Kalasataman REDIn ensimmäisen tornin asunnot viedään käsistä


Espoo, Suomi, 2016-01-13 13:00 CET (GLOBE NEWSWIRE) -- SRV YHTIÖT OYJ     LEHDISTÖTIEDOTE     13.01.2016, KLO 14.00

Kalasataman REDIn ensimmäisen tornin asunnot viedään käsistä

Helsingin Kalasatamaan toteutettavan Suomen suurimman kaupunkirakentamiskohteen REDIn ensimmäisen asuintornin Majakan ennakkomarkkinointi käynnistyi eilen tiistaina 12.1. yli odotusten. Reilussa vuorokaudessa Majakan kaikkiaan 283 asunnosta yli 150 on jo varattu, ja uusia varauksia tulee koko ajan lisää. Osaan asunnoista on jopa useampi varaus.

“REDIn asuntojen ennakkorekisteriin oli kerätty viime vuosina yli 7 000 nimeä, joka osaltaan todisti ihmisten olevan kiinnostuneita hankkeesta. Mutta emme itsekään olisi uskoneet, että suosio on näin suurta. Ensimmäisen tornin asunnot viedään suoraan sanottuna käsistä. Majakasta kiinnostuneiden kannattaa nyt pitää todellakin kiirettä”, SRV:n Suomen asuntoliiketoiminnasta vastaava Antero Nuutinen toteaa tyytyväisenä.

REDIn kokonaisuus on Suomen suurin käynnissä oleva kaupunkirakentamisen hanke. Tällä hetkellä käynnissä ovat kauppakeskuksen ja pysäköintilaitoksen rakennustyöt.

“Ensimmäisen asuintornin Majakan rakentaminen alkaa tämän vuoden aikana, heti kun kauppakeskuksen rakennusvaihe teknisesti mahdollistaa sen. Kaikkiaan REDIin kohoaa kahdeksan tornia, joista kuusi on asuintorneja. Näiden kaikkien tornien jalustat rakennetaan valmiiksi jo kauppakeskuksen ja pysäköintilaitoksen rakentamisen yhteydessä. Kaikkiaan REDIn torneihin valmistuu tulevina vuosina yli 1 200 asuntoa, joten mukaan mahtuu vielä senkin jälkeen kun Majakka on täynnä”, REDIn asuntojen myyntipäällikkö Merja Rainio toteaa.

132 metrin korkeuteen nouseva Majakka on valmistuessaan vuoden 2018 lopussa Suomen korkein asuinrakennus. Sen asunnot sijaitsevat kauppakeskuksen päällä kerroksissa 6-35, mikä takaa huikeat näkymät yli Kalasataman kaikista kerroksista. Majakassa on tarjolla asuntoja erilaisiin elämäntilanteisiin ja tarpeisiin: asuntojen koot vaihtelevat 33 neliömetrin kaksiosta 142,5 neliömetrin edustusasuntoon tornin ylimmässä kerroksessa. Asunnoissa on kolme eri varustelutasoa kerroksen mukaan, minkä lisäksi asukkaat voivat valita asuntoonsa mieleisensä värimaailman kolmesta eri vaihtoehdosta.

”Majakan asunnot on suunniteltu niin, että tornitalon kaikki arvokkaat neliöt ovat tehokkaassa käytössä. Asunnoissa on esimerkiksi parvekkeen sijasta lämmin, siirrettävin lasiseinin varustettu viherhuone, jota voi käyttää terassina, ruokailutilana tai vaikkapa olohuoneen jatkona. Osa makuuhuoneista on toteutettu alkovityyppisesti, minkä ansiosta olohuoneisiin ja ruokailutiloihin on voitu käyttää enemmän neliöitä. Korkealla asuminen näkyy asunnoissa erityisesti valoisuutena, jota tuovat paitsi viherhuoneiden koko seinän korkuiset ikkunat, myös asuntojen normaalia korkeampi huonekorkeus”, Nuutinen jatkaa.

REDIn asuntojen suunnittelun lähtökohtana on ollut helpompi ja sujuvampi arki. Majakan asukkaat pääsevätkin nauttimaan aivan uudenlaisesta asumisen palvelukokonaisuudesta. Majakassa koti laajenee oman asunnon seinien ulkopuolelle monipuolisten ja tasokkaiden yhteistilojen ansiosta. Esimerkiksi tornin 33. kerroksessa sijaitsee kaikkien asukkaiden käytössä ja asunto-osakeyhtiön omistuksessa oleva klubikerros juhla- ja saunatiloineen sekä terasseineen. Majakan sisäänkäynti sijaitsee katutasossa, ja siellä asukkaita palvelee concierge-tyyppinen aulapalvelu. Asukkaiden käytössä on myös oma portaali, jonka kautta he voivat käyttää ja tilata erilaisia palveluita.

REDI kokonaisuudessaan muodostuu kantakaupungin suurimmasta kauppa- ja elämyskeskuksesta, kuudesta asuintornista sekä hotelli- ja toimistotorneista. REDIn kauppakeskus avaa ovensa vuonna 2018. REDIn asukkaiden elämää helpottavat myös erinomaiset liikenneyhteydet kaikkiin suuntiin. Kalasataman metroasema sijaitsee kauppakeskuksen kolmannessa kerroksessa, minkä lisäksi REDIn viereen tulee bussipysäkkejä. Myös suunnitteilla oleva pyöräilijöiden itäbaana kulkisi REDIn läpi. Keskuksen alla on 2 000 auton pysäköintilaitos, joka on niin tornien asukkaiden kuin kauppakeskuksen asiakkaidenkin käytössä.


Lisätietoja
Antero Nuutinen, johtaja, asuntorakentaminen, 040 531 4918, antero.nuutinen@srv.fi
Merja Rainio, myyntipäällikkö, 0400 210 898, merja.rainio@srv.fi
Päivi Kauhanen, viestintäjohtaja, 050 598 9560, paivi.kauhanen@srv.fi

 

REDIn Majakka numeroina

132 metriä. REDIn ensimmäinen asuintorni, Majakka, on valmistuessaan Suomen korkein asuinrakennus. Sen ja koko REDIn pääsuunnittelijana toimii Helin&Co -arkkitehtitoimisto.

35 kerrosta. Majakan asunnot sijaitsevat kerroksissa 6–35. Asukkaiden yhteisessä käytössä oleva klubikerros juhlatiloineen, saunoineen ja 200 neliömetrin kokoisine terasseineen sijaitsee kerroksessa 33. Tornin piha-alue ja lisää yhteistiloja kuten pesulat ja saunoja sijaitsee kerroksessa 5. Samaan tasoon kauppakeskuksen katolle levittäytyy myös Esplanadin kokoinen julkinen puisto.

283 asuntoa. Majakan asuntovalikoima ulottuu kokonaispinta-alalaltaan 36 neliömetrin kaksiosta (33 m2 + viherhuone 3 m2) 142,5 neliömetrin edustusasuntoon (128,5 m2 + viherhuone 14,0 m2) tornin ylimmässä kerroksessa. Asuntojen keskikoko on 63 neliömetriä sisältäen viherhuoneet. Asuntojen varustelutaso vaihtelee asuinkerroksen mukaan. Kahdessa ylimmässä kerroksessa sijaitsevat Sky-asunnot on suunniteltu täyttämään vaativimmatkin toiveet.

224 016 - 1 934 496 euroa (vh). Halvimmillaan Majakasta saa 40,5 m2-kokoisen kaksion 224 016 eurolla (vh). Kallein on 35:n kerroksen 142,5 neliön Sky-asunto, jonka hinta on 1 934 496 euroa (vh).

500 metrovuoroa. Kalasataman metroasema sijaitsee kauppakeskuksen kolmannessa kerroksessa, jossa metro pysähtyy 500 kertaa päivässä. REDIin pääsee sujuvasti myös muilla julkisilla liikennevälineillä, pyörällä, jalan sekä autolla, jonka voi parkkeerata 2 000-paikkaiseen pysäköintihalliin.

Lisätietoa REDIn Majakan 283 asunnosta pohjapiirroksineen ja hintoineen on esitelty REDIn verkkopalvelussa osoitteessa redi.fi/asunnot, josta löytyvät myös ohjeet varauksen tekemiseen.


www.srv.fi
www.redi.fi

Löydät meidät myös sosiaalisesta mediasta:
Facebook   LinkedIn   Twitter   Instagram

SRV - Elämäsi rakentaja