PÖYRY OYJ   Pörssitiedote 4.8.2015 klo 16.00

Martin à Porta nimitetty Pöyryn toimitusjohtajaksi

Pöyry Oyj:n hallitus on nimittänyt Martin à Portan (dipl. ins.), 44, Pöyry Oyj:n uudeksi toimitusjohtajaksi. Hän aloittaa tehtävässään viimeistään 1.2.2016. Alexis Fries jatkaa toimitusjohtajana kunnes Martin à Porta ottaa tehtävänsä vastaan.

Martin à Porta siirtyy Pöyrylle Siemensiltä, jossa hän toimii tällä hetkellä yhtiön Euroopan Building Technologies -yksikön johtajana. Ennen tätä Martin on toiminut useissa johtavissa tehtävissä Siemensillä Euroopassa, Aasiassa, Lähi-idässä ja Latinalaisessa Amerikassa. Martin aloitti uransa Electrowatt Engineering yhtiössä, jonka Pöyry osti 1997. Martinin CV on saatavilla yhtiön internetsivuilla osoitteessa www.poyry.com.

"Martinilla on vahva näyttö asiantuntijaorganisaatioiden johtamisesta. Hänet valittiin erityisesti hänen energisyytensä ja vahvojen yhteistyötaitojensa perusteella", sanoo Henrik Ehrnrooth, Pöyry Oyj:n hallituksen puheenjohtaja. 

"On ilo ja kunnia palata Pöyrylle johtamaan sen toimintaa", sanoo Martin à Porta. "Luovan asiantuntijaorganisaation johtaminen on vaativa mutta palkitseva tehtävä. Yhteiskunta, markkinat ja asiakkaamme edellyttävät yhä ympäristöystävällisempiä, energia- ja kustannustehokkaampia tuotteita ja ratkaisuja. Urbaani elinympäristömme on yhä tiiviimpi ja vaatii kiinteän, tehokkaan ja kestävän infrastruktuurin. Tulevaisuuden tuotteiden ja uusien energiantuotannon muotojen kysyntä jatkuu ja useat asiakkaat edellyttävät, että tämä perustuu uusiutuviin raaka-aineisiin ja lähteisiin. Lisäksi tulevaisuuden 'älykkään infrastruktuurin' tulisi perustua materiaalien ja energian taloudelliseen kierrätykseen. Pöyryn osaaminen soveltuu ainutlaatuisella tavalla ratkaisujen löytämiseen näihin uusiin tarpeisiin. Visionamme on yhä läheisemmässä yhteistyössä asiakkaidemme kanssa kehittää uusia konsepteja ja tuotteita, jotka vastaavat näihin tulevaisuuden haasteisiin. On etuoikeus palata Pöyrylle ja pyrin omalta osaltani rakentamaan uutta tulevaisuutta Pöyryn ainutlaatuisen osaamisen ja vahvan yrityskulttuurin pohjalta."

Alexis Fries on ollut Pöyryn hallituksen jäsen vuodesta 2008 lähtien. Hänet nimitettiin yhtiön toimitusjohtajaksi syyskuussa 2012 tehtävänään uudistaa yhtiön rakennetta ja positioida yhtiö uudelleen. Suoritettuaan tämän tehtävän menestyksekkäästi, Alexis Fries jatkaa hallituksen jäsenenä.

"Haluan kiittää Alexis Friesiä hänen omistautumisestaan ja sitoutumisestaan Pöyryyn viimeisen kolmen vuoden aikana", sanoo Henrik Ehrnrooth. "Hän on tehnyt erinomaisen työn. Samalla kun yhtiö kohtasi monia haasteita vaikeassa liiketoimintaympäristössä, Alexis on uudelleensuunnannut yhtiön ja luonut vahvan perustan jolta jatkaa."

"Olemme tehneet viimeisten vuosien aikana monia muutoksia ja parannuksia", sanoo Alexis Fries. "Tänään Pöyry on takaisin raiteillaan ja katsoo tulevaisuuteen luottavaisena. Haluan lämpimästi kiittää kollegojani heidän tuestaan tämän tehtävän suorittamisessa. Odotan ilolla, että voin myötävaikuttaa yhtiön kehitykseen jatkossakin ja annan täyden tuen Martinille siirtymävaiheen aikana. Olen vakuuttunut, että Martin jatkaa yhtiön kehittämistä seuraavalle tasolle." 

"Luotamme, että Pöyry on hyvissä käsissä ja menestyy Martinin johdolla", toteaa Henrik Ehrnrooth. 

Pöyry Oyj

Hallitus

Lisätietoja:

Henrik Ehrnrooth, hallituksen puheenjohtaja, Pöyry Oyj

puh. +358 10 33 22629

Pöyry on kansainvälinen konsultointi- ja suunnitteluyhtiö. Palvelemme energia-alan ja teollisuuden asiakkaita maailmanlaajuisesti. Paikallispalveluissa keskitymme avainmarkkinoillemme. Tarjoamme liikkeenjohdon konsultointia ja suunnittelupalveluita sekä vahvaa projektien toteutuskykyä ja asiantuntemusta. Keskeiset toimialamme ovat energiantuotanto, sähkön siirto ja jakelu, metsäteollisuus, kemianteollisuus ja biojalostus, metalli- ja kaivosteollisuus, liikenne ja vesi. Pöyryllä on laaja paikallistoimistoverkosto ja yhtiön palveluksessa on noin 6 000 asiantuntijaa. Pöyryn liikevaihto vuonna 2014 oli 571 miljoonaa euroa, ja yhtiön osakkeet on listattu NASDAQ OMX Helsingissä (Pöyry OYJ: POY1V).

JAKELU:

NASDAQ OMX Helsinki

Keskeiset tiedotusvälineet

www.poyry.com

HUG#1943442