Fortum ja ABB saavat investointitukea älykkään sähköverkon pilottihankkeelleen Ruotsissa


Fortum Oyj
Lehdistötiedote
6.10.2010


Fortum ja ABB saavat investointitukea älykkään sähköverkon pilottihankkeelleen
Ruotsissa 

Ruotsin energiavirasto myönsi 1.10. rahoituksen Fortumin ja ABB:n               
yhteishankkeelle, jossa tutkitaan älykkäiden sähköverkkojen asentamista         
kaupunkiympäristöön Tukholman uudessa Norra Djurgårdsstadenin kaupunginosassa.  
Tuki on suuruudeltaan 13,4 miljoonaa Ruotsin kruunua, josta 5 miljoonaa kruunua 
tulee Vinnovalta, Ruotsin valtion teknologiarahoitusorganisaatiolta. Rahoituksen
avulla kehitetään liiketoimintakonsepti sekä yksityiskohtaiset tarve- ja        
toiminnallisuusmääritykset joustavaa ja tehokasta älykästä sähköverkkoa varten. 

"Tuntuu uskomattoman hienolta, että saimme tukea ja voimme jatkaa tätä          
projektia. Toivottavasti hanke toimii tiennäyttäjänä muutoksessa kohti          
kestävämpää energiajärjestelmää. Muutos on väistämätön, jotta saavutamme        
vuodelle 2020 asetetut ympäristötavoitteet", sanoo Tomas Wall, Fortumin         
tutkimus- ja kehityspäällikkö.                                                  

Tutkimusprojekti testaa joustavaa sähköverkkoa Tukholmassa, ja Norra            
Djurgårdsstadenin kaupunginosa toimii kansallisena koealueena, jossa hankkeen   
kehittymistä ja asennuksia voidaan seurata oikeassa ympäristössä.               

"Kuluttajilla on muutoksessa avainrooli. Uusi verkko mahdollistaa kuluttajalle  
aikaisempaa aktiivisemman aseman omassa sähkönkulutuksessaan. Näin ollen on     
tärkeää löytää ratkaisuja jotka helpottavat ja motivoivat kuluttajia elämään    
ilmastotietoisesti", Thomas Wall sanoo.                                         

Älykkään sähköverkon hanke Tukholmassa on yksi Fortumin monista kestävän 
kehityksen hankkeista. Esimerkiksi Lindhagensterassenin alueella Tukholmassa ja 
Värmlandin Glavassa testataan uusia energiamuotoja.                             

Fortum                                                                          
Viestintä                                                                       


Tietoa hankkeesta                                                               

Fortum, ABB:n ja KHT:n ovat mukana kehityshankkeessa, jonka tarkoituksena on    
suunnitella ja asentaa älykäs sähköverkko suuressa mittakaavassa Norra          
Djurgårdsstadenin uuteen kaupunginosaan Tukholmassa. Hankkeessa ovat mukana myös
Ericsson, Electrolux, NCC, JM, ByggVesta, HSB, Tukholman satamat ja Interactive 
Institute. Hankkeelle nyt saatu rahoitus koskee puolen vuoden pilottia, joka    
alkaa lokakuussa 2010.                                                          

Norra Djurgårdsstadenin projektin tähtäimessä on vähentää Tukholman kaupungin   
keskimääräistä päivittäistä hiilidioksidipäästöä 4 tonnista 1,5 tonniin henkeä  
kohden vuoteen 2020 mennessä ja vuoteen 2030 mennessä luopua täysin fossiilisten
polttoaineiden käytöstä. Kaupunginosa rakennetaan tulevaisuuden                 
ilmastotavoitteiden mukaisesti. Norra Djurgårdsstadenin kaupunginosa soveltuu   
erinomaisesti uusien energiaratkaisujen testaamiseen ja kehittämiseen sekä      
älykkään sähköverkon ja kestävän kehityksen kaupunkiympäristöksi. Rakentaminen  
on suunniteltu aloitettavaksi vuonna 2011, ja ensimmäiset asukkaat muuttavat    
alueelle vuonna 2012.                                                           

Fortum
                                                                          
Fortumin toiminnan tarkoitus on tuottaa energiaa, joka edesauttaa nykyisten ja  
tulevien sukupolvien elämää. Tarjoamme kestäviä ratkaisuja, jotka auttavat      
vähentämään päästöjä, tehostamaan resurssien käyttöä ja varmistamaan energian   
saatavuuden - samalla tuotamme merkittävää lisäarvoa osakkeenomistajillemme.    
Liiketoimintaamme on sähkön ja lämmön tuotanto, myynti ja jakelu sekä           
voimalaitosten käyttö ja kunnossapito.
                                          
Fortumin toiminta on keskittynyt Pohjoismaihin, Venäjälle ja Itämeren alueelle. 
Tulevaisuudessa kasvumahdollisuuksia tarjoavat myös kilpaillut energiamarkkinat 
nopeasti kasvavissa Euroopan ja Aasian talouksissa. Vuonna 2009 Fortumin        
liikevaihto oli 5,4 miljardia euroa ja liikevoitto 1,8 miljardia euroa.         
Konsernissa työskentelee noin 11 500 henkilöä. Fortum Oyj:n osake noteerataan   
NASDAQ OMX Helsingissä.                                                         

www.fortum.fi