Sanoma julkaisee Disneyn Aku Ankka -brändiin perustuvan mobiilipelin


Sanoma Oyj, Lehdistötiedote, 23.3.2015 klo 9.00

Sanoma Media Finland lähtee mukaan mobiilipelibisnekseen ja julkaisee ensimmäisen mobiilipelinsä, jonka sankareina ovat Disneyn ankkahahmot. Peliä testataan Australian ja Uuden-Seelannin markkinoilla kesän aikana.

Sanoma julkaisee Disneyn vahvaan Aku Ankka -brändiin perustuvan mobiilipelin, jota testataan keväällä ja kesällä Australiassa ja Uudessa-Seelannissa. Suomessa ja muilla markkinoilla peli julkaistaan testivaiheen jälkeen syksyn aikana.

Yhteistyö Disneyn kanssa mahdollistaa Sanoman uudelle aluevaltaukselle kansainväliset markkinat ja potentiaalin. Innovatiivinen strateginen seikkailupeli sijoittuu markkinoilla ainutlaatuiseen segmenttiin, jolla on laaja potentiaalinen kohderyhmä”, lasten ja nuorten viihdesisältöjä ja -palveluja tuottavan Kids Median liiketoimintajohtaja Ulla Leppä sanoo.

Pelin voi ladata maksutta, ja sen ansaintamalli perustuu siihen, että käyttäjällä on mahdollisuus ostaa peliä nopeuttavia ja helpottavia lisäosia. Peli toimii iOS-alustalla.

”Tavoitteemme on luoda vahva suhde jokaiseen suomalaiseen, ja pelin avulla voimme tavoittaa ankkafanien lisäksi meille aivan uusia kohderyhmiä ja kasvua. Taustalla on pitkäaikainen lisenssikumppanuus ja tiivis start up -henkinen yhteistyö pelialan ammattilaisten kanssa. Tämä on meille hyvin sopiva toimintamalli ja kiinnostava mahdollisuus”, Sanoma Media Finlandin toimitusjohtaja Pia Kalsta sanoo.

Lisätietoja antaa viestintäjohtaja Hanna Johde, Sanoma Media Finland, p. 040 673 8977
 

Sanoma Media Finland on Suomen monikanavaisin mediatalo, joka tunnetaan johtavista brändeistään. Tarjoamme tietoa, elämyksiä ja viihdettä niin sanoma- ja aikakauslehdissä, televisiossa, radiossa, verkossa kuin mobiilissakin ja tavoitamme päivittäin lähes kaikki suomalaiset. Sanoma Media Finland on osa Sanomaa, joka on kuluttajamedian ja oppimisen eurooppalainen edelläkävijä.

Sanoman Kids Media on Suomen suurin lasten ja nuorten sisältöjen julkaisija. Monipuolinen ja -kanavainen mediavalikoimamme tarjoaa lapsiperheille hauskoja hetkiä, unohtumattomia elämyksiä, opettavaista tekemistä ja korkealaatuista lukemista.