PÖRSSITIEDOTE 16.5.2011 klo 14.00 Outokumpu käynnisti yhteistoimintaneuvottelut 6.4.2011 ilmoitettuaan aikovansa parantaa kannattavuutta, lisätä tehokkuutta sekä karsia myynnissä, toimitusketjun hallinnassa ja tukifunktioissa olevia päällekkäisyyksiä Euroopassa. Yhteistoimintaneuvottelut ovat nyt päättyneet Suomessa, ja muissa tärkeimmissä toimintamaissa neuvottelut saatetaan päätökseen lähiviikkojen aikana. Neuvottelujen tuloksena myynnin, toimitusketjun hallinnan ja tukifunktioiden työpaikkojen väheneminen on aiemmin ilmoitetussa suuruusluokassa eli maailmanlaajuisesti noin 350 työpaikkaa vuoden 2011 loppuun mennessä. Suomen ja Ruotsin työpaikkavähennysten odotetaan myös olevan alkuperäisten suunnitelmien mukaiset eli noin 90 työpaikkaa Suomessa ja 80 Ruotsissa. Kustannussäästöjen arvioidaan olevan 27 milj. euroa vuodessa vuodesta 2012 alkaen. Vähennyksistä aiheutuu kertaluonteisia kustannuksia noin 18 milj. euroa, jotka kirjataan vuoden 2011 toisen neljänneksen tulokseen. Outokumpu toimii 34 maassa ja tällä hetkellä sen palveluksessa on 8 100 henkilöä. Lisätietoja: Esa Lager, talous- ja rahoitusjohtaja, puh. (09) 421 2516 Päivi Lindqvist, johtaja - viestintä- ja sijoittajasuhteet, puh. (09) 421 2432, matkapuh. 040 708 5351 OUTOKUMPU OYJ Outokumpu on yksi maailman johtavista ruostumattoman teräksen tuottajista, jonka visiona on olla alan kiistaton ykkönen. Useilla eri aloilla toimivat asiakkaamme ympäri maailmaa käyttävät ruostumatonta terästämme ja palvelujamme. Ruostumaton teräs on sataprosenttisesti kierrätettävä, erittäin luja ja pitkäikäinen materiaali, joka on kestävän tulevaisuuden tärkeimpiä rakennusaineita. Outokummun palveluksessa on noin 8 000 henkilöä yli 30 maassa. Pääkonttori sijaitsee Espoossa. Outokumpu on listattuna NASDAQ OMX Helsingissä. www.outokumpu.com [HUG#1516141]
Outokumpu ryhtyy toteuttamaan huhtikuussa 2011 ilmoitettuja tehostamistoimenpiteitä
| Source: Outokumpu Oyj