoukseen on julkaistava vain yhtiön internet-sivuilla (aikaisemmin myös sanomalehdessä) ja kutsuajan osalta siten, että kutsu on julkaistava aikaisintaan kaksi kuukautta ja viimeistään kolme viikkoa ennen yhtiökokousta, kuitenkin vähintään 9 päivää ennen yhtiökokouksen täsmäytyspäivää. Hallituksen valtuuttaminen päättämään omien osakkeiden hankkimisesta Hallituksen ehdotuksen mukaisesti yhtiökokous valtuutti hallituksen päättämään enintään 20 000 000 yhtiön oman osakkeen hankkimisesta vapaalla omalla pääomalla osakkeiden hankintahetken markkinahintaan NASDAQ OMX Helsinki Oy:n järjestämässä julkisessa kaupankäynnissä. Osakkeita voidaan hankkia yhtiön pääomarakenteen kehittämiseksi, käytettäväksi mahdollisten yrityskauppojen tai -järjestelyjen rahoittamisessa tai toteuttamisessa tai osana yhtiön kannustinohjelmaa. Osakkeet voidaan edellä mainittujen tarkoitusten toteuttamiseksi pitää yhtiöllä, luovuttaa tai mitätöidä. Hallitus valtuutettiin päättämään muista omien osakkeiden hankkimiseen liittyvistä seikoista. Valtuutus on voimassa seuraavaan varsinaiseen yhtiökokoukseen saakka. Helsinki 11.3.2010 CITYCON OYJ Petri Olkinuora toimitusjohtaja Lisätietoja: Toimitusjohtaja Petri Olkinuora Puhelin 020 766 4401 tai 0400 333 256 petri.olkinuora@citycon.fi Jakelu: NASDAQ OMX Helsinki Keskeiset tiedotusvälineet www.citycon.fi [HUG#1393022]